Tämä oli tärkein niistä erityispiirteistä jotka erottivat MLR:n kaikista muista poliittisista järjestöistä.
Julkaisimme säännöllisesti tärkeimmät meitä parjaavat artikkelit omissa lehdissämme; kutsuimme vastaväittäjiä alustamaan jokaiseen julkiseen tilaisuuteemme. Opintoryhmiin ja seminaareihin monistettiin meidän vastaisia hyökkäyksiä muista vasemmistolehdistä.
Opintotoimintaamme osallistuvia kehotettiin aina menemään myös muiden vasemmistojärjestöjen, erityisesti pahimpien vastustajiemme opintoryhmiin ja solmimaan henkilökohtaisia kontakteja eri mieltä oleviin, niin aktivisteihin kuin tavallisiin ihmisiin. Kaikkia jäseniä kehotettiin lukemaan valtalehtien lisäksi myös Tiedonantajaa, Soihtua, Kansan Uutisia, ja tietenkin myös valtalehdistöä, oikeistolaisia kulttuurijulkaisuja jne.
Meille oli kunnia-asia, ettemme vääristelleet vastustajiemme kannanottoja ja annoimme heille tunnustusta aina kun he mielestämme sen ansaitsivat. Pyrimme kokonaisvaltaiseen arviointiin heistä. Mm. taistolaiselle liikkeelle annoimme tunnustusta heidän ammattiyhdistystyöstään, korkeatasoisesta kulttuuritoiminnasta ja tutkimustyöstä joillakin alueilla.
Samanlaista keskustelukäytäntöä noudatettiin liikkeen sisällä: eriävät mielipiteet ja aivan asiattomatkin kritiikit monistettiin ja niitä käsiteltiin perusyksiköissä. Tämä on osoitettavissa julkisesta ja sisäisestä aineistostamme.
Vaihtoehtoliike Itu jatkoi tuota perinnettämme, ja sitä on noudatettu kaikissa vaiheissa sen jälkeenkin.
Vain niin olisi voinut syntyä idea Mikä ihminen on? -totuusfoorumista ja väittelysanakirjasta. Ne yhdessä ovat rehellisin mahdollinen ehdotus sananvapauden puolustamiseksi demokratian kriisin ratkaisuksi.
Entiset ystävät pahimpina parjaajina
Liikkeestä jäi eri vaiheissa pois ihmisiä, jotkut vaikeiden olosuhteiden lamaannuttamina, jotkut erilaisten ristiriitojen jälkeen.
Pieni osa poisjääneistä käänsi takkinsa kokonaan. He alkoivat julkisesti mustata meitä ja samalla omaa nuoruuttaan. Jotkut henkilöt ovat kiinnittyneet katkeruuden ja kateuden tuntein ennen kaikkea Mattiin, koska Matissa henkilöityy kaikki se eettis-älyllinen periaatteellisuus, josta he syvällä sisällään tietävät luopuneensa.
Paradoksaalista kyllä, eniten he yleensä mustaavat MLR:n ja Idun keskustelukulttuuria.
Kun esim. väittelyssä jää tappiolle ja ylivoimainen enemmistö on toista mieltä, olisi osattava mennä itseensä. Samaten siitä ei ole syytä loukkaantua, jos vaaditaan keskustelusääntöjen noudattamista. Ja koska on vaikea kieltää sitäkään että keskustelu on ollut mitä demokraattisinta ja jokainen on saanut sanansa kuuluviin, ei jäljelle jää muuta ”selitystä” kuin syytökset manipulaatiosta ja uskonlahkon kaltaisesta järjestöstä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Se että olimme eristetyssä asemassa, ei ollut oma valinta, mutta tarjosi tiettyä uskottavuutta noille syytöksille erityisesti piireissä joissa meitä ei tunnettu.
Toinen tehokas lyömäase on ollut ”maolais”leima, joka sekin on hullunkurinen kun ottaa huomioon että Matti Puolakka on tietääksemme ainoa ajattelija, joka on esittänyt systemaattisen kritiikin Mao Zedongin ajattelusta ja Kiinan kulttuurivallankumouksen epäonnistumisen syistä ja luonut tämän jälkeen kokonaan uuden suuren kertomuksen. (1)
Yhteinen nimittäjä parjauksille onkin se, että sanottavaamme ja elämäntyöhömme ei viitata sanallakaan. Kyseessä on pelkkä ilkeämielinen juoruilu johon emme alennu vastaamaan ennen kuin keskustelu Matin filosofisesta elämäntyöstä on käynnistynyt.
Tietenkin siitä miten keskustelukulttuurin periaatteita noudatettiin, löytyy puutteita ja virheitä – myös vääryyksiä silloin kun eri tilanteissa eri ihmiset ovat toimineet vastoin yhdessä sovittuja keskusteluperiaatteita.
Kokonaisuutena katsottuna MLR:n, Idun ja kaikkien sen jälkeisten yritystemme keskustelukulttuuri on ollut poikkeuksellisen rehellistä. Se on tärkein tosiasia tiestämme.
(1) Todellisuudessa ”maolaisia” ei Suomessa ole ollut vuoden 1977 jälkeen jolloin MLR tietoisella päätöksellä laukkautettiin.
