Pyynti-keräilykulttuurin heimossa yhteiskunnan perusryhmien välillä ei yleensä ollut työnjakoa.
Sivilisaatio on yhteiskunta, jossa perusryhmien ja eri talousalueiden välillä on työnjakoa. Toisin sanoen, sivilisaatiossa tuotanto on yhteiskunnallistunut.
Maatalouteen siirtymisen myötä kaikki ihmisyhteiskunnat alkoivat rakentaa ’sivilisaatiota’. Rajatapauksia ja siirtymävaiheita luonnollisesti oli jo ennen maatalouteen siirtymistä.
Pyynti-keräilykulttuurin heimot olivat ulospäin sulkeutuneita. Heimo ei yleensä koskaan laajentunut 500 yksilöä suuremmaksi. Samaa kieltä puhui vain noin 2000 yksilöä.
Vasta sivilisaatioista alkoi tie kohti yhtenäistyvää ihmiskuntaa: kaikki sivilisaatiot pyrkivät laajenemaan ulospäin.
Laajeneminen tapahtui joko rauhanomaisesti – tyyppiesimerkkinä Induskulttuuri, tai sotaisasti – tyyppiesimerkkinä Sumer. Pääuoma kuitenkin meni imperiumia rakentaviin kaupunkivaltioihin. Rauhanomaiset sivilisaatiot katosivat.
Arkeologian pääkysymys onkin: mistä sodat johtuvat?
Sivilisaation käsite muussa kirjallisuudessa
Arkeologit luettelevat sivilisaation tunnusmerkkejä seuraavasti: kirjoitustaito, metallurgia, pyörä ym. tekniset keksinnöt tai monumentit (eli sellaiset suuret rakennukset, jolla ei ole välitöntä tuotannollista tarkoitusta). Kaikilla näillä kannoilla on tietysti perusteensa, mutta ne eivät selitä olennaisinta tapahtuneessa muutoksessa.
Maatalouteen siirtymistä kuvataan näin: Ravinnon pyytämisestä ja keräilystä siirryttiin ravinnon tuottamiseen. Tuo on tietysti totta sinänsä. Mutta se kuvaa muutosta ihmisen suhteessa luontoon, ei sitä, miten ihmisyhteiskunnan sisäiset suhteet muuttuivat.
- Artikkeleita aiheesta kategoriassa Sivilisaatioiden synty