Suomettumis- ja Neuvostoliitto-tutkimus MLR:ssä
Missään muussa länsimaassa ei oltu niin tietämättömiä neuvostoyhteiskunnan todellisuudesta kuin Suomessa. Itä-Euroopassa virallinen valhe ymmärrettiin valheeksi, Suomessa ei. Täällä mahdollisuus käyttää “Moskovan-korttia” sisäpoliittisessa valtapelissä sokaisi monet täysin.
MLR:n suomettumisnäkemyksissä olivat keskeisiä seuraavat näkemykset:
1. Suomen ja Neuvostoliiton suhteista ja yleensä Neuvostoliitosta on voitava käydä avointa keskustelua.
2. Neuvostoliitto on luonteeltaan valtiokapitalistinen ja sosiali-imperialistinen, laajentumishaluinen supervalta.
3. Neuvostoliiton kaikinpuolinen painostus Suomea kohtaan ja siihen myöntyminen uhkaavat Suomen itsenäisyyttä ja demokratiaa.
Kaikilta olennaisilta osiltaan näkemykset ovat osoittautuneet historiallisesti kestäviksi ja oikeiksi.
Koska arvostelimme Neuvostoliittoa marxilaisin käsittein, sen ”omilla aseilla”, kykenimme näkemään sen valtavan sanojen ja tekojen välisen ristiriidan ja valheen, johon brezhnevismi perustui. Sellaisella vallalla ei loppujen lopuksi ole legitimiteettiä eikä se voi kestää.
Mielestämme kaikkein paras esimerkki neuvostojohdon aatteellisesta ja käytännöllisestä vararikosta oli seikka, johon muut Neuvostoliittoon kriittisesti suhtautuvat eivät kiinnittäneet lainkaan huomiota: vuonna 1961 hyväksytyn puolueohjelman mukaan Neuvostoliiton piti ohittaa USA taloudessa vuoteen 1970 mennessä ja siirtyä täysimittaiseen kommunismiin vuoteen 1980 mennessä. – Se olisi merkinnyt mm. luokkaerojen katoamista, rahan käytöstä luopumista ja siirtymistä hyödykkeiden jakoon kansalaisille tarpeiden mukaan. Puolueohjelma uudistettiin vasta Gorbatshovin kaudella vuonna 1986.
Idussa ennustettiin Neuvostoliiton romahdus
Max Jakobson kirjoitti Kanava-lehdessä v. 1993:
”Kukaan ei voi tänä päivänä todistettavasti osoittaa osanneensa odottaa neuvostovallan äkillistä luhistumista 80-luvun ja 90-luvun vaihteessa. Esimerkiksi Henry Kissinger kirjoitti ulkoministerikaudellaan 70-luvun alussa: “Tänään ensi kerran historiamme aikana on edessämme kerta kaikkisen selvänä se tosiasia, että (kommunismin) uhka on päättymätön.
“Maailmanpoliittinen asetelma, jossa kaksi supervaltaa olivat vastakkain, oli Kissingerin mielestä pysyvä. Tämä oli yleinen käsitys. Siitä poikkeavaa mielipidettä emme löydä ainakaan Suomesta, vaikka kuvittelimme tuntevamme Neuvostoliittoa paremmin kuin muut.” (1)
Max Jakobsonin väite ei pidä paikkaansa. 1970-luvun lopulla Matti Puolakka ennusti oikein Neuvostoliiton taloudellisen alamäen, tulevan romahduksen ja neuvostoimperiumin hajoamisen. Tämä näkemys analyyttisine perusteluineen esitettiin ensimmäisen kerran vaihtoehtoliike Idun talvileirillä vuodenvaihteessa 1981-82 pidetyssä alustuksessa ja julkaistiin Ituja-lehdessä v. 1982. Aikajanaksi Matti asetti silloin 5-10 vuotta.
Ainoa valtalehdistössä julkaistu kommentti piti ennustustamme lähinnä säälittävän huvittavana. (2)
Tämän jälkeen Matti palasi aiheeseen useita kertoja. Itu-tiedotteessa (Näkemyksemme 1985) hän ennakoi vuoden parin tarkkuudella romahduksen ajankohdan.
Vuonna 1987 vaihtoehtoliike Itu järjesti Helsingissä keskustelutilaisuuden Neuvostoliiton tulevasta romahduksesta. Siellä Matti esitti myös näkemyksensä siitä, että Neuvostoliittoon ei voi välittömästi syntyä länsimaistyyppistä laillista kansalaisyhteiskuntaa. Tämä johtuu toisaalta lähtökohdista, ja toisaalta uusliberalistisen globalisaation luonteesta. Paikalla oli kutsuttuna useita vaihtoehtoliikkeiden ihmisiä, jopa taistolaisia.
Itu oli aloitteentekijä ja keskeinen voima Puola-Solidaarisuus-liikkeessä, ja se julkaisi Puolan tapahtumista myös omia tutkimuksia ja vihkosia – parasta Suomessa.
Nämä perustellut ennakoinnit herättivät suomalaisen vasemmiston ja kulttuurielämän piirissä lähinnä naurua ja ylenkatsetta.
Kun Neuvostoliitto sitten tosiaankin romahti, tätä ei enää haluttu muistaa. Totuudeksi julkisessa keskustelussa tuli hokema, että ”kukaan ei osannut eikä olisi voinut osata” ennustaa Neuvostoliiton romahdusta vaan se tuli ”kaikille yllätyksenä”.
Eristetystä asemastamme johtuen hyvin harvat ulkopuoliset tiesivät Idun piirissä suoritetusta Neuvostoliitto-tutkimuksesta ja perustelluista ennakoinneistamme – ja hekin sivuuttivat ne ylenkatseellisella hiljaisuudella – meniväthän ne niin jyrkästi yleistä mielipidettä vastaan. Valtaosa suomalaisista ei tiennyt niistä mitään.
Tutkimustyömme nykyajan valossa
Uusin suomettumistutkimus on tuonut lisävalaistusta Suomen valtiojohdon ja erityisesti presidentti Kekkosen toimintaan. Myös idänkauppaan liittyy sellaisia piirteitä, joiden analysointi jäi meillä aikanaan vaillinaiseksi. Joissain yksittäisissä kysymyksissä teimme liian yksipuolisia johtopäätöksiä.
Kulissien takana Suomen itsenäisyyttä puolustettiin enemmän kuin voimme tietää. Myös ETYKissä oli kaksi puolta. Väitimme että liennytys on huijausta, jonka varjolla Neuvostoliitto varustautuu hyökkäyssotaan. Tuo näkemys oli oikea: myöhemmin on saatu tietää, että sotilasmenot olivat vielä paljon suuremmat kuin tuolloin tiedettiin. (Lähde.) Väheksyimme kuitenkin sitä tukea mitä ETYKin päätösasiakirjaan vetoaminen antoi Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan toisinajattelijoille ihmisoikeuksien puolustamisessa.
Suurin puute tuon aikaisessa ymmärryksessämme juonsi juurensa marxilaisesta taustastamme: väheksyimme oikeusvaltion ja laillisuusperiaatteen merkitystä, emmekä korostaneet tarpeeksi suomettumisen oikeudellisia ulottuvuuksia. – Nykyisessä teoriassamme laillisuusperiaate on tärkein poliittinen vedenjakaja edistyksen ja taantumuksen välillä.
Kaiken kaikkiaan suomettumista ja Neuvostoliittoa kohtaan esittämämme kritiikki on historiallisesti ainutlaatuinen eettis-intellektuaalinen saavutus.
MLR:n ja Idun roolin käsittely loistaa poissaolollaan suomettumistutkimuksesta (joitakin minimaalisia viittauksia lukuunottamatta). Tässä on kyse ns. kollektiivisesta itsepetoksesta, tai valikoivasta muistista – siis edelleen tietynlaisesta suomettuneisuudesta. Osittain se johtuu myös nykyajan vallitsevasta muodista: marxilaisen perinteen sivuuttamisesta.
VIITTEET:
(1) Max Jakobson Kanava-lehdessä 1/1993 ss.6-8 [Takaisin tekstiin]
(2) Ilta-Sanomat 18.11.82 [Takaisin tekstiin]
