(Sovellettuna ihmissuvun tien punaisen langan hahmottamiseen):
Ihmiskunnan suurimmat ajattelijat ovat ihmissuvun tietä ja yleensä ihmisen ja eläimen peruseroa esittäessään pitäneet tärkeimpänä työkaluna Occamin partaveistä. Kaikki on esitettävä mahdollisimman lyhyesti. Kaikki turha pois. Käsitehierarkia tulisi muodostaa vain tärkeimpien kehitysvaiheiden perusteella.
Vertailun vuoksi määritelmä Skepsis ry:n sivuilta:
(engl. Occam’s razor, Ockham’s razor). Occamin partaveitsi on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Occamin partaveitsen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikista yksinkertaisin.
Occamin partaveitsi on saanut nimensä filosofi Wilhelm Occamilaisen (n. 1285–1350) mukaan. Hän ilmaisi asian latinaksi: ”Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem”; asioita ei tule monimutkaistaa tarpeettomasti.
» Alkuun » Käsitteitä »