Sokrateen ja Thrasymakhoksen väittelystä.
… voiko mielestäsi valtio tai sotajoukko tai rosvot tai varkaat tai mikään muu joukkokunta, joka yhteisesti ryhtyy johonkin vääryydellä, saada mitään aikaan, jos harjoittavat vääryyttä toisiansa vastaan?
– Eivät suinkaan, hän vastasi.
– Entä jos eivät tee toisilleen vääryyttä? Eivätkö silloin menesty paremmin?
– Ihan varmasti.
– Sillä, Thrasymakhos, tuottaahan vääryys keskinäisiä riitoja, vihaa ja tappeluja, mutta oikeamielisyys sopua ja ystävyyttä. Eiköniin?
– Olkoon niin, hän vastasi, – jotten riitaantuisi sinun kanssasi.
– Siinä, hyvä mies, teet oikein. (…)
Oikeamieliset osoittautuvat siis sekä viisaammiksi että oivemmiksi ja toimintakykyisemmiksi, mutta väärämieliset eivät kykene mihinkään yhteiseen toimintaan, – kun näet sanomme, että jotkut, vaikka ovatkin väärämielisiä, joskus ovat yhdessä toistensa kanssa tarmokkaasti suorittaneet jonkin tehtävän, emme silloin puhu täyttä totta, sillä eiväthän he, jos olisivat ihan läpeensä väärämieliset, olisi voineet pidättäytyä tekemästä pahaa toisilleen; vaan ilmeistä on, että heissä on ollut jonkin verran oikeamielisyyttä, joka on vaikuttanut sen, etteivät sentään ole harjoittaneet vääryyttä toisiansakin vastaan samalla kun niitä vastaan, joidenka kimppuun he ovat käyneet; tämä se on syynä siihen, että he ovat saaneet aikaan minkä ovat saaneet. ryhtyessään vääryydellä vääryyden töihin he ovat siis olleet vain puoleksi kehnot, sillä läpeensä kehnot ja kokonaan väärämieliset ihmiset ovat myöskin kokonaan toimintaan kykenemättömät.”
Platon: Valtio.
Ensimmäinen kirja, 13. luku.
Käännös O.E. Tudeer.
Otava, Helsinki 1972.
