Ristiriitaista (esi)historiaa

» Alkuun » Videoita » Ristiriitaista (esi)historiaa

Samassa tapaamisessa myös “Kysymyksiä ja vastauksia“, joissa esitellään Pertti Koskelan toukokuussa 2022 ilmestynyttä teosta “Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty – ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi, osa 1“.

 

The Dawn of Everything -kirjan sisällöstä oli hyvä referaatti Helsingin Sanomissa 18.12.2021.

Heli Santavuoren alustava puheenvuoro Uusi historia -yhdistyksen keskustelutapaamisessa 18.7.2022. David Graeberin ja David Wengrow’n kirjaa The Dawn of Everything [1] tullaan kommentoimaan lisää sekä videoilla että artikkeleissa. Tästäkin alustuksesta jäi osa pois koska aika uhkasi loppua. Seuraavassa hieman täydennystä niiltä osin:

Onko historiassa kehitystä ja mitä se on?

Graeber ja Wengrow hylkäävät kokonaan evolutiivisen historianäkemyksen – siis käsityksen, että historiassa tapahtuu kehitystä (= evoluutiota), ja tuon kehityksen lainalaisuuksia olisi tutkittava.

He esittävät karkeasti yksinkertaistettuja väitteitä siitä mitä  evolutiivinen historianäkemys on. Tähän tapaan: “Historia koostuu vaiheista, jotka ovat kehittyneet alkeellisesta ja primitiivisestä sivilisaatioon ja valtioihin, pienistä yhteisöistä monimutkaisiin yhteiskuntiin. Tuo kehitys on ollut vääjäämätöntä eikä nykyistä tilannetta voi muuttaa.”

Tässä yhteydessä he viittaavat lähinnä valistusfilosofeihin, mutta eivät esitä mitään kunnollista aatehistoriallista selvitystä sen enempää historianfilosofian kuin normaalin historiantutkimuksen osalta. He siis ottavat jonkin erittäin epämääräisen väitteen siitä mitä historiasta ”yleensä” ajatellaan tai tiedetään, ja alkavat sitten kumota sitä.

700-sivuisen kirjan viimeisessä luvussa he  tarkentavat asiaa esihistorian osalta. Kyseessä ovat tällä kertaa antropologien ja arkeologien yritykset jakaa esihistoria vaiheisiin 1960-luvulla. Erityisesti esihistoriantutkijoiden piirissä on todettu kauan sitten, että tuo 1960-luvulla kehitetty vaihejako (lyhyesti: ryhmä, heimo, päällikkökunta, valtio) ei vastaa empiirisiä tosiasioita.

Populäärit historian kokonaiskuvaa esittelevät kirjoittajat, esim. Jared Diamond ja Francis Fukuyama käyttävät sitä yhä. Tosin esim. Jared Diamond toteaa, että se ei oikeastaan päde kaikkiin tapauksiin, mutta hän käyttää sitä kuitenkin ohjenuorana koska parempaakaan yleistystä ei ole tullut.

Tuo vaihejako eli ”evolutivismin” ilmentymä kuuluu arkeologian ja antropologian teorianmuodostukseen. Se ei kerro historiantutkimuksen, saatikka historianfilosofian kehityksestä juuri mitään. Graeber ja Wengrow kuitenkin sekoittavat nuo kaksi asiaa. Ja saavat siitä aiheen kutsua omaa teostaan ”ihmiskunnan uudeksi historiaksi”.

Kehityksen käsitteestä

Seuraavassa joitakin pääasioita siitä, miten Matti Puolakka määritteli kehityksen käsitteen. Se osoittaa, että Graeber ja Wengrow sohivat ilmaan vastustaessaan kaikenlaista ”evolutivismia”. He siis ovat rakentaneet olkiukon, eli pistävät vastaväittäjän suuhun sellaista mitä tämä ei koskaan ole sanonut. Myös muiden historianfilosofisten suuntausten edustajat varmasti voisivat tehdä oman luettelonsa siitä mitä heidän mielestään historiallinen kehitys on ja mitä se ei ole.

Kehitys on epätasaista

Kehitysvaiheita määritellään universaalihistorian tai maailmanhistorian kokonaisuudesta käsin. Se ei siis tarkoita sitä, että kaikkien yhteiskuntien olisi käytävät kaikki perusvaiheet läpi omaehtoisesti.

Esimerkki:

Maanviljelys keksittiin vain muutamilla alueilla maailmassa, joista se sitten levisi kaikkialle. Sama koskee valtioiden muodostumista ja kehitystä.

Kehitys ei aina ole edistystä

Kaikki kehitys ei johda johonkin parempaan. Kehitykseen kuuluvat myös umpikujat, romahdukset, ”sukupuutot”.

Esimerkki:

Ihmiskunnan nykytilannetta kuvaamme näin: ihmiskunta joko tuhoaa itsensä tai yhdistyy itsetuntemuksensa perustalle. Ei siis ole olemassa sellaista historian lakia, jonka perusteella ihmiskunnan pelastuminen itsetuholta olisi ”väistämätöntä”.

Kehitys on orgaanista

Kun syntyy uusi kehitysvaihe, niin edellisen vaiheen elinkelpoiset puolet eivät katoa, vaan jatkuvat uuden vaiheen sisällä uudistuneessa muodossa.

Esimerkki:

Toisin kuin anarkismi tai marxismi, me katsomme että valtiot tulevat säilymään myös tulevaisuuden globaaliyhteiskunnassa. Valtioiden luonteessa kuitenkin tapahtuu muutosta. Ensimmäinen käännekohta on jo tapahtunut: oikeusvaltion synty, joka liittyi  kansallisvaltioiden muodostumiseen. Seuraava olennainen muutos tulee olemaan se, että  imperialismi jää vähitellen pois demokraattisten markkinatalouksien toiminnasta ja rakenteista, kun niiden alistuminen kansainväliseen lakiin vakiintuu.

Yksi syy synnyttää monta

Kun syntyy uusi ilmiö, tapahtuu kompleksisoitumista: uudesta lajista syntyy monta versiota. Tämä on nähtävissä biologiassa, mutta myös yhteiskuntakehityksessä.

Esimerkki:

Kun esihistorian loppupuolella siirryttiin sivilisaatioihin, syntyi monta erilaista yhteiskuntamuodostelmaa, moneen erilaiseen toimeentulotapaan perustuvia yhteisöjä ja niiden verkostoja.

Tuota tilannetta Graeber ja Wengrow kuvailevatkin kirjassaan hyvin ja monipuolisesti. Maatalous ei ollut se yksittäinen tekijä, joka sai tämän suuren muutoksen aikaan. He ovat aivan oikeassa siinä, että oli hyvin monenlaisia, pitkäaikaisia maatalousyhteisöjä jotka olivat suhteellisen tasa-arvoisia ja rauhanomaisia. Tuon seikan esiin tuominen onkin teoksen kenties suurin ansio.

Mutta se ei kumoa sitä tosiasiaa, että historiassa tapahtuu kehitystä. Mielestämme “yksi syy” joka synnytti suurta monimuotoisuutta oli sivilisaatioiden synty. Toisin sanoen yhteiskuntaevoluutiossa tapahtunut siirtymä yhdestä perusvaiheesta toiseen. 

Kehitys tapahtuu perusvaiheiden kautta

Vaihejaon täytyy perustua tuon prosessin sisäiseen kehityslogiikkaan. Ulkonaiset tunnusmerkit tuottavat vain eklektisiä luetteloita, jotka eivät koskaan voi onnistua kuvaamaan historian prosesseja.

Esimerkki:

Vaihejako ”ryhmä, heimo, päällikkökunta, valtio” (ja sen erilaiset muunnokset) perustuu ulkonaisiin seikkoihin, esim. ihmisyhteisöjen kokoon tai yhteiskunnan monikerroksisuuteen. Epäselväksi jää mikä sisäinen ristiriitaisuus ihmisyhteiskunnassa on kehityksen vipusin. Kyseinen vaihejako ei siis ollut pätevä edes syntyessään. Se on vienyt antropologian ja arkeologian teorianmuodostusta eteenpäin viemällä se umpikujaan.

Syy tähän on historianfilosofian ja filosofiatieteiden umpikuja. Voidakseen kehittyä, tarvitsevat esihistoriatieteet uutta kokonaiskuvaa filosofian historiasta, uutta filosofista metodia.

Puolakkalaista kehityksen käsitettä on esitelty ohjelmassamme tässä artikkelissa sekä Pertti Koskelan esihistorian alkuosaa käsittelevän  toisessa esipuheessa. [2]

Vapaus-käsite

Yllä kuvattu antropologien ja arkeologien vaihejako on aikanaan ollut yritys hahmottaa esihistorian kehitystä ja pohtia luokkayhteiskuntien, epätasa-arvon ja sotien syntyjuuria. Graeber ja Wengrow esittävät, että koko kysymyksenasettelu on väärä. Heidän mielestään oikea kysymys olisi, ”miksi jäimme jumiin”, eli miksi esihistorian loppupuolella ihmisyhteiskunnissa vallinnut vapaus menetettiin.

Läpi kirjan kulkee heidän määritelmänsä siitä mitä on vapaus. Emme tähän mennessä ole saaneet selvää onko kirjassa esiintyvä vapauden määritelmä heidän oma keksintönsä vai onko sillä jokin aatehistoriallinen tausta. (Vapaus muuttaa, vapaus olla tottelematta ja vapaus solmia sopimuksia, eli rakentaa sellainen yhteiskunta kuin halutaan.)

Tästä aiheesta lisää erikseen, tässä vain vapaus-käsitteeseen liittyvä dia, joka aikapulan vuoksi myös jäi alustuksesta pois.

Lähteet

[1] David Graeber ja David Wengrow: The Dawn of Everything. A New History of Humanity. Farrar, Straus and Giroux, New York, 2021.

[2] Pertti Koskela: Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty. Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi, osa 1. Uusi historia ry, 2022.

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.