Homo-suvun laumoissa sisäisiä sääntöjä noudatettiin pakon edessä, parhaimmillaan reilun pelin hengessä. Suhtautuminen lauman ulkopuolisiin yksilöihin ja ryhmiin oli potentiaalisesti vihamielistä ja väkivaltaista.
Miksi beachcombingia – katkarapujen, simpukoiden ja osterien keräilyä ja säilömistä lammikoihin laskuveden aikana – ei ollut ryhdytty harjoittamaan aikaisemmin? – Laumoissa eläneiden Homo sapiens -lajin jäsenten mielenlaatu ei ollut kekseliäs. Ryhmäpaine, yhteisöä koossapitävä me-henki, pakotti konformismiin, totuttuihin käyttäytymismalleihin. Niitä, jotka yrittivät jotain uutta, pyrkivät rikkomaan tuttuja toimintatapoja tai muuttamaan aiemmin hyväksi havaittuja tarvekaluja, ei katsottu hyvällä. Niin tuottoisa kuin heimo-organisaation perustaksi muodostunut uusi toimeentulotapa, beachcombing, olikin, se omaksuttiin vasta ekologisen pakon edessä.
Pyyntikeräilykulttuurin heimolle oli ominaista se, ettei työnjako ulottunut perusryhmien välille, vaan sitä oli vain kunkin perusryhmän sisällä. Perusryhmät olivat toimeentulonsa hankkimisessa omavaraisia. Hyödykkeiden vaihtoa ryhmien välillä oli, mutta se ei ollut jokapäiväisen elannon hankkimiseksi välttämätöntä.
Siksi heimossa ei ollut tarpeen kiinnittää erityistä huomiota perusryhmien väliseen oikeudenmukaisuuteen. Se vähensi kiistojen mahdollisuutta ja heimon hajoamisen vaaraa.
Sekin osoittaa, että heimo oli järjestäytymismuotona apinaihmisen geeniperimää vastaan.
Pyyntikeräilykulttuurin heimojen jäsenmäärä oli tuskin koskaan 500:ttä henkeä suurempi. Kaikki olivat siis kuitenkin jollain tavalla ainakin tuttavien tuttavia ja heimon sisällä oli paljon ryhmiä yhdistävää verisukulaisuutta.
Heimot olivat sisäänpäin avoimia mutta ulospäin sulkeutuneita yhteiskuntia. Ne rajasivat alueensa muihin heimoihin tarkasti.
Yhteistyötä tuntemattomien heimojen välillä kartettiin ja pelättiin. Siitä todisteena on se tosiasia, että yhtä kieltä puhui pyynti-keräilykulttuurin oloissa vain noin 1500–2000 ihmistä.
Heimot ryhtyivät säännölliseen yhteistyöhön vain muutaman vierekkäisen heimon kanssa. Ja kun yhteistyöhön päästiin, se perustui ”virallisille”, tarkoin säädellyille rituaaleille ja käyttäytymistavoille.
Niiden pyyntikeräilykulttuurien piirissä, joita on voitu tutkia, on paljon enemmän väkivaltaa kuin aikaisemmin on luultu. Lisäksi myös niiden välillä on ajoittain ollut verisiäkin yhteenottoja.
Olennaisesti pyyntikeräilykulttuurin heimojen keskinäissuhteet olivat rauhanomaiset. Syy on hyvin yksinkertainen: sodankäynti ei niissä oloissa kannattanut.
Valmius väkivaltaan oli kuitenkin olemassa. Siksi heimot pysyivät kooltaan suhteellisen pieninä ja niiden reviirit tarkasti rajattuina.
Myös niissä tapauksissa, joissa kaksi heimoa eli vierekkäin, puhui samaa kieltä ja oli säännöllisessä kanssakäymisissä toistensa kanssa, toisen heimon jäsen, ainakin miespuolinen, oli yleensä vapaata riistaa, jos hän eksyi toisen heimon alueelle.
Kirjallisuudesta
Toisenlainen selitys ihmisyhteiskunnan synnylle mm. tässä sitaatissa:
Harari kognitiivisesta vallankumouksesta
» Alkuun » Historianfilosofiaa »