Hollantilainen historioitsija ja tietokirjailija Rutger Bregman pohtii CNN:n haastattelussa kesäkuussa 2025 maailman muuttamista – sitä mikä saa yksittäisen ihmisen kulkemaan virtaa vastaan ja miksi viime vuosikymmenten protestiliikkeet eivät ole onnistuneet saamaan aikaan todellisia tuloksia. Haastattelu liittyy Bregmanin uusimpaan kirjaan, joka on ilmastynyt myös suomeksi (“Moraalinen kunnianhimo – lakkaa haaskaamasta lahjojasi ja toteuta ihanteesi”, Atena 2024) Referoimme tässä artikkelissa Bregmanin ansiokasta haastattelua. Arvioimme myös kirjaa hieman myöhemmin.
Olemme aikaisemmin esittäneet kriittisen arvion Bregmanin menestyskirjasta Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2020. Heli Santavuoren kirjoittama arvio löytyy IDEA-lehdestä 1/2024 sivulta 46. Lehti on luettavissa pdf-tiedostona ilmaiseksi.
IDEA-lehden artikkelissa kritiikkimme kohdistui ennen kaikkea Bregmanin filosofiattomaan käsitykseen ihmisen hyvyydestä, ja mm. siihen, mitä olennaista hän jättää sanomatta ja mitä olennaisia käsitteitä määrittelemättä. Lehdessä esittämämme kriittinen arvio on samalla kuitenkin myös hänen ansioidensa tunnustamista. Seuraavassa korostuukin Bregmanin puheenvuorojen paras anti: se, että hän tarkastelee asioita eettiseltä kannalta ja tuo esiin historiallisia esimerkkejä siitä minkälaiseen oikeamielisyyteen ihminen parhaimmillaan kykenee.
Bregman käyttää uudessa kirjassaan yhtä “modernin historian inspiroivimmista valokuvista, joka paljastaa ihmisluonnon pahimmat ja parhaat puolet”.
Mustavalkoinen valokuva vuodelta 1936 esittää telakkatyöläisiä natsi-Saksassa. Sadat ihmiset seisovat tiiviissä rykelmässä ja tekevät natsitervehdystä Adolf Hitlerille – paitsi yksi heistä. Hän seisoo väkijoukon keskellä viileän uhmakkaana, kädet puuskassa ja hapan ilme kasvoillaan.
Bregmanissa kuva herättää kaksi kysymystä: “Mikä sisäinen luonteenpiirre teki tuolle miehelle mahdolliseksi vastustaa pelkoa, jonka natsivaltio istutti niin moniin kansalaisiinsa? Ja mitä opittavaa häneltä ja muilta on niillä, jotka taistelevat valtion lietsoman pelon uusia muotoja vastaan?”
Alankomaat, jossa Bregman varttui, oli sodan aikana natsien miehittämä. Hän kertoo, että oli jo nuorena poikana kiinnostunut vastarintaliikkeen sankarien psykologiasta ja mietti sitä, mitä olisi itse tehnyt siinä tilanteessa.
Mutta mitä telakkatyöläiset Bregmanin käyttämässä kuvassa itse asiassa pelkäävät? Mielestämme eivät natsivaltiota, vaan poikkeamista yhdenmukaisuudesta. He toimivat siis ryhmäpaineesta. Kirjassaan Aivan tavallisia rivimiehiä amerikkalainen historioitsija Christopher Browning kuvaa tätä osuvasti.
1950-luvulla käydyn sotarikosoikeudenkäynnin aineiston perusteella noin 500 tavallista saksalaista siviilimiestä teloitti Puolassa vuosina 1942–1943 38 000 aseetonta siviiliä, lapsia, naisia ja vanhuksia, vaikka heitä ei pakotettu siihen eikä heitä rangaistu kieltäytymisestä. Browning:
“Astuminen rivistä esiin, avoimesti yhdenmukaisuudesta poikkeavan käyttäytymistavan valitseminen, oli yksinkertaisesti useimmille miehille mahdotonta. He kokivat ampumisen helpommaksi.”
Browningin kirjaa käsittelevä artikkeli löytyy IDEA-lehdestä 1/2024 sivulta 37.
“Vapaan tahdon osoittaminen voimakkaan joukkoliikkeen vaikuttaessa kysyy suurta rohkeutta ja vapaata tahtoa uhkaavien vaarojen tiedostamista. Toivoa kuitenkin antaa, että aina on ollut tällaisia ihmisiä. Vaikka lähes koko Saksan kansa alistui Hitlerin valtaan ja nöyrästi toteutti hirmuhallinnon määräykset, niin eivät kuitenkaan kaikki. Pieni vähemmistö näki pahuuden, tuomitsi sen ja toimi sitä vastaan. Tämä pieni vähemmistö on se ihmisyyden toivonkipinä, jonka vapaata tahtoa ja uskallusta pitää kaikkialla vahvistaa ja levittää.”
Eläintieteilijä Jussi Viitala kirjassaan Vapaasta tahdosta vuonna 2005
Bregman on päätynyt siihen, että vastalääke pelolle on “moraalinen kunnianhimo”. Se on hänen terminsä ihmisille, joissa ihanteellisuus yhdistyy määrätietoiseen ja sitkeään työskentelyyn muutoksen eteen.
Käsite on samalla kritiikkiä vasemmistossa yleisenä vallitsevalle “tiedostamisen illuusiolle”, luulolle, että pelkkä epäoikeudenmukaisuuden paljastaminen saisi ihmiset toimimaan.
“Maailman muuttaminen on hyvin vaikeaa. Se vaatii valtavaa sitkeyttä ja liittoutumien rakentamista.”
“Black Lives Matter -liike on ollut hirveän vaikuttava – se oli Yhdysvaltojen historian suurin protestiliike. Mutta se ei saanut aikaan todellisia tuloksia, se ei onnistunut muuttamaan perusrakenteita. Verrattuna liikkeen ympärillä olevaan energiaan, se on ollut melkoinen pettymys. Sama pätee moniin viimeisten kahden vuosikymmenen protestiliikkeisiin.”
“Sama asia näkyy juuri nyt Los Angelesissa (jossa ihmiset osoittavat mieltään Trumpin hallinnon maahanmuuttopolitiikkaa vastaan). Ihmiset on helppo saada nopeasti kaduille. Mutta onko heillä varsinaista suunnitelmaa, varsinaista strategiaa?”
Bregman vertaa nykyajan protestiliikkeitä Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeeseen 1950–60 -luvuilla. “On hämmästyttävää, kuinka tehokkaasti se muutti tietoisuuden konkreettisiksi tuloksiksi. He saivat kongressissa läpi valtavat lainsäädäntöpaketit, jotka todella muuttivat konkreettisesti ihmisten elämää.”
Netissä ihmisten on helppo ottaa kantaa oikeina pitämiensä asioiden puolesta ja vaatia muilta oikeaoppisuutta. Bregman saa eniten kritiikkiä vasemmistolaisilta ystäviltään:
“Rakennan parhaillaan järjestöä nimeltä Moraalisen kunnianhimon koulu. Järjestämme stipendejä kunnianhimoisille ja lahjakkaille ihmisille, jotka haluavat tarttua polttaviin globaaleihin ongelmiin (…). Mutta siihen tarvitaan myös rahoitusta. Teemme yhteistyötä esimerkiksi Patriotic Millionaires -ryhmien kanssa, jossa on varakkaita ihmisiä (…). Mutta joillekin vasemmistolaisille se tarkoittaa vain sitä, että teemme yhteistyötä rikkaiden kanssa.”
Bregmanin mukaan joillekin on tärkeintä vain se, että ”seisoo historian oikealla puolella”. Monet eivät äänestäneet Kamalaa (Harrisia) vain siksi, että hän on Israel-myönteinen. Seuraus: Trump voitti. Ne joita sorretaan ja jotka kärsivät, eivät välitä oikeaoppisuudesta, vaikkapa siitä, oletko “oikealla puolella”. He haluavat, että taistelu voitetaan.
Bregman on tuossa aivan oikeassa, mutta näkemys vaatii mielestämme lisäyksiä. Filosofi sanoisi Hegelin tavoin, että totuus on kokonaisuudessa. Tulisi siis aina kysyä mikä on kokonaistilanteen kannalta suurempi vaara, “päävihollinen”, ja kohdistaa tärkein energia sen vastustamiseen. Nythän on selvästi käynyt ilmi, että Trump oli myös palestiinalaisten kannalta huonompi vaihtoehto.
Viime kädessä taistelut voitetaan ajattelun avulla. Kuten Bregman itsekin toteaa, ei esim. Black Lifes Matter liikkeellä ollut strategiaa. Tämä pätee lähes kaikkiin 2000-luvulla syntyneisiin uusiin liikkeisiin. Ne ovat yksi toisensa jälkeen innokkaan alun jälkeen hiipuneet. Niiden haasteet kuitenkin ovat paljon syvällisemmät kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Nythän koko ihmiskuntaa uhkaa itsetuho.
Bregman kehottaa rohkeuteen vastarinnassa, sillä se on erittäin tarttuvaa, ihmiset inspiroivat toisiaan. Mutta samoin pelkuruus on tarttuvaa.
“Luullaan, että ihmiset tekevät hyviä asioita, koska he ovat hyviä ihmisiä. Mutta asia on juuri päinvastoin. Kun teet hyviä asioita, sinusta tulee hyvä ihminen. Sinun tarvitsee vain aloittaa tai inspiroitua muista.
Äidiltäni olen oppinut, että voit tehdä sen minkä puolesta puhut. Hän ei ole myös koskaan pelännyt käyttää häpeän voimaa. Monet ihmiset sanovat, että häpeäminen on myrkyllistä, mutta olen yleensä eri mieltä. Mielestäni sille on olemassa syy, että ihmisellä melkein ainoana lajina eläinkunnassa on kyky punastua.”
Bergman vertaa nykyistä ajanjaksoa kullattuun aikaan USA:ssa 1800-luvun lopulla ja sitä seuranneeseen ennen kuulumattoman edistykselliseen ajanjaksoon, “vastakulttuurin vallankumoukseen”. Kullatulla ajalla vallitsi moraalittomuus ja poliittinen korruptio. Eliitti oli täysin irtaantunut tavallisten ihmisten elämästä. Mutta sen seurauksena “tehtiin lyhyessä ajassa useita ennenkuulumattomia uudistuksia: tulovero, työ- ja ympäristösäädökset, lyhyempi työviikko, suurten monopolien ja suuryritysten vallan murtuminen”.
Keskeinen tekijä oli Theodore Roosevelt (Yhdysvaltain presidentti 1901-1909), joka kasvoi etuoikeutetussa ympäristössä mutta oli vaikutusvaltainen edistyksellinen uudistaja. Kysymys oli hyvin pitkälle kapinasta eliitin keskuudessa. Myös eliitin sisällä oltiin täysin kyllästyneitä vallanpitäjien rappioon, moraalittomuuteen ja uskottavuuden puutteeseen.
Bregmanin mielestä nyt on aika vastaavanlaiselle vastakulttuurin vallankumoukselle.
“Sitä tulisi johtaa alhaalta ylöspäin, mutta sen tulisi olla hyvin paljon myös eliitin johtama, niiden joilla on tiettyä “jalousvelvollisuuden” tunnetta (että varakkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten tulee auttaa vähemmän onnekkaita). Näin todella tapahtuu edistyksellisinä aikoina.”
Bregman ottaa esimerkiksi kaksi amerikkalaista henkilöä, Alva Vanderbiltin ja MacKenzie Scottin. Vanderbilt oli upporikas 1800-luvulla elänyt seurapiirinainen ja perijätär, josta tuli aktivisti ja yksi naisten äänioikeus- ja tasa-arvoliikkeen päärahoittajista. MacKenzie Scott on Amazonin perustajan Jeff Bezosin entinen vaimo ja yksi maailman rikkaimmista naisista. Hän on lahjoittanut miljardeja dollareita sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa edistäville järjestöille.
Bregmanin mukaan elämme poikkeuksellista hetkeä, yhtä merkittävää kuin oli vuosi 1750, historian käännekohta teollisen vallankumouksen ja valistuksen kannalta.
“Seuraavat 5–10 vuotta ovat äärettömän tärkeitä koko ihmiskunnan tulevaisuudelle.”
“Hahmottelin ensimmäisessä kirjassani ‘Utopia for Realists’ utopistisia mahdollisuuksia, jotka monet torjuivat melko naiiveina. Mutta nyt ne muuttuvat päivä päivältä realistisemmiksi.”
Anthropicin toimitusjohtajan Dario Amodein mukaan voi olla, että viiden vuoden kuluttua meillä on 50 % vähemmän aloitustason työpaikkoja (tekoälyn vuoksi). Bregman toteaa:
“Monia yhteiskuntasopimukseen sisältyviä perusasioita on ajateltava uusiksi. On päästävä eroon ajatuksesta, että rahan eteen on tehtävä töitä, että ihminen ei ole arvokas, jos hänellä ei ole työpaikkaa. On hyvin julmaa pitää tuosta kiinni, jos työpaikkojen automatisointi jatkuu näin nopeasti.
Tämä voisi johtaa ihaniin utopistisiin mahdollisuuksiin. Voimme vihdoin luopua ajatuksesta, että ihmisen on tehtävä työtä elääkseen. Sitten voimme lopultakin selvittää, mistä elämässä on kyse. Selvitämmekö sen oikein? En tiedä.”
Bregmania on joskus kuvattu ammattioptimistiksi. Hän vastaa, että historioitsijana ei voi olla liian optimistinen, ja muistuttaa, että Saksa oli 1930- tai 1920-luvulla yksi maailman sivistyneimmistä ja teknologisesti edistyneimmistä maista. Ihmiset eivät ottaneet todesta Adolf Hitler synnyttämää uhkaa.
