1. Dialektiikan, ainakin uuden dialektiikan mukaan sen mikä ihmisessä on rujointa, kauheinta, vääristyneintä, epäihmismäisintä täytyy olla kiinteässä yhteydessä siihen mikä ihmisessä on ihmismäisintä, parasta, olennaisinta.
2. Rujointa ihmisessä on itserakkaus, eli pyrkimys lähipiirissä esittää parempaa kuin on, eli pyrkimys päästä katselemaan lähituttaviaan nenänvartta pitkin alaspäin – ainakin salaa omassa mielessään – niin että voisi läheisimmät ihmisensä alistaa henkisesti, psykologisesti. Niin että voisit tehdä heidät omassa seurassasi ja suhteessa sinuun epäitsenäisiksi henkilöiksi, henkilöiksi jotka ovat epätietoisia itsestään ja saavat virheellistä kuvaa itsestään.
3. Tuo heijastaa sitä mikä ihmisissä on parasta eli halu tulla yksilönä tunnustetuksi, huomatuksi, arvostetuksi, hyväksytyksi.
Tämä hieno elämänfilosofinen mietelmä vuodelta 1988 osoittaa, että Matin ihmiskäsitykseen liittyvä teoreettinen työ, joka valmistui ajatuksellisesti vasta lähes 30 vuotta myöhemmin, sai herätteensä omakohtaisista elämänkokemuksista. Toisena keskeisenä herätteenä oli sen ymmärtäminen, miksi kaikki sosialistiset maat ajautuivat romahdukseen, vaikka niiden piti synnyttää ihanneyhteiskunta ja uusi ihminen.