Alustus käsittelee aihetta nimenomaan historianfilosofian kannalta, ja siinäkin hyvin yleistäen. Se keskittyy pääasiassa esihistorian loppupuoleen. Matti Puolakka ei tätä aihepiiriä koskevaa näkemystään koskaan editoinut kovin valmiiseen muotoon.
On syytä todeta, että Matti antoi hyvin suuren arvon näiden erityistieteenalojen tutkijoille ja heidän työlleen, myös teorianmuodostuksen osalta joissakin tapauksissa.
Muutamassa kohdassa yleistän liikaa – esim. kun totean että ”arkeologit sanovat” että ensin oli tasa-arvoinen yhteisö, sitten hieman statuseroja, sitten enemmän ja sitten valtio… Tämähän on Morton Friedin jaottelu 50 vuoden takaa, jota ei suinkaan enää pidetä pätevänä. Mm. Jonathan Haas korostaa juuri sitä, että esihistorian loppuvaiheessa, kun erilaiset ihmisyhteisöt asettuivat paikoilleen asumaan, tapahtui laadullinen muutos.
Toisaalta esim. Jared Diamond käyttää edelleen Elmon Servicen hieman samantapaista vaihejakoa vielä v. 2013 ilmestyneessä kirjassaan (Maailma eiliseen saakka) vaikka asettaakin sille varauksia.
Pitää silti paikkansa, että noiden vaihejakojen jälkeen ei mitään uuttakaan ole esihistoriatutkijoiden piiristä esitetty, vaan kokonaiskuvan luomisesta ja tärkeimpien käännekohtien määrittelystä on enemmän tai vähemmän luovuttu.
Mitä tulee Ian Hodderin tutkimuksiin Catal Hüyükissä, niin siinä on tietysti paljon erittäin innostavaa ja hienoa. Michael Balter kirjoittaa, että Catal Hüyükin kaivauksiin oli kokoontunut kenties ”suurin määrä tieteellistä osaamista, mitä milloinkaan on ollut yhdellä kaivauksella.” Lisäksi Hodder kutsui paikalle myös esim. psykologeja, teologeja, taidehistorioitsijoita, antropologeja jne. Hän selvästi pyrki yhdistämään humanististen ihmistieteiden osaamista löytöjen tulkintaan. Historianfilosofiaa ei hänelläkään kuitenkaan ole, eikä edes käsitystä siitä, että sellaista tarvittaisiin.
Paleoantropologit, arkeologit ym. kyllä tarvitsisivat historianfilosofiaa oman teorianmuodostuksensa ohjenuoraksi, mutta sellaisen luominen ei kenties ole heidän tehtävänsä – se on yhteiskuntatieteilijöiden tehtävä. Hyvin harvat filosofit, yhteiskuntatieteilijät – tai yleensä kansalaisjärjestöjen teoreetikot, maailman asioista huolestuneet keskustelijat, ovat käsittäneet mikä merkitys niillä löydöillä on, mitä esihistorian empiirisessä tutkimuksessa on tehty viime vuosina ja vuosikymmeninä, ja miten välttämätöntä niiden filosofinen yleistäminen olisi täällä tänään, tiellä ihmislajin itsetuntemukseen.
» Alkuun » Videoita »