Ihmisluonto ja sodat

Monet filosofit ja tutkijat allekirjoittavat sen näkemyksen, että ihminen kykenee niin sotaan kuin rauhanomaiseen yhteistyöhönkin. Molemmat puolet kuuluvat ihmisluontoon. Mutta mikä on se nimenomainen sosiaalipsykologinen syy, joka synnyttää väkivaltaisuutta ihmisyksilöiden ja ryhmien välillä?

Se on ihmisen tarve saada tunnustusta, huomiota, ”valtaa”. Tuossa on, Hegeliä mukaellen, ”hyvän ja pahan lähes mystisesti sama alkuperä”. Tuo oli Matti Puolakan mukaan syvällisin näkemys ihmisluonnosta, mitä kukaan ajattelija on koskaan esittänyt. Hän ilmaisi asian myös näin:

”Ihmispsyyken syvällisin perusristiriita: kyky oikeudentajutyöhön ja kyky mielivaltaiseen despotiaan.” [1]

Ihminen voi tunnustautua omiensa joukossa osoittamalla tarpeetonta julmuutta ”muita” kohtaan. Lähipiirin odotuksia vastaan käyminen taas vaatii erilaista rohkeutta, joka on yllättävän vaikeaa.

Siihen liittyy sitaatti johon Pertsa alustuksensa lopettaa:

“Sodista päästään eroon vain silloin kun ihmiskunta palkitsee sosiaalipsykologisen raakuuden vastustamisesta yhteisöllisissä puitteissa, kultivoi tuolla lailla perusyhteisöjä.” [2]

Aiheesta on tulossa perusteellisempi artikkeli Ihmissuvun tien perusvaiheita käsittelevään teokseen, joka ensimmäinen osa julkaistaan pian. Se käsittelee ihmissuvun syntyhistoriaa aina yhteiskunnan, eli pyynti-keräilykulttuurin heimon syntyyn asti.

Tiivistelmä koko teossarjasta täällä: Ihmissuvun tien perusvaiheet

Alustuksessa kommentoidaan Tuukka Tervosen artikkelia Helsingin Sanomissa 30.9.2021. Artikkelissa referoidaan antropologian professori Douglas Fryn rauhanjärjestelmiä koskevia tutkimuksisia.