Poliittisen keskustelun raaistuminen näkyy eniten siinä, että eri mieltä olevia ei pidetä enää eri mieltä olevina, vaan “pahoina ihmisinä”. Tuukka Tervonen ilmaisi tämän osuvasti kolumnissaan pari vuotta sitten:
”ONKO olemassa hyvää ja pahaa? Ikiaikaiseen filosofiseen kysymykseen ovat löytäneet vastauksen ainakin yhdysvaltalaiset. Yhä useammalle hyvää edustaa oma puolue ja pahaa vastapuolue.” (Helsingin Sanomat 30.6.2018)
Esimerkkeinä sen aikaisesta keskustelusta hän otti mm. Joe Bidenin ilmoituksen, että olisi hakannut Trumpin, jos he olisivat lukiossa. Kun Eric Trump puolestaan totesi, että Washingtonin demokraatit eivät ole edes ihmisiä, tekee Tervonen seuraavan johtopäätöksen:
”Seuraava looginen askel lienee kuolemantuomion vaatiminen poliittisille vastustajille.”
Tuon jälkeen on retoriikka vain koventunut, kuten tiedämme. Mutta tämä on hassunkurinen juttu seuraavasta syytä:
Sosialismissa samaistettiin poliittinen mielipide ja moraalinen asenne. Toisinajattelijoita ei pidetty vain eri mieltä olevina, vaan vihollisina. Heitä syytettiin vihollisen agenteiksi ja – todellakin – pahoiksi ihmisiksi. Minkä katsottiin lopulta sitten oikeuttavan myös vankileireihin, vainoihin, murhiin ja oikeusmurhiin.
Syvällisin (vaikka ei tietysti ainoa) syy sosialismin romahdukseen: virheellinen ihmiskäsitys. Siitä johtui, että mielipiteenvapaus kaikissa sosialismin muodoissa kiellettiin – ennemmin tai myöhemmin.
Mielenkiintoisella tavalla tuo marxismin helmasynti on luikerrellut liberalismin mallimaan, Yhdysvaltojen politiikkaan. Tietenkin kaikkialle perinteisiin demokratioihin, joissa nimenomaan mielipiteenvapaus on tärkein arvo ja myöskin lainsäädännöllä turvattu.
Nykyisessä salaliittoteorioiden, vihapuheen ja valeuutisten maailmassa ei riitä, että on faktantarkistusta. Ei riitä että opetetaan medialukutaitoa. Nyt myös läntisen maailman nenän edessä on kysymys: mikä ihminen on?
Tarvitaan uutta keskustelukulttuuria. Liberalismista omaksutaan mielipiteenvapaus korkeimpana arvona. Marxismista omaksutaan ideologia -käsite, tosin uudella tavalla tulkittuna:
Maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ei ole puolueetonta asiantuntijaa. Silloin edut – todelliset tai kuvitellut, sosiaalipsykologiset, taloudelliset tai urakehitykseen liittyvät – vaikuttavat mielipiteisiin, usein ratkaisevasti. Niin professori kuin kadunmies voivat silloin sokaistua pahan kerran.
Kun tämä lähtökohtaisesti myönnetään ja väitellään reilusti, silloin opitaan paitsi aatteita ja politiikkaa, niin itsetuntemusta ja ihmisenä olemista yleensä.
Mielipiteenvapauden käsite on jäänyt epäselväksi myös liberalistisessa traditiossa. Niin yleisessä tietoisuudessa kuin lainsäädännössäkin tulisi paremmin huomioida se, että panettelu, henkilökohtainen mustamaalaus ja vihapuhe eivät ole mielipiteitä. Ne ovat panettelun kohteen mielipiteenvapauden estämistä. Eli ihmisoikeusrikoksia.
Tätä ongelmaa ei kuitenkaan voi ratkaista (pelkästään eikä edes pääasiassa) tuomioistuimissa. Koska raha on valtaa, tulisi oikeudentajuisesta väittelykulttuurista palkita.
Artikkeli on julkaistu myös Uuden Suomen puheenvuorossa.
ARTIKKELIKUVA:
Hyökkäys Capitoliin oli esimerkki siitä, että mielipiteenvapauden käsite vaatii päivittämistä. KUVA: Tyler Merbler from USA – DSC09523-2, CC BY 2.0. Wikimedia Commons.
