Aikakauden vaihtuminen

Sisällys:

Maailmantalouden tila
Demokratian kriisi
– Laillisuuskriisi
– Yhteiskunnallisen keskustelun kriisi

Kulttuurinen globalisaatio
Perusyhteisöt, vieraantuminen ja ”identiteettipolitiikka”

Informaatioteknologinen vallankumous on syvällisempi maailmanhistoriallinen käänne kuin sitä edeltäneet teolliset vallankumoukset. IT-vallankumous ja sen vauhdittama globalisaatio ovat aiheuttaneet peruuttamattomia muutoksia ihmiskunnan taloudellis-teknillisessä perustassa ja valtioiden ja yksilöiden suhteissa.

Teolliset vallankumoukset jakoivat yhteiskuntaa yhä jyrkemmin kahteen vastakkaiseen luokkaan. IT-vallankumouksen vaikutukset ovat päinvastaiset. Se on lisännyt erilaista pienyritteliäisyyttä ja synnyttänyt yhteiskunnallisia välikerroksia. On syntynyt startup-kulttuuri. Markkinatalous on laajentunut uusille alueille.

Käsittelemme aikakauden vaihtumista seuraavassa ensin maailmantalouden, sitten kansallisvaltioiden tilanteen kannalta. Näin siksi, että nimenomaan talouden globalisaatio on asettanut oikeusvaltioille uusia haasteita.

Maailmantalouden tila

IT-vallankumouksen ja globalisaation merkittävin poliittis-taloudellinen seuraus on ollut spekulatiivisen finanssipääoman nousu hallitsevaan asemaan maailmantaloudessa.

Vielä 1950- ja 1960-luvulla teollisuuspääoma oli finanssipääomaa merkittävämmässä asemassa. Pankit olivat kansallisessa omistuksessa ja rahoittivat kansallista taloutta.

Nykyisin pankit ovat globaaleja toimijoita ja suurimmat niistä ovat keskittyneet keinotteluun reaalitalouden rahoittamisen sijasta. Finanssisektori on kasvanut viime vuosikymmeninä paljon reaalitaloutta nopeammin.

Suurten kansainvälisten pankkien on lähes mahdotonta tietää, ovatko ne vakavaraisia vai eivät. Erilaisten sijoitustuotteiden ja jopa valtioiden velkakirjojen arvoa on hyvin vaikeaa määritellä. Tuo arvo saattaa myös muuttua nopeasti taloudellisen tai poliittisen tilanteen muuttuessa.

Lyhyesti: Pankit eivät tiedä taseitaan. Pankkivalvojat ovat yhtä tietämättömiä. Voidaan perustellusti kysyä, onko pankkitoiminta maailmassa jo lähtökohtaisesti laittomalla pohjalla.

Spekulatiivinen finanssipääoma on saanut hallitsevan otteen eri maiden poliittisesta johdosta. Finanssikriiseissä pankit pelastetaan. Valtiovalta on joutunut ottamaan suurimpien keinottelijoiden riskinoton suojelukseensa.

Spekulatiivinen finanssipääoma aiheuttaa painetta laillisuusperiaatetta vastaan myös vakaissa oikeusvaltioissa. Toisaalta se tarvitsee laillisuusperiaatetta voidakseen toimia ja kotiuttaa voittonsa.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen maailmantalous on ollut kasvavassa määrin keskuspankkien epätavallisen rahapolitiikan – nollakorot, pankkituki jne. – varassa. Sijoittajat ovat hyötyneet reaalitaloutta enemmän. Tilanne on jatkunut pandemian oloissa. Poikkeusoloista on tullut maailmantalouden ”uusi normaali”. Kukaan ei tunne varmasti tämän ”uuden normaalin” lainalaisuuksia.

Vallitsevana taloustieteen ja talouspolitiikan suuntauksena on 1980-luvulta lähtien ollut uusliberalismi. Sen aika hallitsevana suuntauksena on ilmiselvästi ohi. Globaalit yhteiskunnalliset ja ekologiset ongelmat on otettava huomioon myös taloudellisessa ajattelussa, talouspolitiikassa sekä pankki- ja yritystoiminnassa.

Demokratian kriisi

Toisen maailmansodan jälkeen imperialismia harjoittavat demokraattiset markkinataloudet vastasivat sosialistisen maailmanjärjestelmän ja kansallisen työväenliikkeen asettamaan haasteeseen: laillisuusperiaate vahvistui, kansalaisoikeudet lisääntyivät, sosiaaliturva parani. Tämä johti historiassa ennennäkemättömään elintason nousuun.

Demokraattinen markkinatalous ja oikeusvaltio ovat osoittautuneet ainoaksi lähtökohdaksi yhteiskunnallisille uudistuksille. Mutta demokratia on kriisissä – tämä myönnetään jo aivan yleisesti. Demokratian kriisi on ennen kaikkea laillisuuskriisi. Toiseksi se on poliittisen keskustelun kriisiä. Taustalla on yhteiskunnan rakenteissa tapahtunut syvällinen muutos.

Laillisuuskriisi

Informaatio-teknologisen vallankumouksen vauhdittama globalisaatio on asettanut perinteiset oikeusvaltiot kokonaan uudenlaisten haasteiden eteen.

Kylmän sodan päätyttyä uskottiin laajasti liberaalin demokratian voittaneen lopullisesti. Laillisuusperiaatteen merkitystä välttämättömänä osana demokraattista hallintomuotoa alettiin väheksyä. Tämä näkyi siinä, miten nopeasti yksityistämiset toteutettiin entisen Neuvostoliiton alueella ja sen vaikutuspiirissä olleissa maissa – läntisten neuvonantajien tuella ja tilanteessa, jossa lainsäädäntö oli vielä alkutekijöissään eikä oikeusvaltion toteutumisesta ollut mitään takeita.

Myös EU nykymuodossaan perustettiin tuon suuntauksen varaan: oikeusvaltioperiaate erotettiin perussopimuksista ja muusta lainsäädännöstä irralliseksi ”arvoksi”. EU-viranomaisten toimien laillisuusvalvontaa ei perussopimuksissa määritelty. Itälaajentumisen yhteydessä ei oikeusvaltion tosiasiallista toteutumista jäseneksi pyrkivissä maissa tutkittu ollenkaan. [1] Näin siitä huolimatta, että EU oli asettanut oikeusvaltion ehdoksi paitsi jäsenyydelle, niin jäsenyysneuvottelujen aloittamisellekin. Nyt EU onkin pitkälti aseeton ”epäliberaalien” jäsenmaiden toimien edessä.

USA:n laillisuuskriisissä spekulatiivisen finanssipääoman vaikutus näkyy erityisen selvästi. Näkyvin, ja kansalaisia ehkä eniten suututtanut ilmaus on se tosiasia, ettei yksikään vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttaneiden amerikkalaispankkien johtajista joutunut syytteeseen.

Luottamus USA:n poliittiseen järjestelmään on suorastaan romahtanut. Yhteiskunta on polarisoitunut ja politisoitunut mediaa, oikeuslaitosta ja jopa pandemian torjuntatoimia myöten. Selvästikään presidentin vaihtuminen ei ratkaise laillisuuskriisiä, vaan tarvitaan syvällisiä uudistuksia koko oikeusvaltiorakenteessa. [2]

Demokraattinen järjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan spekulatiivisen finanssipääoman asettamaan haasteeseen. Se on lisännyt tyytymättömyyttä demokratiaa kohtaan. Oikeusvaltioissa erilaiset demagogiset ja jopa avoimesti fasistiset liikkeet ovat kasvattaneet suosiotaan. Aidosti demokraattisten valtioiden määrä vähenee.

Länsimaisen demokratian malli on kuitenkin historiassa osoittanut uudistumiskykyä. Se on edelleen valistuneiden kansalaisten ja muutosliikkeiden ihanne.

Yhteiskunnallisen keskustelun kriisi

Mielipiteenvapaus on kaikkien muiden ihmisoikeuksien perusta ja tae niiden säilymiselle.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan: ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.”

Julkisuuden henkilöiden aiheeton leimaaminen on heidän mielipiteenvapautensa riistämistä. Heiltä estetään oikeus ”häiritsemättä pitää mielipiteensä” ja ”levittää tietoja”. Myös kansalaisilta estetään silloin oikeus ”hankkia ja vastaanottaa” tietoa kaikista lähteistä. [3]

Internet ja sosiaalinen media on luonut kansalaisille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sosiaalinen media on kuitenkin myös mahdollistanut uudenlaisen vainon, vihapuheen ja panettelukampanjat.

Erilaisten salaliittoteorioiden leviäminen horjuttaa luottamusta instituutioihin ja uhkaa yhteiskuntarauhaa. Viimeisin esimerkki niiden vaarallisuudesta saatiin tammikuun alussa v. 2021 Yhdysvalloissa. Kun disinformaatio ja yksiselitteiset valheet nousivat osaksi valtavirtaa, ne johtivat lopulta väkivaltaiseen hyökkäykseen kongressia vastaan. Väkivallan uhka lainsäätäjiä, lakeja noudattavia vaaliviranomaisia ja median edustajia kohtaan on edelleen reaalinen, muuallakin kuin Yhdysvalloissa.

Vihamieliset ulkopuoliset disinformaatiokampanjat loukkaavat myös valtioiden itsemääräämisoikeutta.

Keskustelukulttuurin ja tiedostamisen ongelmat ovat uudenlainen haaste niin yksilöille, yhteisöille kuin valtioille ja kansainvälisille järjestöille. Demokratian toteutumiselle koulutusjärjestelmän uudistaminen on välttämätöntä. (Ks. osa 2, Eettinen kansalaisyliopisto.)

Kulttuurinen globalisaatio

Taloudellis-poliittinen globalisaatio alkoi varsinaisesti 1980-luvulla. Mutta kulttuurinen globalisaatio alkoi jo toisen maailmansodan jälkeen erityisesti länsimaissa, joista se on levinnyt kaikkialle saaden eri alueilla ja eri aikoina uusia muotoja.

Tähän voidaan lukea hyvin erilaisia ilmiöitä, kuten eksistentialismi filosofiassa, musta juurimusiikki ja kansalaisoikeusliike Yhdysvalloissa, rokkikulttuuri 50-luvulta lähtien, hippiliike ja feminismi 60- ja 70-luvuilla. Kaikki tämä oli uudenlaista kulttuurista heräämistä. Näiden ilmiöiden merkitystä ei lainkaan vähennä se, että vaistonvarainen liikehdintä etenkin suurina murroskausina synnyttää myös monenlaisia lieveilmiöitä.

Olennaista uudenlaisessa kulttuuriliikehdinnässä ovat olleet elämäntapakysymykset, ihmisenä olemisen ongelmat ja tiedostamistavat. Juuri tuossa suhteessa niiden vaikutus on jäänyt pysyväksi. Ajan haasteita vastaavan historianfilosofian luominen edellyttää länsimaisen elämäntapa- ja kulttuurikapinan kysymyksenasetteluiden käsittelyä tärkeänä osana kokonaisnäkemystä.

Perusyhteisöt, vieraantuminen ja ”identiteettipolitiikka”

IT-vallankumous ja talouden globalisaatio ovat aiheuttaneet radikaaleja muutoksia myös henkilökohtaisen yhteisöelämän alueella. Perustason yhteiskuntarakenteet – esim. asuinyhteisöt, työyhteisöt, suurperheet ja lisääntyvässä määrin myös ydinperheet – hajoavat. Tämä on yleinen kehityssuunta, vaikka alueellista vaihtelua tietysti on paljon.

Kehittyneissä teollisuusmaissa vieraantumisesta on tullut tärkein ja täysin uudenlainen yhteiskunnallinen ongelma. Korkean elintason maissa ei taloudellinen kurjuus ole lainkaan samanlaista kuin vaikkapa teollisuuskapitalismin syntyessä. Mutta henkinen hyvinvointi ei ole automaattisesti seurannut elintason nousua ja parempaa sosiaaliturvaa. Perimmäiset kysymykset ihmisyydestä, ihmissuhteista ja elämäntavoista ovat keskeisiä myös taloudellisesti hyvin toimeentuleville.

Perinteisten aatteellisten jakolinjojen sijaan on viime aikoina tullut identiteettipolitiikka: Poliittisia ryhmiä muodostetaan rodun, sukupuolen, etnisen ryhmän, seksuaalisuuden tms. ominaisuuden mukaan. Vähemmistön oikeuksien puolustaminen on luonnollisesti osa toimivaa demokratiaa. Mutta identiteettipolitiikka on myös vahvistanut ihmisluontoon kuuluvaa ”me vastaan muut” -henkeä. Tämä on seurausta toisaalta päättyneeltä aikakaudelta periytyneiden aatteiden umpikujasta, ja toisaalta perustason yhteiskuntarakenteiden hajoamisesta.

Internet on luonut mahdollisuuksia uudenlaisten yhteisöjen ja niiden verkostojen luomiseen. Tämä on kuitenkin vasta mahdollisuus. Se on tarjonnut verkostoitumisalustan myös erilaisille väkivaltaisille marginaaliyhteisöille. Mikään teknologinen sovellus ei sellaisenaan voi ratkaista ihmisenä olemisen perusongelmia.

Demokratiaa ei voi nykymaailmassa enää puolustaa pelkän perinteisen politiikan avulla. Uudenlaisten inhimillisten yhteisöjen tietoisesta rakentamisesta on tullut välttämättömyys. Mitä muotoja ne tulevatkin saamaan, ne voivat perustua vain yleensä yhteiskunnassa käytävän avoimen ja rehellisen, koko ihmiskunnan tietä koskevan väittelyn ja opiskelun perustalle. (Ks. liite 1)

VIITTEET:

[1] Olemme tehneet perusteellisen tutkimuksen Viron jäsenyysneuvotteluista. EU-komission maaraporteissa sivuutettiin lukuisat yksityistämiseen liittyneet skandaalit lainkäytössä. Tuomioiden laillisuutta ei tutkittu ollenkaan. Samaa kaavaa noudatettiin muidenkin uusien jäsenmaiden kohdalla. Näin ollen oli lähinnä sattumaa ja tuuria, mitkä maat kehittyivät ja mitkä taantuivat
laillisuusperiaatteen suhteen. Osa tutkimuksesta on julkaistu kirjassa Pelastuuko Euroopan unioni.

[2] Ks. esim. Uusi historia -tiedote 4/2020, teema Yhdysvallat.

[3] YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 19. artikla, https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksienjulistus/.