Jouko Aaltosen dokumentissa ”Pieni punainen”, joka kertoo marxilais-leniniläisen (ns. maolaisen) liikkeen tarinaa 1970-luvun Suomessa, on käytetty runsasta kuva-aineistoa Kiinan kulttuurivallankumouksen ajoilta, mm. julistetaidetta, oopperaa ja balettia.
On ymmärrettävää, että ohjaaja tunsi houkutusta näin dramatisoida elokuvaansa. Mutta niiden kannalta, jotka silloin oikeasti olivat mukana, se on valitettavaa, koska meidän taidekäsityksemme oli päinvastainen kuin se, mitä Kiinan kulttuurivallankumouksessa noudatettiin. Elokuvan kuvasto antaa siis hyvin virheellistä mielikuvaa siitä, mitä MLR (ja Vaihtoehtoliike Itu) oikeasti olivat.
Myönsimme toki, että Japanin vastaisen sodan ja sisällissodan oloissa Kiinan 20- ja 30- luvuilla politiikan ja taiteen samaistaminen oli jossain määrin oikein ja ymmärrettävää. Sosialistisessa maassa, jossa pyrittiin ihmisen lopulliseen, psykologiseen vapautumiseen, se oli mahdollisimman väärin ja eräs kulttuurivallankumouksen katastrofaalisen epäonnistumisen perussyitä.
Myös taistolaisen laululiikkeen mahtipontinen julistavuus oli meille vierasta, siitä huolimatta arvostimme joitakin sen parhaita saavutuksia, etenkin Chydeniuksen sävellyksiä. MLR:n omissa kulttuurituotteissa pääosassa oli elämän ja ihmissuhteiden pohdinta, ei poliittinen julistus.
Kulttuurin harrastus oli aivan keskeinen toimintamuoto. Luimme maailmankirjallisuutta, kävimme taidenäyttelyissä ja teatterissa ja kuuntelimme klassista musiikkia. Näin tehtiin myös Laukaalla vuonna 1977. Tuosta kesäleiristä on dokumenttiin mahtunut perusteellinen kertomus perunanviljelyn epäonnistumisesta (joka toki on hauska sinänsä), mutta kulttuurityöstä ja siihen liittyvistä lukemattomista keskusteluistamme ei mitään.
Tuolloin alettiin liikkeessämme ihmisiä rohkaista taiteelliseen itseilmaisuun. Laukaalla syntyikin korkeatasoista taidetta – mm. Perttu Hietasen sävellykset Eino Leinon runoihin, jotka Vesa-Matti Loiri myöhemmin levytti ja jotka todella löysivät tiensä ”Suomen kansan suureen sydämeen”.
Nämä sävellykset syntyivät Laukaalla ja niitä laulettiin myös yhteislauluina kaikissa illanvietoissa.
Laukaalla syntyi myös Riitta Fogelin runokokoelma ”Eilen minua ei vielä ollut”, jonka WSOY kustansi. Arvosteluissa todettiin mm., että ne poikkeavat valtavirrasta siinä, että niissä tartutaan rohkeasti elämän peruskysymyksiin.
Omakustanteena julkaistiin MLR:n lauluryhmän neljä kasettia, jotka sisälsivät usean ihmisen sävellyksiä ja sanoituksia, myös Perttu Hietasen Eino Leino-sävellykset samoin kuin useita Hietasen sävellyksiä Elvi Sinervon runoihin ja joitakin omia sanoituksia.
Eräänlaiseksi tunnuslauluksi meille suomettuneen Suomen toisinajattelijoina muodostui K. Mäkelän (nyk. Toosi) sävellys Kaarlo Kramsun runoon Laulumme (ks. video yllä.) Se kuvastaa hyvin MLR:n henkeä taiteessa – silloinkin kun aihe on poliittinen, siitä puuttuu kaikki julistavuus. Poliittisen oikeaoppisuuden tilalla on syvällistä itseironiaa.
Laukaan kesän jälkeen MLR lopetettiin tietoisella päätöksellä, ja perustettiin Vaihtoehtoliike Itu (aluksi Kulttuurikerho Itu). Idun alkuaikoina kehotus omakohtaisesta taiteellisesta itseilmaisusta kantoi hedelmää. Hyvin pienestä ihmisjoukosta syntyi kuin tyhjästä kymmeniä kuvataitelijoita, säveltäjiä, sanoittajia ja runoilijoita. Itu julkaisi mm. Pertsa ja Väärä osoitteen levyn ”Täältä jostakin”, joka on uudelleen alkanut herättää kiinnostusta punk-piireissä, sekä Lotan single ”Kulkuri”. Runoja julkaistiin niin vihkosina kuin monistemuodossa.
Tässä vielä vähän myöhäisempää musiikkituotantoa. Pertti Koskelan sanoitus ja sävellys on peräisin 1990-luvun alusta. Matias Toivaisen ja virolaisten muusikoiden demonauha on tehty 1990-luvun lopussa Tallinnassa. Videon kuvituksena on Inari Heinosen maalaama Pertsa Koskelan muotokuva 1980-luvun alusta.
Lue myös:
Otteita Matti Puolakan kirjasta Mikä ihminen on? (1982) Taide-luvusta.
