Suomettuminen

Tausta-artikkeleita

MLR:n ja Idun taidekäsityksestä

Jouko Aaltosen dokumentissa ”Pieni punainen”, joka kertoo marxilais-leniniläisen (ns. maolaisen) liikkeen tarinaa 1970-luvun Suomessa, on käytetty runsasta kuva-aineistoa Kiinan kulttuurivallankumouksen ajoilta, mm. julistetaidetta, oopperaa ja balettia. On ymmärrettävää, että ohjaaja tunsi...

Vaihtoehtoliike Itu

Idun toiminnasta

MLR:n toiminnassa mukana olleet perustivat Vaihtoehtoliike Idun 1979 (ensin Kulttuurikerho Itu). Itua ei perustettu poliittiseksi järjestöksi vaan kulttuuri- ja elämäntapaliikkeeksi. Toimintamuotona olivat aatteellis-poliittisten keskustelujen lisäksi kulttuuriharrasteet ja elämänfilosofiset...

Saarenmaa-projekti

Talousyritys ja tutkimuskeskus Saarenmaalle

Tämä vaihe ei varsinaisesti enää kuulu puolakkalaisuuden ”esihistoriaan” ja tässä vain lyhyesti joitakin pääasioita. Meille oli yllätys, että Neuvostoliiton romahdettua ei meille annettu tutkimuksistamme ja ennustuksistamme minkäänlaista tunnustusta. Toisaalta Matti oli kehittänyt uusia...

MLR ja Itu

Itsenäinen ja kriittinen suhde Kiinaan

MLR:n suhtautuminen Kiinaan oli itsenäistä ja analyyttista. Ymmärsimme, että Kiina on alikehittynyt maa, joka vasta muutama vuosikymmen sitten on vapautunut maaorjuudesta, feodalismista ja siirtomaasorrosta. Kiinassa ei ollut yhteiskunnallista kokemusta sellaisten moraalifilosofisten kysymysten...

MLR

MLR:n toiminnasta

“Pämppälinja” – ulos eristyksistä Edellä kuvattuja, kulttuurivallankumouksen moraalifilosofista linjaa heijastavia ajattelutapoja vastaan päätettiin v. 1973 aloittaa oikaisuliike, joka varsin pian sai epäviralliseksi nimekseen pämppälinja. Oikealta nimeltään se kuitenkin oli...

MLR

Uuden teorian ensimmäiset herätteet 1971-76

Sisällys Moraalifilosofia – Itsekkyys ja epäitsekkyys vastakohtien ykseytenä – Opportunismi on pohjimmiltaan itsepetosta – Idealistinen itsekasvatus kulttuurivallankumouksessa… – … ja liikkeemme alkuaikojen keskusteluissa Ihminen tiedostaa ensisijaisesti yksilönä, ei luokan...

MLR

Varhaisvaiheet

Matti Puolakka syntyi kommunistiseen perheeseen. Hän kertoo omaksuneensa kommunistisen vakaumuksen itsekriittisen opiskelun ja väittelyjen tuloksena varhaisessa teini-iässä. Tosin hän jo silloin asetti – lukuisissa keskusteluissa lähimpien ystäviensä kanssa – sellaisia moraalifilosofisia...