Puolakkalaisen näkemyksen mukaan perusristiriita tämän päivän maailmassa on laillisuusperiaatteen ja laittomuustendenssien välinen. Tuo ristiriita on leimannut historiallista kehitystä uuden ajan alusta saakka.
Tällä hetkellä tuo ristiriita näkyy ennen kaikkea Ukrainan puolustustaistelun ja sen tukijoiden ja Venäjän hyökkäyksen ja sen tukijoiden välillä. Mutta se näkyy myös Ukrainaa tukevien länsimaiden piirissä jakolinjana kansainvälisen lain puolustajien ja ns. sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän puolustajien välillä.
Aiheesta varsin valaiseva ketjupostaus X:ssä, jossa John Lander, australialainen entinen diplomaatti arvostelee “sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään” sisältyvää kaksoisstandardia.
This is quite something! This is John Lander – Australia’s former ambassador to Iran and Deputy Ambassador to China – explaining what the “rules-based order” actually is.
In his words it’s “a set of ever varying, constantly vacillating rules devised by the United States for the… pic.twitter.com/W6rNL12uE5
— Arnaud Bertrand (@RnaudBertrand) February 2, 2024
Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä kuvaa länsimaiden suhtautumista kansainväliseen politiikkaan. Se on enemmän tai vähemmän ristiriidassa kansainvälisen lain kanssa. Se on USA:n johtama, mikä tarkoittaa, että jos USA rikkoo kansainvälistä lakia, muut sääntöpohjaisen maailmanjärjestelmän kannattajat eivät vaadi USA:ta vastuuseen. Sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ei ole määritelty koskaan eikä hyväksytty missään kansainvälisissä elimissä. Sääntöpohjaiselle kansainväliselle järjestelmälle on ominaista kaksoisstandardit eli valikoivuus siinä, milloin kansainvälistä lakia vaaditaan noudatettavaksi ja milloin ei.
Suhtautumisessa Gazaan, Israelin Palestiinan miehitykseen ja palestiinalaisten oikeuksiin sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on selvästi ja systemaattisesti ristiriidassa kansainvälisen lain kanssa.
Tässä jätetään käsittelemättä nykytilanteen tausta, eli Israelin valtion perustaminen vuonna 1947 ja siihen johtaneet tapahtumat. On tosiasia, että YK hyväksyi Israelin perustamisen alueelle, jonka silloisista asukkaista valtaosa oli palestiinalaisia. YK kuitenkin edellytti, että myös palestiinalaiset saavat oman valtion. Sitä ei perustettu. Sen sijaan Israel toteutti alueellaan etnisen puhdistuksen, nakban vuonna 1948: 700 000 palestiinalaista ajettiin maanpakoon, tuhansia murhattiin.
Seuraavassa esimerkkejä kansainvälisen lain ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän eroista suhtautumisessa Israelin ja palestiinalaisten ristiriitaan:
IDEAn nro 1/2022 teema on “Miten, milloin ja miksi syntyy ihmiskunna uusi historia?”
Puolakkalaisen historianfilosofian esittelyä sekä kommenttia muuhun kirjallisuuteen, mm. Richard Leakey, Yuval Noah Harari (Sapiens) sekä David Graeber ja David Wengrow (Alussa oli…)
Lehti on loppuunmyyty, mutta sen voi lukea ilmaiseksi pdf-tiedostona täältä:
LUE MYÖS
Nykymaailman perusristiriidan, laillisuusperiaatteen ja laittomuustendenssien ristiriidan näkökulmasta Gaza on eräässä mielessä tärkeämpi kuin Ukrainan taistelu: Ukrainan taistelu ei pakota länsimaita pohtimaan ristiriitaa kansainvälisen lain ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän välillä – ainakaan samalla tavalla kuin Gazan tilanne.
Gazaa ja Ukrainaa yhdistää se, että molemmat ovat imperialistisen ja kolonialistisen ideologian ja politiikan uhreja. Venäjä on kolonialistinen ydinasevaltio, joka tsaristisen historiansa aikana alisti muita kansoja, mm. ukrainalaisia vuosisatoja, eikä Neuvostoliittokaan ollut tasa-arvoisten tasavaltojen yhteisö. Israel on palestiinalaisille kolonialistinen ydinasevaltio, joka on vuosikymmeniä alistanut heitä jatkona länsimaiselle imperialismille ja kolonialismille.
Molemmat vetoavat järjettömällä tavalla historiaan oikeuttaakseen kolonialisminsa.
Venäjä ja Israel eroavat toisistaan siinä, että Venäjällä maan käymän sodan arvosteleminen on kielletty, kun taas Israelissa maan hallituksen käymän sodan arvosteleminen on juutalaisille mahdollista, joskin sodanvastaiset mielenosoittajat saattavat joutua pahoinpidellyksi. Ja hallitus tekee kaikkensa salatakseen sotarikoksensa tappamalla toimittajia ja estämällä heidän pääsynsä Gazaan.
Venäjä ja Israel muistuttavat toisiaan siinäkin, että molemmissa maissa hallituksen käymän sodan arvosteleminen on kielletty.
Tärkeimpänä erona Israelin ja Venäjän välillä on länsimaiden suhtautuminen niihin. Israel on länsimaisen imperialismin ja kolonialismin viimeinen tukikohta maailmassa. Se on viimeinen paikka, jossa länsimaiden tuella imperialismia ja kolonialismia harjoitetaan avoimesti sotarikosten ja etnisen puhdistuksen avulla.
Venäjän osaltakin vasta sen toinen hyökkäys Ukrainaan muutti lännen suhtautumisen siihen. Silloin, kun Venäjä vuonna 2014 miehitti Krimin ja osan Itä-Ukrainaa, Venäjälle asetettiin lieviä pakotteita, mutta käytännössä yhteistyö jatkui niin kuin ennenkin. Itse asiassa Saksan riippuvuus Venäjän energiasta lisääntyi. Siinä olivat vallalla sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän kaksoisstandardit.
Nyt länsimaat aivan oikein vastustavat Venäjän miehitystä ja sotaa Ukrainassa, tukevat aseellista taistelua miehitystä vastaan, ovat asettaneet pakotteita miehittäjille ja ajavat miehittäjien asettamista syytteeseen kansainvälisissä tuomioistuimissa.
Gazassa länsimaat toimivat päinvastoin. Gaza on se paikka, jossa lännen kaksoisstandardit näkyvät räikeimmin, se on paikka jossa ristiriita kansainvälisen lain ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän välillä on jyrkin.
Sitä paitsi lännen kaksoisstandardit Gazassa vahingoittavat Ukrainan taistelua.
Miksi on tärkeää, että lännen kaksoisstandardit paljastuvat?
Länsimaiden poliittinen johto väittää kannattavansa kansainvälistä lakia, ihmisoikeuksia, kansojen itsemääräämisoikeutta jne. Niissä poliittisen johdon arvosteleminen on sallittua. Ne kykenevät pakon edessä ottamaan yleisen mielipiteen huomioon ja muuttamaan linjaansa toisin kuin autoritaariset tai diktatuurimaat. Länsimaat ovat uudistumiskykyisiä ja kykenevät oppimaan historiasta. Se tarkoittaa, että
On mahdollista, että länsimaat alkavat noudattaa kansainvälistä lakia nykyistä johdonmukaisemmin.
Jos niin käy, se vahvistaa kansainvälistä lakia, YK:ta ja sen alajärjestöjä, mm. ICJ:tä ja ICC:tä. – On muistettava, että jos kansainvälinen yhteisö olisi vaatinut USA:n poliittisen johdon asettamista syytteeseen Irakin sodasta, Putin tuskin olisi uskaltanut hyökätä Ukrainaan.
Samalla autoritaaristen ja diktatuurimaiden mahdollisuus imperialistisiin hyökkäyksiin vähenee.
Historian liikkeelle paneva voima on taistelu oikeudenmukaisten aatteiden puolesta. Maailman valistunut yleinen mielipide on osa tuota taistelua.
Se estää länsimaiden uudet avoimen imperialistiset hyökkäykset. USA:n hyökkäys Irakiin vuonna 2003 oli luultavasti viimeinen länsimaan tekemä laiton imperialistinen hyökkäys.
Nyt maailman yleinen mielipide kohdistuu laajemmin ja voimakkaammin Israelia ja sen tukijoita kuin Venäjää ja sen tukijoita vastaan. Se on ymmärrettävää. Israel on läntisen kolonialismin viimeinen linnake. Palestiinalaisten sorto on jatkunut vuosikymmeniä, siviiliväestö on puolustuskyvyttömämpää kuin Ukrainassa. Israel esiintyy demokraattisena oikeusvaltiona, mutta sivuuttaa kaikki YK:n, sen turvaneuvoston ja kansainvälisen tuomioistuimen päätökset. Israelia tukevien maiden sanojen ja tekojen ristiriita on räikeämpää kuin Venäjän tukijoiden.
Mikä tärkeämpää, Israelia tukevien länsimaiden poliittisin johtajiin voidaan mielenosoituksilla vaikuttaa. Ja mielenosoitukset maailmalla ovat vasta alussa. Israelin ja sitä tukevien firmojen boikotointi on vasta alussa. Länsimaat ovat joutuneet puolustuskannalle kaksoisstandardiensa vuoksi.
Gazan sodan yhteydessä sadat länsimaiset diplomaatit ja ulkoministeriöiden virkamiehet ovat julkisesti sanoutuneet irti Israelin tukemisesta.
Niin Israelin kuin Venäjänkin poliittinen johto on ajanut itsensä umpikujaan.
Israelissa Netanjahu ei voi olla jatkamatta sotaa; Israelin hallituksella ei ole toteuttamiskelpoista suunnitelmaa sodan loppumisen varalle ja sodan loppu merkitsee joka tapauksessa hänen poliittisen uransa ja hänen edustamansa linjan loppua.
Kävipä Venäjän sodassa Ukrainassa lähiaikoina miten tahansa, Kreml ei voi edes sodan päätyttyä palata rauhantilaan. Se ei voi sallia kansalaisilleen mitään vapauksia. Jos sortoa vähänkin lievennetään, kansalaiset alkavat kysellä, mitä järkeä koko sodassa oli.
Israelin historia apartheid-valtiona on loppumassa; Venäjän historia imperialistisena suurvaltana on loppumassa. Prosessi kestää kummassakin vuosia, mutta se on lähtenyt liikkeelle.
Ja lännessä ns. sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän legitimiteetti asetetaan siihen liittyvien räikeiden kaksoisstandardien vuoksi yhä enemmän kyseenalaiseksi. Senkin lyhyehkö historia lähenee loppuaan.
Kansainvälinen laki vahvistuu, jos Venäjä luopuu imperialistisista laajentumishaaveistaan. Mutta se vahvistuu vielä enemmän, jos länsimaat luopuvat kaksoisstandardeistaan. Ihmiskunta voi edistyä kahdella tavalla: 1) karsimalla pahinta ja 2) kehittämällä parasta itsessään. Jälkimmäinen tapa on perustavampi; viime kädessä vain se voi pelastaa ihmiskunnan.
