
Uutiskirje 1-2026
Immanuel Kantin etiikka – mitä on ihmisen hyvä ja paha? Immanuel Kantin syntymästä tuli vuonna 2024 kuluneeksi 300 vuotta. Uusi historia –yhdistys huomioi tuolloin juhlavuoden
KATEGORIA:

Immanuel Kantin etiikka – mitä on ihmisen hyvä ja paha? Immanuel Kantin syntymästä tuli vuonna 2024 kuluneeksi 300 vuotta. Uusi historia –yhdistys huomioi tuolloin juhlavuoden

Filosofian pääkysymys tänä aikana on ihminen. Tieteellisen ihmiskuvan luominen edellyttää, että ihminen, ihmisluonto, selitetään myös historiallisesti. Toisin sanoen tarvitaan nykyajan tilannetta, tietoa ja kokemusta vastaava

Tämä uutiskirje esittelee filosofi Matti Puolakan postuumisti julkaistun kirjan “Vain ihmisellä on historia”. Kirja valottaa Puolakan ajattelua 1990-luvulta hänen viimeisiin elinpäiviinsä saakka. Kirjasta välittyy myös

Matti Puolakka (1947-2018) katsoi, että nykyisellä, ihmiskunnan yhdistymisen aikakaudella, tullaan luomaan uusi ihmisen määritelmä. Siihen on ensimmäisen kerran mahdollisuus nyt, kun empiirinen tietomme ihmisen ja

Ajatus uudentyyppisestä kaunokirjallisuudesta on kuulunut Matti Puolakan suuriin visioihin jo 1970-luvulta lähtien. Se kuitenkin tarkentui ja joltain kannalta toteutuikin vasta aivan hänen viimeisinä elinvuosinaan. Sillä

Uusi historia –yhdistys julkaisee filosofi Matti Puolakan (1947–2018) elämäntyötä sekä hänen historiafilosofiseen yleisnäkemykseensä perustuvia tietokirjoja ja lehtiä sekä kaunokirjallisuutta. Tämä uutiskirje esittelee kirjojamme. Niitä voi

Hollantilainen historioitsija ja tietokirjailija Rutger Bregman pohtii CNN:n haastattelussa kesäkuussa 2025 maailman muuttamista – sitä mikä saa yksittäisen ihmisen kulkemaan virtaa vastaan ja miksi viime

Monet Neuvostoliitossa syntyneet kuuluisuudet mielletään venäläisiksi, vaikka he eivät sitä ole koskaan olleet. Nyky-Venäjä myös omii hanakasti itselleen tällaisia merkkihenkilöitä. Kasvatustieteen uranuurtaja Anton Makarenko (1888-1939)

Matti Puolakan esittely Pertsa Koskelan kirjassa “Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty – ehdotus ihmissuvun uudeksi historiaksi, osa 1”. Teoksen esittelyä täällä: Teos ihmissuvun synnystä kysyy:

Yo. videolla Pertti Koskelan alustava puheenvuoro Uusi historia -tapaamisessa 19.11.2024. Tekstiversion loppuosaa on jonkin verran muokattu tapaamisen jälkeen. Sisällys Trump-ilmiöstä USA:ssa on käynnissä vallankaappaus Vaalitulos

– Puolakkalainen näkemys Sisällys Yleisiä huomioita – Hegel yksityisomaisuudesta Yksityisomaisuuden historiaa Yksityis- ja ryhmäomistus metsästäjä-keräilijöiden heimossa. Yksityis- ja ryhmäomistus sivilisaatioissa Ateenan ihme ja yksityisomistus Modernin

Suomi valtiona ja kansakunta heräsi, kun Venäjä ryhtyi täysimittaiseen valloitussotaan Ukrainan vastaan. Hyökkäyksen järjettömyys ja raakuus järkytti syvästi suomalaisia. Ymmärrys nyky-Venäjän luonteesta muuttui ja syveni

Seuraavassa tekstiversioma Pertti Koskelan alustus Uusi historia -yhdistyksen keskustelutilaisuudessa 4.10.2022. Videotallenteen voi katsoa kirjakauppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Tekstejä on selkeyden vuoksi hieman stilisoitu, joitakin myös

Seuraavassa tekstiversiot Uusi historia -yhdistyksen tilaisuudessa 4.10.2022 pidetyistä paneelipuheenvuoroista. Videotallenteen voi katsoa kirjakauppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Tekstejä on selkeyden vuoksi hieman stilisoitu. Kaikki uutiskirjeet: klikkaa

Vain pari viikkoa ennen kuolemaansa Matti Puolakka antoi pitkän haastattelun elokuvaohjaaja Jouko Aaltoselle tämän elokuvaa Pieni punainen varten. Puolakka oli silloin jo hyvin sairas ja

“On ensin kiivettävä jättiläisten harteille, koska sieltä näkee kauas. Ja sitten on alettava potkia heitä päähän.” Matti Puolakka Sisällys Mitä tarkoitamme historianfilosofialla? Tärkeimmät historianfilosofit aatehistoriassa

Uusi historia -yhdistys on käynnistänyt Facebookissa kaksi keskusteluryhmää, jotka ovat julkisia ja avoimia kaikenlaisille mielipiteille. Tässä niiden esittelyt: Historiallista nyt! https://www.facebook.com/groups/historiallista/ Lähtökohdat Ryhmä on julkinen ja kaikille

Hierarkkinen fraktionalismi Elinkelpoisen ihmisyhteiskunnan järjestäytymistapaa kuvaamme uuskäsitteellä hierarkkinen fraktionalismi. Silloin ”hierarkkisuus” tulee ymmärtää olennaisesti välineeksi ja fraktionalismi itsetarkoitukseksi, peruspäämääräksi: ”johdon” tärkein tehtävä on varmistaa, että

https://vimeo.com/420968440?share=copy Yo. videolla lyhyitä otteita Matti puolakan puheista, joissa käsitellään samoja aiheita kuin postuumisti julkaistussa teoksessa “Vain ihmisellä on historia” – lähinnä kysymystä ihmisen määrittelystä

Matti Puolakka Vain ihmisellä on historia – Ajatuksia ihmisestä ihmiseltä joka määritteli ihmisen Lisää esittelyä täällä. Voit nyt lukea kirjan ilmaiseksi pdf-tiedostona – klikkaa kuvaa
Idea -teemalehti sisältää puolakkalaisen historianfilosofian esittelyä sekä kommenttia muuhun kirjallisuuteen, mm. Richard Leakey, Yuval Noah Harari (Sapiens) sekä David Graeber ja David Wengrow (Alussa oli…)
Tämän IDEAn numeron voi lukea ilmaiseksi pdf-tiedostona täältä: idea-1-2022. Painettu lehti on loppuunmyyty.
Jos haluat tietoa tilaisuuksiemme ajasta, paikasta ja ohjelmasta, ilmoittaudu postutuslistalle osoitteeseen uusihistoria (at) humanpath.net. Saat meiltä postia noin 1-2 kertaa kuukaudessa.