YK:lle toisen maailmansodan jälkeen luotu malli on umpikujassa ja nykyinen maailmantilanne pakottaa järjestöä muuttumaan. Se näkyi ja kuului myös syyskuussa 2026 pidetyssä yleiskokouksen istunnossa. Suurvaltojen valta turvallisuusneuvostossa kyseenalaistetaan entistä selvemmin, kun taas globaalin etelän ja yleiskokouksen vaikutusvalta kasvaa.
Artikkeli perustuu puheenvuoroon Uusi historia -tapaamisessa lokakuussa 2026.
YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen estämään ajautuminen uuteen maailmansotaan. Sillä on ollut aivan keskeinen merkitys maailman yhdentymisen kannalta etenkin humanitaarisessa työssä ja ihmisoikeuksien edistämisessä, mutta samalla se on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään, eli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä.
Syynä epäonnistumiseen ovat perustavanlaatuiset viat YK:n turvallisuusneuvostossa: 1) Sen pysyviksi jäseniksi valittiin toisen maailmansodan voittajavallat. Esimerkiksi Saksa ja Japani eivät ole pysyviä jäseniä; 2) Venäjä on perusteetta saanut yksin haltuunsa Neuvostoliiton jäsenyyden; 3) Pysyvät jäsenet voivat veto-oikeudella estää etujensa vastaiset päätökset. Seurauksena nykyiset suurvallat sanelevat maailman asioita.
Professori Alanna O’Malley Rotterdamin Erasmus-yliopistosta kirjoitti Al Jazeerassa 23.9.2026:
“YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeusjärjestelmä, jonka avulla viisi pysyvää jäsentä (Kiina, Ranska, Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat) voivat käytännössä estää kokonaan omien toimiensa valvonnan, on johtanut siihen, että turvallisuusneuvosto ei ole puuttunut maailman kriiseihin millään merkittävällä tavalla kylmän sodan päättymisen jälkeen.”
YK:n yleiskokouksen istunto 2026 pidettiin syyskuun lopulla New Yorkissa. Sitä käsittelevistä artikkeleista syntyi vaikutelma, että YK on tärkeällä tavalla syntymässä uudelleen. Siihen viittasi myös presidentti Alexander Stubbin yleiskokouksessa pitämä puhe, jossa hän sanoi:
“(…) Meidän on sitouduttava uudelleen kansainvälisen järjestyksen perusperiaatteisiin. Ja meidän on valittava yhteistyö konfliktien sijaan. Siksi maailma tarvitsee nyt uuden San Franciscon hetken. Hetken, jolloin maailman johtajat kokoontuvat yhteen viitoittamaan tietä eteenpäin. Tähän tähtäävä prosessi tulisi käynnistää uuden pääsihteerin johdolla.”
Uusi San Francisco -hetki” viittaa YK:n perustamiseen San Franciscossa yli 80 vuotta sitten.
Muutosta kuvastaa myös se, miten Stubbin pääviesti yleiskokoukselle on muuttunut vuodessa. Viime vuonna hän esitti, että ulkopolitiikka perustuu kolmeen pilariin, arvoihin, intresseihin ja valtaan. Nyt hänen kiteytyksensä oli: “Yhteistyö tai konflikti.”
Kritiikkinä Stubbin muuten hyvään puheeseen voisi sanoa: sen sijaan, että sitoudutaan uudelleen kansainvälisen järjestyksen perusperiaatteisiin, tulisi pikemminkin vaatia läntisiä demokratioita noudattamaan kansainvälistä lakia ja YK:n peruskirjaa johdonmukaisesti.
YK:n yleiskokous on ottanut rauhaa ja turvallisuutta koskevissa keskusteluissa aloitteen turvallisuusneuvostolta. Yleiskokouksessa on 193 jäsenvaltiota, joista jokaisella on yhtäläinen äänioikeus.
Yleiskokous on alkanut soveltaa aktiivisesti vuonna 1950 sovittua United for Peace -mekanismia, jonka pohjalta jäsenmaat voivat liittoutua keskenään, vaatia ratkaisua yksittäisissä konflikteissa ja ohittaa siten päätöksiin kykenemättömän turvallisuusneuvoston.
Mekanismia on mm. käytetty kolme kertaa sen jälkeen, kun Venäjä teki suurimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Keskustelu on tuolloin siirtynyt yleiskokoukselle pois turvallisuusneuvostolta, jossa Venäjällä on pysyvä veto-oikeus. Yleiskokous on antanut päätöslauselmat, joissa tuetaan Ukrainaa ja tuomitaan Venäjän tekemät suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden loukkaukset.
Jäsenmaat ovat tehneet myös muita aloitteita ja ehdotuksia, joilla pyritään estämään turvallisuusneuvoston pysyviä jäsenmaita käyttämästä veto-oikeutta oman valta-asemansa edistämiseen. Eniten veto-oikeutta ovat käyttäneet Venäjä ja Yhdysvallat.
Liechtenstein teki v. 2022 aloitteen, että yleiskokous kokoontuisi aina automaattisesti kymmenen päivän kuluessa siitä, kun joku turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenestä on käyttänyt veto-oikeuttaan. Veto-oikeutta käyttävän valtion olisi selitettävä kantansa ja perusteltava veto-oikeuden käyttö kaikille YK:n jäsenille.
Presidentti Stubb esitti puheessaan tämän ehdotuksen: “Vähintään tarvitaan kaksi uutta paikkaa Aasialle, kaksi Afrikalle ja yksi Latinalaiselle Amerikalle. Yhdelläkään valtiolla ei pitäisi olla veto-oikeutta. Jos turvallisuusneuvoston jäsen rikkoo YK:n peruskirjaa, sen olisi menetettävä äänioikeutensa määräajaksi.”
YK:n alaisen kansainvälisen tuomioistuimen tunnus. Tuomioistuimessa on käsittelyssä sekä Ukrainan kanne Venäjää vastaan että Etelä-Afrikan kanne Israelia vastaan, joissa Venäjää ja Israelia syytetään kansanmurhasta. KUVA: International Court of Justice. Wikimedia Commons. Public domain.
Istunnon useissa puheenvuoroissa otettiin jyrkkää kantaa Gazan kansanmurhaan ja Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.
Presidentti Donald Trump sen sijaan uhkasi puheessaan Irania epäsuorasti ydintuholla, mikä on sotarikos:
“(…) pyyhkinkö pois [Iranin] islamilaisen tasavallan ja teenkö sen nopeasti (…). Ajanko heidät helvettiin ilman selviytymismahdollisuutta ja toivoa tulevasta suuruudesta ja sukupolvista?”
Lisäksi voimankäytöllä uhkaaminen on aina kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan 2. artiklan 4. kohdan vastaista.
Hän solvasi Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC, jonka jäsen USA ei ole) mm. nimittämällä sen jäseniä pahoiksi ihmisiksi ja YK:n ihmisoikeusneuvostoa (josta Yhdysvallat on eronnut Trumpin päätöksellä) nimittämällä sen jäseniä tekopyhiksi pelkureiksi.
On täysin ennenkuulumatonta että YK:n puhujalavalla saa esittää tuollaisia uhkauksia ja solvauksia. Sellaisesta pitäisi vähintäänkin kieltää ääni- ja puheoikeus joksikin aikaa.
Ilmeisesti diplomaattisista syistä kukaan ainakaan länsimaiden johtajista ei suoraan puuttunut hänen sanoihinsa, ei myöskään kokouksen puheenjohtaja.
Trumpin uhkauksiin ja solvauksiin reagoitiin kuitenkin epäsuorasti.
Muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Alexander Stubb korostivat puheissaan kansainvälistä oikeutta ja tuomitsivat suurvaltojen omavaltaisuuden, sääntöjen rikkomisen ja monenkeskisen järjestelmän murentamisen. Stubb arvosteli myös öykkärimäistä puhetapaa ja vaati asiallista keskustelukulttuuria:
“Valitettavasti ei ole vaikea löytää esimerkkejä siitä, kuinka toisista ihmisistä ja kokonaisista ihmisryhmistä puhutaan vähättelevästi.
Liian usein kaikkein provosoivinta retoriikkaa käyttävät saavat eniten näkyvyyttä.
(…)
Ohje on yksinkertainen mutta välttämätön: vältetään vastakkainasettelun lietsomista, vahvistetaan luottamusta ja kuunnellaan toisiamme.”
Kokouksen puheenvuoroissa vastustettiin ennen kaikkea yksipuolisia sotilaallisia toimia, jotka rikkovat YK:n peruskirjaa vastaan. Olennainen asetelma kokouksessa oli mielestäni tosiasiallisesti siis Lavrov, Trump ja Netanjahu vastaan muu maailma, sillä Venäjä, Yhdysvallat ja Israel ovat ne maat, jotka tällä hetkellä rikkovat törkeimmin kansainvälistä oikeutta ja maailmanrauhaa.
Yleiskokouksen merkityksen kasvu merkitsee myös globaalin etelän painoarvon kasvua, koska yleiskokouksessa jokaisella jäsenmaalla on yksi ääni. Globaalin etelän mailla on siksi määrällinen enemmistö yleiskokouksessa. Se on näkynyt mm. päätöslauselmissa, joissa on tuomittu Israelin sotilasoperaatio Gazassa ja avuntoimitusten estäminen. Globaalin etelän maat ylipäätään vaativat tiukemmin kansainvälisen lain noudattamista kaikkialla syyttäen oikeutetusti länsimaita kaksoisstandardeista.
Etelä-Afrikan tasavalta ja Malesia kutsuivat syyskuun yleiskokouksen yhteydessä koolle Haagin ryhmän, korkean tason kokouksen kansainvälisen oikeuden puolustamiseksi.
Kokoukseen osallistui 40 valtiota, joita edustivat ulkoministerit, oikeusministerit ja korkean tason diplomaatit, hallitustenvälisten järjestöjen edustajat ja kansainväliset oikeusasiantuntijat. Aiheena oli perustavanlaatuinen kysymys: Millä toimenpiteillä valtiot voivat yhdessä varmistaa, että kansainvälistä oikeutta ei pelkästään julisteta, vaan sitä pannaan myös täytäntöön, ja että sen ylläpitämisestä vastaavia instituutioita suojellaan yrityksiltä heikentää niiden riippumattomuutta ja tehokasta toimintaa?
Kokous ehdotti YK:lle:
Aasian ja Afrikan maiden edustajia Bandungin konferenssin talousjaoston täysistunnossa 20.4.1955. KUVA: Indonesian hallitus / UNESCO. Lähde: Wikimedia Commons. Public domain.
Niin sanottu kansainvälinen järjestys on ylläpitänyt eriarvoisuutta globaalin etelän ja globaalin pohjoisen maiden välillä. Jälkimmäiset muodostavat 20 prosenttia ihmiskunnasta, mutta hallitsevat 69 prosenttia maailman vauraudesta. Alhaisen ja keskitulotason maiden budjeteista keskimäärin lähes puolet kuluu velan takaisinmaksuun, pääasiassa rikkaiden maiden rikkaille velkojille.
YK:n turvallisuusneuvosto on hyvä esimerkki siitä, miten “kansainvälisen järjestyksen” nimissä maailman johtavat maat voivat rankaisematta rikkoa kansainvälistä lakia.
Suuri osa maailman maista ei itse asiassa koskaan hyväksynyt toisen maailmansodan jälkeistä järjestystä ja pitänyt sitä oikeasti legitiiminä.
Esimerkki siitä on vuonna 1955 pidetty 29 Aasian ja Afrikan maan kokous Bandungissa, Indonesiassa.
Aiheesta kirjoitti Oxfam-järjestön taloudellista tasa-arvoa johtavan yksikön johtaja Nabil Ahmed Al Jazeerassa 28.9.2026. https://www.aljazeera.com/opinions/2026/9/28/we-need-to-talk-about-bandung
Bandungin konferenssi oli erittäin tärkeä kehittyville maille ja siirtomaille, joiden kamppailu siirtomaaisäntiä vastaan kävi kuumimmillaan. Konferenssi kysyi, kenellä on oikeus kirjoittaa globaalin talouden säännöt ja painotti YK:n peruskirjan periaatteita sodanjälkeisen kansainvälisen järjestyksen sijaan.
Konferenssissa sovittiin kunnianhimoisesta ohjelmasta, jonka tavoitteita olivat itsemääräämisoikeus, siirtomaavallan vastustaminen, valtioiden välinen tasa-arvo ja taloudellinen, kulttuurinen ja poliittinen yhteistyö ohi silloisten suurvaltojen, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen.
Suurvallat ja siirtomaavallat kokivat Bandungin ohjelman uhkana. Ne vastasivat vallankaappauksilla, hyökkäyksillä, taloussodalla sekä velkakriiseillä. Kehitystavoitteita ei pystytty toteuttamaan.
Konferenssin tärkein saavutus oli “Bandungin henki”, joka loi solidaarisuuteen perustuvaa yhteistyötä Aasian ja Afrikan maiden kansojen välille ja inspiroi ihmisiä sekä kehittyvissä että kehittyneissä maissa. “Loppujen lopuksi muutoksen saavat aikaan ihmiset ja liikkeet, jotka pakottavat johtajat toimimaan – eivät johtajat itse.”
Bandungin konferenssin opetuksista olisi kirjoittajan mukaan hyötyä nyt, kun kansainvälisen yhteistyön sääntöjä pyritään jälleen uudistamaan ja globaalin etelän painoarvo nousee.
Voit lukea sen ilmaiseksi (klikkaa kuvaa).
Painettu kirja saatavilla mm. Adlibris, Booky, Suomalainen.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
MAAILMANHISTORIA MAAILMANPOLITIIKASSA
Sodat, demokratian kriisi ja kansainvälinen laki. Uusi historia -tiedote 1/2024 – edelleen ajankohtainen.
Esittelyä täällä. Lue ilmaiseksi: klikkaa kuvaa.
Ukrainan puolesta Venäjän kleptokraattista imperialismia vastaan! Uusi historia -tiedote 1/2022 – edelleen ajankohtainen.
Esittelyä täällä. Lue ilmaiseksi: klikkaa kuvaa.
Kaikki uutiskirjeet: klikkaa kuvaa.
