Väittely oikeudentajusta antiikin Kreikassa
Editointi Matti Puolakan puheista ja kirjoituksista eri vuosilta.
Länsimaisen moraalifilosofian historiassa aivan alussa tehtiin ero itsetarkoituksellisen oikeudentajun ja välineellisen oikeudentajun välillä. Demokritos sanoi ensimmäisenä seuraavaa: tulee toimia oikeudenmukaisesti vaikka siitä ei olisi itselle hyötyä.
Tämä ei ollut sanatarkka lainaus Demokritokselta. Tämä oli tulkinta hänen ajatuskulustaan. Samantapaisesti esim. Jussi Tenkku on esittänyt asian. Minun tulkintani on kärjekkäämpi, siinä mielessä omaperäinen, mutta varsinaisesti tämä ei ole yksin minun väitteeni.
Demokritos perusteli näin: kaikki ihmiset pyrkivät onneen. Hyväntuulisuus on onnen yksi välttämätön osatekijä (vaikka aina ei voida olla hyväntuulisia). Kyky kestää vaikeuksia niin että ei sorru katkeruuteen vaan säilyttää periaatteessa hyväntuulisuutensa johtuu siitä ja vain siitä, että ihminen haluaa noudattaa oikeudentajua itsetarkoituksena.
Kun Sokrates hävisi väittelyn…
Sokrates painiskelee saman kysymyksen kanssa Platonin Valtio -teoksen alussa. Sokrates ystävineen väittää siinä, että oikeudenmukaisuutta tulisi noudattaa, vaikka siitä olisi itselle vahinkoa. Ja mitä tapahtuu?
Sokrates häviää väittelyn! Sokrates sanoo tämän avoimesti: vaikka en pysty perustelemaan kantaani, olen silti sitä mieltä, että oikeudentajua täytyy noudattaa vaikka siitä olisi itselle vahinkoa. Hänen ystävänsä ovat samaa mieltä. Mutta rehellisenä filosofina Sokrates joutuu myöntämään: en pystynyt perustelemaan kantaani.
Sen jälkeen alkaa Valtio -teoksen toinen osa, missä Sokrates kehittelee valtion ideaa. Pelkistettynä Sokrates päätyy seuraavaan johtopäätökseen: ihmiset yleensä eivät noudata itsetarkoituksellista oikeudenmukaisuutta omasta halustaan. Täytyy olla lakeihin perustuva valtiokoneisto, jotta oikeudenmukaisuutta yleensä yhteiskunnassa olisi.
Sokrateen mukaan siis yhteiskunnan rakentamisessa reilun pelin etiikkaa, eli ”lakien henkeen” perustuva etiikka on tärkeämpää kuin itsetarkoituksellinen oikeudentaju. Tällainen tulkinta on harvoin esillä. Ehkä sitä ei ole koskaan esitetty juuri näin.
Platonin Valtio -teos on saanut historiassa huonon maineen, koska hänen ihannevaltionsa on hyvin jyrkkä, autoritäärinen luokkayhteiskunta. Siinä oli yhteisomistusta hallitsevien keskuudessa, minkä vuoksi sitä on monesti sanottu myös “kommunistiseksi”.
Esim. Karl Popper käsitteli Valtio-teoksen tuota puolta kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Karl Popper on tieteenfilosofiassa suuri nimi, johon aina joudutaan palaamaan, vaikka hänen monia kantojaan myös puhtaassa tieteenfilosofiassa on jyrkästi arvosteltu. Se miten hän kommentoi Platonia tai Hegeliä, oli yksinkertaisesti typerää. Kyllä, suuret filosofit voivat olla typeriä, kun he innostuvat jostain ajatuksesta.
…ja Aristoteles ratkaisi ongelman
Aristoteles ratkaisi tämän ongelman seuraavalla tavalla: ihmiselämässä kaikkein olennaisin asia on ystävyys, rakkaus. (Kreikan kielessä sana filos tarkoitti sekä ystävyyttä että rakkautta.) Ehkä on parempi käyttää termejä Suuri Ystävyys sekä ”tosi rakkaus”.
Ja koska jokainen ihminen pohjimmiltaan tavoittelee tuota, niin sen vuoksi yhteiskunnassa pyrkimys itsetarkoitukselliseen oikeudentajuun on kaikkein perustavin luova voima.
Tässä ei nyt käytetty Aristoteleen termejä. Voin mielestäni oikein hyvin perustella sen, että tulkintani on oikea. – Ja kun tähän tulkintayritykseen ryhdytään, niin silloin on otettava huomioon paitsi Aristoteleen teos Politiikka, myös Nikomakhoksen etiikka, kenties myös Eudaimoksen etiikka, jota on pidetty jossain määrin epämääräisenä.
Antiikin filosofien historiallinen rajoittuneisuus ja marxismin virhe
Antiikin Kreikan filosofeja ei pidä myöskään tulkita irrallaan siitä, mitä tapahtui kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa niiden lyhyen, suurenmoisen kukoistuksen aikana.
Koska väittelyä käytiin orjanomistajaluokan piirissä, niin siellä parhaimpienkin ajattelijoiden teksteissä on monia nurinkurisia ja taantumuksellisia kantoja. Platonin Valtion ensimmäinen kirja on mitä syvällisintä, monipuolisinta ja kannatettavinta pohdiskelua siitä mitä oikeamielisyys on lähinnä yksilöeettisenä ominaisuutena. Vasta kyseisen teoksen jälkipuoliskolla Platon alkaa rakentaa jyrkkään luokkajakoon perustuvaa autoritääristä yhteiskuntaansa.
Aristoteles ei voinut filosofisesti puolustaa orjien vapautta tai naisten yhdenvertaisuutta. Aika ei antanut mahdollisuutta sellaisiin kysymyksenasetteluihin. Käytännössä hän kuitenkin kohteli omaa vaimoaan, omia orjiaan erittäin inhimillisesti, siitä on historiallista, dokumentoitua tietoa.
Aristoteles ei myöskään voinut ajatella maailmaa ilman sotia. Muistettakoon, että Perikles, Ateenan valtiomiehistä kuuluisin ja ylevin, noudatti äärettömän raakaa politiikkaa sellaisia pieniä kaupunkivaltiota kohtaan, jotka eivät suostuneet ilman muuta alistumaan Ateenan hegemoniaan kreikkalaisessa maailmassa.
Mistä sodat johtuvat? – Tämä on peruskysymys. Ja siitä Aristoteles ei puhu mitään.
Mutta jos historian liikkeellepanevaksi voimaksi selitetään sorrettujen luokkien taistelu, niin kuin marxismin eri suuntauksissa tehdään, niin silloin jää käsittämättömäksi ilmiöksi se, että monissa historian käännekohdissa edistykselliset aatteelliset ja poliittiset virtaukset syntyivät hallitsevan luokan keskuudessa.
Oikeudentajusta yksilöeettisenä ominaisuutena ei koskaan ole keskusteltu niin vilkkaasti, niin monipuolisesti, niin syvällekäyvästi kuin antiikin Kreikassa. Myös tärkeimmät oivallukset ihmisen ja eläimen erosta tuossa suhteessa tehtiin silloin.
Tuo keskustelu oli historian liikkeellepaneva voima myös maailmanhistoriallisessa merkityksessä. Silloin kehitetyt oikeudenmukaisuuden, oikeamielisyyden ja demokratian aatteet ovat vaikuttaneet yli vuosisatojen. Silloin keksittiin tuosta aiheesta ylittämätöntä viisautta.
KIRJALLISUUTTA
Aristoteles:
Osa 7:
Nikomakhoksen etiikka. Käännös ja selitykset Simo Knuuttila
Osa 8:
Politiikka. Käännös: A. M. Anttila. Selitykset Juha Sihvola
Platon: Valtio
Käännös: Marja Itkonen-Kaila. Otava 2012
Tenkku, Jussi:
Vanhan- ja keskiajan moraalifilosofian historia. Gaudeamus 1981