MLR ja Itu

Sensuroitua suomettuneessa Suomessa

Matti Puolakan historianfilosofia on ihmiskunnan yhdistymisen aikakauden filosofiaa – näin ollen se ei perustu minkään yhteiskuntaluokan tai kansakunnan erillisetuihin vaan on tarkoitettu kaikille lajimme jäsenille.

Sen ensimmäiset herätteet syntyivät kuitenkin jo Puolakan yhteiskunnallisen toiminnan ensimmäisessä vaiheessa, eli hänen johtaessaan marxilais-leniniläisiä järjestöjä (HMLS ja MLR) 1970-luvulla sekä Vaihtoehtoliike Itua 1980-luvulla. Molemmista  käytettiin leimaavaa nimitystä “maolaiset”, mikä etenkin Idun kohdalla oli varsin harhaanjohtavaa.

Tässä artikkelikokonaisuudessa esitellään molempia järjestöjä – eli niitä suomettumisen ajan toisinajattelijoita joiden merkittävä toiminta Suomen itsenäisyyden puolesta on osin pyritty lakaisemaan kokonaan Suomen historiasta pois.

MLR:n ja Idun historiaa

MLR ja Itu toisinajattelijoina

Sisällys Johdanto Suomettuminen ja suomettaminen MLR, Itu ja suomettuminen Toisinajattelun tukahduttaminen suomettuneessa Suomessa Taistolaiset mielipidevainon keihäänkärkenä Neuvostoliitto romahti – suomettaminen jatkuu uudessa muodossa Totuuskomissio? Johdanto

Lue lisää »

Rehellinen keskustelu­kulttuuri

MLR:n piirissä omaksuttiin Matti Puolakan aloitteesta keskustelukäytäntö, joka oli ainutlaatuinen poliittisissa liikkeissä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin – etenkin koska sitä noudatettiin niin johdonmukaisesti ja monipuolisesti.

Lue lisää »

Irti marxismin raameista

Musiikkia