Seuraavassa on kommentoitu joitakin otteita Toni Malmisen vieraskynä-kirjoituksesta Helsingin Sanomissa 14.2.2025. Kirjoitus on siis hieman vanhempi, eikä sen julkaisuaikana vielä tiedetty kaikkea siitä tuhorynnistyksestä mihin Donald Trump toisella presidenttikaudellaan ryhtyi.
Trumpismin arvio juridiselta ja oikeusfilosofiselta kannalta ei kuitenkaan ole mikään yhden päivän uutinen. Suomalaisessa lehdistössä on asiaa hyvin vähän pohdittu tästä näkökulmasta. Malmisen kirjoituksessa on hyvää ja kiinnostavaa vertailu eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen oikeuskäytännön eroista. Virheellistä kuitenkin on se huolettomuus, jolla hän suhtautuu Amerikan äärioikeiston uhkaan. Hän ei näe, että demokraattista hallintojärjestelmää ja oikeusfilosofiaa olisi syvällisesti uudistettava, jotta uuden aikakauden haasteisiin kyettäisiin vastaamaan. Tämä pätee Atlantin molemmilla puolilla ja kaikkialla, missä demokratian ja laillisuusperiaatteen ydinsisältöä yritetään puolustaa.
Toni Malminen on yleisen oikeustieteen yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa.
Malmisen kirjoituksen sanoma tuntuu olevan, että ei hätää. Yhdysvallat kyllä selviää tästä. Minusta se on oikeusoppineelta varsin vetelää ajattelua. Hän sivuuttaa kaikki lainrikkomukset, joista Trump on päässyt kuin koira veräjästä, koska Yhdysvaltain tuomioistuimet eivät ole niihin puuttuneet. Niitähän oli pitkä liuta jo ennen Trumpin toisen kauden alkua.
Malminen aloittaa kirjoituksensa näin:
”Joidenkin mielestä Trump ja Elon Musk ovat tekemässä Yhdysvalloissa vallankaappausta. Vaihtoehtoinen yksinkertaistus on sanoa Trumpin vain toteuttavan äänestäjien tahtoa.”
Nuo kaksi näkemystä eivät ole keskenään verrannollisia. Toinen on juridisesti ja oikeustieteellisesti täysin pätevä, toinen hämärtää laillisen yhteiskuntajärjestelmän perusasiat ja on siinä mielessä valheellinen.
Trump on nyt ryhtynyt tekemään monia asioita, jotka eivät olleet äänestäjien tahto. Mutta se ei ole olennaista. Olennaista on, että mikään vaaleissa saatu mandaatti ei oikeuta rikkomaan lakia. Laillisuusperiaate on erottamaton osa demokratiaa. Ne ovat saman asian kaksi vastakkaista puolta, eikä toista voi olla ilman toista.
Trump ja Musk ovat tekemässä vallankaappausta – tämä on väite, jota voidaan analyyttisesti perustella lukuisin argumentein. Se ei ole ”yksinkertaistus”.
Amerikkalaisessa keskustelussa pohdittiin pitkään kysymystä onko nyt menossa ”perustuslaillinen kriisi” tai suoremmin sanottuna vallankaappaus. Malminen ottaa saman kannan joka tuossa keskustelussa on esiintynyt:
”Vallankaappauksesta voitaisiin puhua vasta, jos Trump jättäisi noudattamatta selvää korkeimman oikeuden määräystä.”
Monet kuitenkin katsovat, että kriisi on ollut päällä jo kauan aikaa. Omasta mielestäni vallankaappaus alkoi jo ennen vaaleja. Kahdesta syystä:
(1) Korkeimman oikeuden päätös siitä, että presidentillä on virkatoimissaan syytesuoja, oli vallankaappaus itsessään. Kaikissa oikeusvaltioissa, kaikissa laillisuuteen nojaavissa demokratioissa pyhin periaate on se, että kukaan ei ole lain yläpuolella, ei edes presidentti. Kun Yhdysvaltain korkein oikeus nyt kumosi tämän periaatteen, se teki tyhjäksi lukuisat vakavat rikokset, joista oli käynnissä tutkinta Donald Trumpia vastaan.
Voittamalla vaalit Trump vältti linnatuomion – tuo on yksinkertainen totuus, jota soisi myös suomalaisten oikeusoppineiden vakavasti pohtivan.
Ja jos mennään asian loogiseen ytimeen, niin eikö korkein oikeus tuolla teolla kompromettoinut itsensä. Se teki tietoisesti laittoman päätöksen ja siinä mielessä itsestään myös laittoman tuomioistuimen. Tämä on loogista päättelyä ja teoriaa, jota tuskin tullaan viemään käytäntöön. Mutta aivan pätevä argumentti, joka kenties nousee esille sitten joskus, kun koko tätä soppaa joudutaan Yhdysvalloissa syvällisesti käymään läpi.
(2) Jo se, että Trumpin annettiin asettua ehdolle, oli vallankaappaus. Perustuslaissa on selvä pykälä, jonka olisi pitänyt se estää. Ongelma vain on, että korkein oikeus ei noudattanut kyseistä lakia ja siihen liittyvää ennakkotapausta.
Yhdysvaltain perustuslain 14. lisäyksen 3. pykälä säätää virkakiellon jokaiselle, joka on noussut kapinaan tai avustanut siinä oltuaan itse liittovaltion virassa ja vannottuaan virkavalan. Valassa luvataan puolustaa perustuslakia eli laillista yhteiskuntajärjestelmää. Sen väkivaltainen vastustaminen luonnollisesti on valtiopetos.
Korkeimman oikeuden piti ottaa kantaa siihen, tulisiko Trumpin ehdokkuus kieltää tämän pykälän perusteella. Korkein oikeus kiemurteli asiasta irti päättämällä, että asiassa tarvitaan kongressin erillinen päätös – tietäen, että tarvittavaa enemmistöä ei kongressissa saataisi.
Kyseisen pykälän historiallinen tausta on seuraava: se säädettiin vuonna 1868 kun pelättiin, että Jefferson Davis, etelävaltojen entinen presidentti, voisi asettua ehdolle liittovaltion presidentin virkaan. Näin Davisin ehdokkuus estettiin, eikä siihen tarvittu kongressin erillistä päätöstä. Se tapahtui ennen kuin Davis joutui syytteeseen kapinoinnista, eikä häntä sitten koskaan tuomittukaan. Senaattori John B. Hendeson huomautti lisäksi, että 3. pykälä tulisi pätemään ”kaikkiin kapinajohtajiin tästä eteenpäin”. – Hieman tarkemmin aiheesta: Timothy Snyderin artikkeliin perustuva selonteko Uusi historia -tiedotteessa 1/2023, s. 31.
Malminen sivuuttaa kokonaan nämä korkeimman oikeuden päätökset ja kirjoittaa rauhoittelevasti:
”On kuitenkin lohdullista, että Yhdysvalloissa on vahva ja riippumaton tuomioistuinlaitos, jonka asemaa yksikään presidentti ei ole kyennyt horjuttamaan. Yhdysvaltojen demokratia kestää seuraavat neljä vuotta, ja sen jälkeen äänestäjät saavat taas päättää, kenet he haluavat seuraavaksi presidentiksi.”
Todellisuudessa Trump on pystynyt horjuttamaan riippumatonta tuomioistuinlaitosta paljonkin. Ei täysin, se on totta. Mutta:
Malminen kirjoittaa, ettei korkein oikeus ole pelkkä kumileimasin vaikka siellä on konservatiivien enemmistö. Toinen tapa ajatella olisi se, että täytyyhän KO:n joskus päättää myös Trumpia vastaan säilyttääkseen legitimiteettinsä edes jotenkin. Sehän on jo tehnyt tärkeimmän Trumpin hyväksi. Enää ei haittaa jos vähemmän merkittävissä asioissa laitetaan myös hanttiin.
LUE MYÖS
Edelleen: mitä ajatella siitä, että Trump yllyttää kannattajiaan uhkailemaan tuomareita, lakimiehiä ja median edustajia samoin kuin lainsäätäjiä. Tätä tapahtuu jatkuvasti ja monet tarvitsevat turvamiehiä suojelemaan perheitään. Kuinka paljon tällainen poliittinen vaino vaikuttaa eri viranomaisten virassaan tekemiin ratkaisuihin? Minkälaisen rikosnimikkeen suomalainen oikeusoppinut antaisi tällaiselle toiminnalle?
Asia ei todellakaan ole niin, että neljän vuoden päästä äänestetään uusi presidentti ja sitten kaikki jatkuu niin kuin ennen. Uskon kyllä itsekin, että Yhdysvallat lopulta selviää. Se on osoittanut uudistumiskykyä monesti. Mutta tällä kertaa toipuminen tulee olemaan kivuliasta ja kestämään kauan. Edessä on varsin syvällinen kansallinen itsetutkiskelu: miten näin pääsi käymään.
Tarvitaan jotain radikaalia (merkityksessä juuriin asti menevää) uudistusta koko järjestelmässä. Eihän Yhdysvaltoihin muuten voi enää luottaa. Myöskään liittolaismaat eivät voi tietää milloin amerikkalaiset taas äänestävät valtaan jonkun demagogin, joka rikkoo Yhdysvaltain solmimat kansainväliset sopimukset ja saa koko maailmantalouden sekaisin.
Trumpin kansainvälisen politiikan tavoitteita kuvasi kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi osuvasti Ylen ykkösaamussa 29.3.2025. Referointia haastattelusta löytyy mm. Ilta-Sanomista. Mutta hänkään ei tässä esittänyt arviota nimenomaan oikeustieteelliseltä kannalta. Ja se, toteutuuko Trumpin toive imperialistivaltojen johtamasta maailmasta, on yksinomaan kiinni siitä mitä Yhdysvaltojen sisällä tapahtuu, miten laittomuuksiin puututaan ja miten laillisuusperiaate voidaan luotettavalla tavalla palauttaa.
Otetaan huomioon sekin, kuinka pitkälle Trumpin annetaan mennä. Myykö hän Ukrainan Venäjälle? Rakentaako hän todella luksushotellin Gazaan ja suorittaa yhdessä Netanjahun kanssa etnisen puhdistuksen? Perustaako hän keskitysleirejä, jonne kuka tahansa joka ”näyttää jengin jäseneltä” – ts. ei-valkoinen mies – voidaan sulkea? Aiheuttaako hän finanssikriisin koko maailmassa? Onko hän ehtinyt jo tyriä niin, että Iran on kohta kehittänyt ydinaseen? Jne.
Kaikki nämä “saavutukset” ovat täysin mahdollisia. Siihen nähden minusta suomalaisten oikeusoppineiden tulisi nostaa hätähuuto. Heidän tulisi valistaa kansalaisia siitä, miten totalitaristinen, jopa fasistisia piirteitä sisältävä suuntaus voi päästä valtaan maassa, jossa on pitkät ja lujat demokraattiset ja laillisuusperinteet.
Meillähän on tästä omakin esimerkki, nimittäin suomettuminen. Miten on mahdollista, että kaikki laillisuusvalvojat sallivat kansalaisten perusoikeuksien (mielipiteenvapaus ulkopolitiikkaa ja Neuvostoliittoa koskevissa asioissa) ja valtakunnan itsemääräämisoikeuden (esim. hallituksen koostumus) loukkaukset. Suomettuminen huipentui sekin eräänlaiseen vallankaappaukseen kun Kekkosen dementia salattiin kansalaisilta ja hänestä tehtiin presidentti. Diplomaatti, ministeri ja merkittävä suomalainen mielipidevaikuttaja Max Jakobson totesi, että eräässä vaiheessa presidentin valtaa käyttivät ”muut”.
Siitä, että Suomi säilytti itsenäisyytensä, kuuluu kiitos Puolan työläisille, Afganistanin sisseille samoin kuin Neuvostliiton järjestelmän läpikotaiselle mädännäisyydelle. Suomi pelastui koska neuvostoimperiumi romahti ja hajosi.
Oikeusvaltioperiaate on hieno. Mutta historiallinen kokemus osoittaa, että tietynlaisissa kriisitilanteissa korkein valtiojohto, kaikki sen erilliset ja ”hajautetut” osat (checks and balances Yhdysvalloissa, vallan kolmijako Euroopassa) liittoutuvat helposti keskenään, asettuvat muuta yhteiskuntaa vastaan ja ryhtyvät rikkomaan kaikkein perustavimpia oikeusvaltion periaatteita. Tämä on Montesquieun vallanjako-opin Akilleen kantapää.
Siihen liittyy myös kollektiivinen itsepetos, joka on paljon suurempi voima kuin käsitetään. Tämä näkökanta selittää hyvin pitkälle paitsi suomettumista, niin myös sitä, miten Trump on saanut republikaanipuolueen kuristusotteeseensa.
Tähän liittyen Uusi historia -yhdistyksen ohjelmassa ehdotetaankin pysyvää, totuus- ja sovintokomission kaltaista virallista instituutiota jokaiseen oikeusvaltioon. Perustelimme ehdotustamme mm. seuraavasti:
”Demokraattisissa oikeusvaltioissa suurimmat yhteiskunnalliset vääryydet tapahtuvat kollektiivisen itsepetoksen, eivät avoimien tukahduttamistoimien turvin.
Totuuskomissiossa ja totuusfoorumissa käsitellään ennen kaikkea vääryyksiä, joista on tullut tai tulossa ”maan tapa”. Sen taustalla on aina virallinen vale, johon uskovat – oman etunsa vuoksi ja yleensä itsepetoksellisesti – paitsi poliitikot niin myös oikeusviranomaiset, akateemiset tutkijat, media ja lopulta laajat kansalaispiirit.”
Nykyään demokratia on kriisissä. Oikeusoppineiden tulisi ensin myöntää tämä, jotta keskustelussa voitaisiin tarttua olennaisiin ongelmiin. Ja tuollainen keskustelu olisi nyt todella tarpeen.
Malmisen kirjoituksessa on hyvää ja tärkeätä se, miten hän tuo esiin yhdysvaltalaisen ja eurooppalaisen oikeustieteellisen ajattelun eroja.
”Euroopassa oikeus on kirjoitettu lakeihin, ja laeilla sekä muilla oikeuslähteillä on selvä hierarkia. Viranomaisten toimivalta perustuu näihin oikeuslähteisiin. Yhdysvalloissa rule of law on oikeusvaltion sukulaiskäsite muttei sen kaksoissisar.
Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa hallitseva ajatus on, että vallankäyttö alistetaan oikeusistuinten arvioinnille. Yhdysvaltojen järjestelmä on kuitenkin avoimempi: kirjoitettuja lakeja on vähemmän, 1700-luvulta peräisin oleva perustuslaki on lyhyehkö, ja erilaisia muita oikeuslähteitä – kuten ennakkoratkaisuja – on hämmentävän paljon. Yhdysvalloissa eri toimijat tunnustelevat järjestelmän rajoja, ja viime kädessä tuomioistuimet päättävät, mikä on lainmukaista.”
Se, että tuomioistuinten valta tulkita lakeja on hyvin laaja, on johtanut myös puheeseen ”konservatiivisista” ja ”liberaaleista” tuomareista, mikä suomalaiseen korvaan kuulostaa hyvin oudolta.
Outoa on sekin, että joissakin osavaltioissa tuomareita ja muita lainvalvojia valitaan vaaleilla.
Korkeimman oikeuden nimitysjärjestelmä ja koostumus on myös erikoinen. Presidentti nimittää tuomarit, jotka valitaan eliniäksi. Todellakin eliniäksi eikä vain esim. 15 vuodeksi tai eläkeikään asti. Presidentin puolueelle on siis edullista valita mahdollisimman nuori tuomari. Nimityksistä käydään erittäin ikävää poliittista peliä, minkä johdosta Trump onnistui ensimmäisellä virkakaudellaan nimittämään kokonaista kolme tuomaria.
Se keikautti korkeimman oikeuden voimasuhteet konservatiivien hyväksi. Kovaa peliä käydään myös alemmalla tasolla tuomarinimityksistä.
Tätä puolta asiasta Malmisen kirjoitus ei tuo esiin.
Malminen toteaa tärkeän piirteen Yhdysvaltojen perustajaisistä:
”Kun Yhdysvaltojen perustuslaki 1700-luvulla säädettiin, sen taustalla oli perustuslain laatijoiden historian ja filosofian tuntemus.”
Huomionarvoista kuitenkin on, että perustuslain säätämisen jälkeen ei Yhdysvaltain johdolla enää ollut samanlaista vaatimatonta kiinnostusta eurooppalaisen filosofian kehitystä kohtaan. Syystä oltiin ylpeitä siitä, että oli laadittu maailmanhistorian ensimmäinen tasavaltalainen perustuslaki. Mutta vaikuttaa siltä kuin tuo uroteko olisi sittemmin mennyt koko kansakunnalle päähän.
Tähän vaikutti varmasti taloudellinen ja poliittinen kehitys. 1800-luvulla maa teollistui ja vaurastui. Alkuperäisväestön kansanmurha auttoi tässä suuresti kun länttä valloitettiin, rautateitä rakennettiin ja sitten köytyi öljyäkin. Erinäisten mutkien kautta Yhdysvallat alkoi osallistua myös eurooppalaisten siirtomaavaltojen käymään imperialistiseen kilpailuun.
New York Timesin Ezra Klein kirjoitti amerikkalaisten suhtautumisesta perustuslakiin näin:
”Poliittista järjestelmäämme käsitellään niin kuin se olisi etsattu kivitauluille ja kannettu George Washingtonille Siinai-vuorelta. (…) Emme arvioi perustuslakiamme, me palvomme sitä.” (Vox 16.10.2018)
Yhdysvaltalaisessa keskustelussa pidetään edelleen USA:n järjestelmää aivan erikoislaatuisena, usein myös parhaana mitä on. Syntyy jopa vaikutelma, että Euroopan maissa ei mitään vallan kolmijakoa olisikaan. Huomiotta on kokonaan jäänyt se, miten oikeustiede on manner-Euroopassa kehittynyt 1800- ja 1900-lukujen aikana. Mikä vaikutus on ollut klassisella saksalaisella filosofialla esim. juuri siihen piirteeseen mistä Malminen kirjoittaa:
”Euroopassa oikeus on kirjoitettu lakeihin, ja laeilla sekä muilla oikeuslähteillä on selvä hierarkia. Viranomaisten toimivalta perustuu näihin oikeuslähteisiin.”
Tähän tulisi lisätä, että lait on pyritty myös muotoilemaan mahdollisimman eksaktisti. Tuomioistuinten riippumattomuus ymmärretään Euroopassa niin, että tuomari on riippuvainen vain laista. Se ei ole mahdollista, jos lait on kirjoitettu tulkinnanvaraisiksi.
Yhdysvalloissa korkeimman oikeuden tuomarit joutuvat lisäksi tulkitsemaan 1700-luvulla laadittua perustuslakia ratkaistessaan nykyajan ongelmia – ongelmia joista perustuslain laatijoilla ei voinut olla harmainta aavistustakaan. Näin tehdessään he todellisuudessa säätävät lakeja.
Yhdysvalloissa tätä kutsutaan tuomioistuimen harrastamaksi ”aktivismiksi”. Se on kiertoilmaus jolla peitellään asian todellinen laita.
EU:n perussopimukset sotivat nekin monella tapaa oikeusvaltioperiaatetta vastaan. Erityisesti itälaajentumisessa rikottiin sekä laillisuusperiaatetta että EU:n omia sääntöjä, ja tuloksista kärsitään nyt. Tilanne on sellainen, että voidakseen ollenkaan toteuttaa järkevää ja tarpeellista politiikkaa, EU joutuu ohittamaan omia rakenteitaan. Esimerkkinä ns. halukkaiden koalitio Ukrainan tukemiseksi, jota tarvittiin ettei Unkari pääse sabotoimaan. Ukrainan tukemiseksi tarvittaisiin myös yhteisvelkaa, jonka EU:n säännöt kieltävät. Ei liene vaikeata nähdä, että tuollaiset tilanteet tulevat vain lisääntymään. Jonakin päivänä koko hökötys olisi rakennettava uudelleen.
Toistaiseksi EU kuitenkin on luotettavampi demokratian ja laillisuuden tae kuin Yhdysvallat. Uskoakseni syynä ovat perinteiset eurooppalaiset oikeusvaltiot, joissa oikeustieteellinen ajattelu 1800- ja 1900-lukujen aikana kehittyi viisaampaan suuntaan kuin Yhdysvalloissa. – Onko näin? Vähintäänkin tätä on syytä kysyä ja tästä olisi tärkeätä keskustella.
Nykyisin tarvittaisiin uudenlaista kansalaisvalistusta. Valtio-opin ja oikeustieteen perusteita olisi opiskeltava kriittisesti vertaamalla niitä nykyajan ja päättyneen aikakauden kokemuksiin. Hyvin tärkeä keskustelunaihe olisi juuri yhdysvaltalaisen ja eurooppalaisen oikeuskäsityksen erot, ja toiseksi anglosaksisen ja mannereurooppalaisen perinteen erot.
Mutta myös sosialismin nousu ja tuho tarjoaa tähän aiheeseen rikkaan kokemuksen. Kommunistinen maailmanliike väheksyi laillisuusperiaatetta tuhoisin seurauksin. Syynä oli virheellinen ihmiskäsitys – oletettiin että ihminen on perusluonnoltaan hyvä. Kun yhteiskuntaolot saadaan oikeudenmukaisiksi, kasvaa vähitellen uusi epäitsekäs ihminen ja silloin ei tuomareita, pamppua ja poliisia enää tarvita. Tässä näkemyksessä melkein kaikki osoittautui virheelliseksi paitsi se, että sekä ihmiskunnalle että yksittäisille ihmisille asetettiin korkeita ihanteita. Se oli oikein ja sellaista nyt kaivataan enemmän kuin koskaan.
Ranskan presidentti Macron sanoi taannoin että ”tarvitsemme demokratian sankareita”. Hän oli sitä mieltä, että nuoriso kaipaa suuria ihanteita, ja niiden puuttuminen oli yksi syy muslimifundamentalismin ja terrorismin vetovoimaan.
Hän oli oikeassa. Mutta minkälainen olisi demokratian sankari?
Sanoisin, että siinä tarvitaan ajattelun rohkeutta. Ja ajattelun rohkeus on erilaista kuin muu rohkeus. Se on uskallusta puolustaa oikeana pitämiään asioita silläkin uhalla, että joutuu syrjityksi ja halveksituksi tärkeissä viiteryhmissä. Sellaisista teoista tulisi palkita taloudellisesti. Silloin demokraattisesta sankaruudesta muodostuu kollektiivista itsepetosta vastaan nouseva voima.
