Viron, Suomen ja EU:n lähihistoriaa koskeva tutkimuksemme “EU:n itälaajeneminen toteutettiin tärkeimmistä jäsenkriteereistä piittaamatta – esimerkkitapauksena Viro” käsittelee sitä, mitä vakavia virheitä Euroopan unioni teki laajentumisneuvotteluissa, joita se kävi tuolloin kahdeksan siirtymäkauden valtion kanssa.
Tutkimus osoittaa, että Viro oli neuvotteluprosessin aikana ajautumassa EU:n tien sijasta tielle, jolle Venäjä luisui 1990-luvulla, eli uudentyyppiseksi korruptiiviseksi valtioksi. EU laiminlöi velvollisuutensa tutkia ja valvoa asettamiensa poliittisten kriteerien täyttymistä.
Tutkimuksemme on edelleen mitä ajankohtaisin, vaikka Viro on myöhemmin kehittynyt hyvään suuntaan. EU käy nyt neuvotteluja uusien ehdokasmaiden, mm. Ukrainan kanssa – aikana, jolloin demokratia on kriisissä ja maailma menossa syvenevään kaaokseen.
EU on tietääksemme ottanut oppia itälaajenemisen yhteydessä tekemistään virheistä ja kehittänyt jäsenyysneuvottelujen toimintatapoja. Asiasta ei kuitenkaan ole käynnistetty mitään julkista keskustelua, niin kuin mielestämme pitäisi. Voi vain toivoa, että etenkin tuomioistuinten päätösten laillisuuteen ja laillisuusvalvontaan puututaan nyt vakavasti. Muussa tapauksessa oikeusvaltion toteutumiselle tulevissa jäsenmaissa ei ole mitään takeita. Silloin on sattumaa, mistä maasta tulee mallioppilas (kuten Viro), mistä ei (Bulgaria ja Romania), ja mitkä taas ryhtyvät Orbanin Unkarin tai Ficon Slovakian kaltaisiksi häiriköiksi.
Samaan aikaan Viron kanssa EU:hun liittyi myös Malta. Nyt maata ravistelee korruptiota tutkivan toimittajan murhaa ja oikeusjärjestelmää koskeva skandaali.
Johdannoksi
Jäsenyysneuvottelut alkoivat vaikka Viron tuomioistuinlaitos oli selvästi laittomuuden tilassa
Siim Kallas ja kymmenen miljoonan euron kavallus Viron Pankista
Oma tapauksemme
EU:n komissio laiminlöi velvollisuutensa tutkia ja valvoa poliittisten kriteerien täyttymistä
Suomen vastuu harhaanjohtamisesta
EU on maailman toivo tällä hetkellä – mutta aikaisemmat virheet tulisi käsitellä
Ukrainan korruptiosta ja kansalaisyhteiskunnasta
Lisää aiheesta
Itälaajeneminen tehtiin “historian loppu” -doktriinin hengessä oikeusvaltioperiaatteesta piittaamatta, vaikka EU sanoissaan sitä painottikin. Oikeusvaltion uskottiin kehittyvän automaattisesti, kunhan länsimainen lainsäädäntö ja markkinatalous on toteutettu. Laittomuuksia katsottiin sormien läpi jäsenmaiden suuryritysten taloudellisten etujen vuoksi.
Viron yhteiskuntaa mädättäneet laittomuudet ja etenkin oikeuslaitoksen rappeutuminen vuosina 1995–2007 käydään tutkimuksessa läpi tapaus tapaukselta virolaisiin lehtiartikkeleihin sekä EU:n komission raportteihin ja lausuntoihin perustuen.
Uskomaton ja mukaansatempaava tutkimuksemme on valmistunut alun perin vuonna 2007 ja julkaistu 2019 teoksen “Pelastuuko Euroopan unioni? EU:n systeemikriisi, aikakauden olemus ja globaaliyhteiskunnan muodostuminen” osassa III. Kirja on luettavissa ilmaiseksi, pdf-tiedosto löytyy täältä.
Ilmestymisajankohdasta johtuen EU:n systeemikriisiä koskevassa osassa I on nykytilanteen kannalta kenties vanhentunutta tietoa, mutta johtopäätös läntisen demokratian pahenevista ongelmista on oikea. Osan I pääasiat tulevat hyvin esiin sen johdannosta (ss. 19–36). Teos on yhdistyksemme kirjoittajaryhmän työtä.
Tietääksemme EU, mikään akateeminen tutkimuslaitos tai kansalaisjärjestö ei ole tähän mennessä tehnyt vastaavaa juuriin asti menevää selvitystä itälaajenemisesta.
EU:n arkistojen 30 vuoden säännön nojalla nyt avautuvat vuosi vuodelta tutkimukseen myös EU:n komission lausuntojen ja raporttien tausta-aineistot, jotka eivät aikaisemmin ole olleet julkisia. Se antaa tutkijoille erinomaisen mahdollisuuden tehdä meidän selvitystämme perusteellisempaa tutkimusta ja myös oikaista sen mahdolliset virheet.
Viittaukset ja otteet ovat ko. kirjasta, ellei toisin mainita.
1990-luvun alussa Viro kuului siirtymätalouden yhteiskuntien eturiviin perustuslaillisen demokratian rakentamisessa.
Vuosikymmenen puolivälin aikoihin, jolloin EU seurasi Viron kehitystä jäsenkelpoisuuden arviointia varten, maassa alkoi kuitenkin tapahtua toinen toistaan skandaalimaisempia laittomuuksia – kavalluksia, rahanpesua, kiristystä ja konkurssirikoksia. Järjestäytynyt rikollisuus pesiytyi Viron pankki- ja liike-elämään, politiikkaan ja poliisiin. Vakavimmat tapaukset koskivat kansallisomaisuuden yksityistämisprosessia. Tapaukset aiheuttivat suurta kohua ja niistä kirjoitettiin laajasti niin Viron kuin Suomenkin lehdistössä.
Kohtalokkainta oli se, että tuomioistuinten päätösten laillisuusvalvonnasta oli luovuttu.
Matti Puolakka, Pertti Koskela, Heli Santavuori, Pia Länsman:
Pelastuuko Euroopan unioni? – EU:n systeemi,riisi, aikakauden olemus ja globaaliyhteiskunnan muodostuminen
Esittelyä täällä.
Voit lukea sen ilmaiseksi (klikkaa kuvaa).
Painettu kirja saatavilla nettikirjakaupoista sekä
kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 25 e.
Idea -teemalehti juhlistaa Immanuel Kantin syntymän 300-vuotispäivää artikkelilla jossa Kantin moraalifilosofiaa verrataan nykytietoon ihmissuvun synnystä. Esittelyä täällä.
IDEAn voit lukea ilmaiseksi täältä: idea-1-2024 (pdf-tiedosto). Painettua lehteä saa nettikaupoista.
Ennakkoehto varsinaisten jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle oli jäsenyyden edellyttämien poliittisten kriteerien, vuonna 1993 hyväksyttyjen Kööpenhaminan kriteerien täyttyminen: hakijamaalla on oltava “vakaat instituutiot, jotka takaavat demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeudet ja vähemmistöjen suojelun”. Komission virkailijoiden virkavelvollisuus oli tutkia kriteerien täyttymistä ja raportoida siitä ja jäsenyysneuvottelujen alettua seurata edelleen maan kehitystä ja laatia vuosittaiset raportit.
EU:n perussopimusten vastaisesti Viro hyväksyttiin jäsenyysneuvotteluihin vuonna 1997. Laittomuuden tila oikeusjärjestelmässä ei estänyt myöskään jäsenyyttä, joka toteutui vuonna 2004.
Tilanne jatkui samana pitkälle 2010-luvulle saakka. Viro on sittemmin kyennyt korjaamaan pahimpia oikeusjärjestelmän laittomuuksia ja kehittynyt oikeaan suuntaan.
Yksi varhaisimpia rikosskandaaleja oli kymmenen miljoonan dollarin kavallus Viron Pankista vuonna 1993. Rikos liitettiin erityisesti pankin silloiseen pääjohtajaan, äskettäin kuolleeseen entiseen ulko-, valtiovarain- ja pääministeriin Siim Kallasiin.
“Kavallus tuli varmasti lähes välittömästi myös Viron ylimmän poliittisen ja virkamieseliitin tietoon. Laina oli niin suuri, ettei sen myöntämistä saati lainattujen rahojen katoamista voinut Viron kaltaisessa pienessä maassa salata. (…) Kavallusta suunniteltaessa oli ilmiselvästi lähdetty siitä, että kaikki ne viranomaiset, jotka saattaisivat puuttua asiaan, voidaan lahjoa katsomaan tapahtunutta läpi sormien.” (s. 148–149)
Rikosta ympäröi aukoton “vaikenemisen salaliitto”. Kukaan toimivaltainen viranomainen ei ryhtynyt toimenpiteisiin. Edes yhden osallisen mafiatyylinen murha Tallinnan kadulla ei saanut ketään puhumaan. Murha jäi selvittämättä.
Kavalluksen tutkinta alkoi lopulta vuonna 1997 kansalaisten ja median painostuksesta ja parlamenttikyselyn seurauksena. “Tutkinnan piiriin ei kuitenkaan (…) otettu rikoksen organisoitua salaamista eikä viranomaisten vuosia jatkunutta toimettomuutta.” (s. 149) Kallasta ryhdyttiin kuulustelemaan, mutta hän sai vapauttavan tuomion syksyllä 2000. Syyttäjä aikoi valittaa päätöksestä, mutta “valtion pääsyyttäjä Raivo Sepp otti asian itselleen vedoten sen monimutkaisuuteen – ja teki syyttämättäjättämispäätöksen vielä samana päivänä. Lain mukaan syyttäjällä on syyttämisvelvollisuus, kun syyttämiskynnys ylittyy.” (s. 165–166)
Kallas pääsi kuin koira veräjästä. Hänestä oli vuonna 1995 tullut yksi maan kärkipoliitikko, johtamansa Reformipuolueen puheenjohtaja ja parlamentin jäsen. Kynnys aloittaa rikostutkinta uudelleen ja saattaa se oikeudenmukaiseen päätökseen oli noussut liian korkeaksi. Pääsyyttäjä Seppin esimies, silloinen oikeusministeri Märt Rask oli Kallasin puoluetoveri ja tämän puolustusasianajajan yhtiökumppani.
Kuvaavaa EU:n suhtautumisen kannalta on, että vuosina 2004–2010 Kallas toimi korruption vastaisista toimista vastaavana EU-komissaarina – henkilö joka itse oli keskeisesti ollut vaikuttamassa Viron perustuslaillisen järjestelmän romuttumiseen.
2000-luvun alussa jouduimme itse ihmisoikeusloukkauksien ja muiden vakavien rikosten uhriksi virolaisessa tuomioistuimessa. Kiinteistömme ryöstettiin lehdistössä järjestetyn parjauskampanjan ja kafkamaisen näytösoikeudenkäynnin avulla.
“Teimme kahdeksan vuotta kestäneen kafkamaisen prosessin kuluessa lukuisia valituksia ja rikosilmoituksia lähes jokaiselle Viron oikeusviranomaiselle. Jokainen viranomainen vetosi puuttuvaan toimivaltaan. Myöskään yksikään virolainen juristi ei ”osannut” meitä tässä asiassa neuvoa, vaikka kaikki keneltä kysyimme, pitivät rikosilmoituksiamme aiheellisina. Kävi ilmi että sellaista viranomaista ei Virosta löydy, joka myöntäisi toimivaltaansa kuuluvan syytteen nostaminen tuomaria vastaan tietoisesti laittomasta päätöksestä.” (s. 193)
Voit lukea sen ilmaiseksi (klikkaa kuvaa).
Painettu kirja saatavilla mm. Adlibris, Booky, Suomalainen.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
IDEA -teemalehdessä (1-2023) pääaiheena on Venäjän täyshyökkäys Ukrainaan. Lehdessä käsitellään kysymystä siitä voiko tulevaisuutta ennustaa, monelta eri kannalta. Esittelyä täällä.
IDEAn voit lukea ilmaiseksi täältä: idea-1-2023 (pdf-tiedosto). Painettua lehteä saa nettikaupoista.
Kun olimme käyneet loppuun säännönmukaisen valitustien, lähetimme vuonna 2003 korkeimmalle oikeudelle kysymyksen, voimmeko tehdä rikosilmoituksen ali- ja keskiasteen tuomareiden lukuisista tietoisesti tekemistä laittomista päätöksistä. Viron korkeimman oikeuden silloinen puheenjohtaja Uno Lõhmus väitti virallisessa vastauskirjeessään mm. että korkeimmalla oikeudella ei ole toimivaltaa tutkia onko tuomari tehnyt tietoisesti laittoman päätöksen ja kehotti kääntymään asiassa paikallispoliisin puoleen. Todellisuudessa Viron perustuslain mukaan ainoastaan korkein oikeus voi nostaa syytteen tuomaria vastaan ja silloinkin vain tasavallan presidentin suostumuksella. Rikoslaki säätää tuomarin tietoisesti laittomasta päätöksestä vähimmäisrangaistukseksi viisi vuotta ehdotonta vankeutta. (ss. 192, 253 ja 254)
Viron korkeimman oikeuden puheenjohtaja kumosi siten itse tuomareiden ja korkeiden oikeusviranomaisten laillisuusvalvontaa koskevat, oikeusvaltion kannalta ratkaisevan tärkeät lakipykälät.
Viron lainsäädäntö täytti sinänsä oikeusvaltion vaatimukset, mutta silti tuomarit saattoivat tehdä tietoisesti täysin laittomia päätöksiä ja oikeusviranomaiset perustella niitä toinen toistaan absurdimmilla selityksillä. (Euroopan unionin laillisuuskriisi https://humanpath.net/euroopan-unionin-laillisuuskriisi/)
Lukuisat muutkin Virossa toimineet suomalaisyritykset joutuivat kärsimään tuloksettomista oikeustaisteluista saamatta apua sen enempää Suomen valtioltakaan. Esimerkiksi kolme suurehkoa suomalaisyritystä menetti enemmistöosakkuutensa eräässä suomalais-virolaisessa yhteisyrityksessä. “Yritysten hävittyä asiasta nostamansa oikeusprosessin vuonna 1999 niiden johdon yhteenveto oli yksimielinen: yritykset totesivat, ettei Viro täytä eurooppalaisen oikeusvaltion kriteereitä.” (s. 244)
Virossa ei jäsenyysneuvottelujen vuosina ollut oikeusvaltion takaavia “vakaita toimielimiä”; toimeenpanovallan ja tuomiovallan laillisuusvalvonnasta oli luovuttu; oikeusvaltion alasajoon osallistuivat kaikki oikeusviranomaiset lyömällä laimin virkavelvollisuutensa. Nämä tärkeimmät Viron “poliittisia oloja” kuvaavat asiat jätettiin kuitenkin raporteista ja lausunnoista kokonaan pois – ja siten niitä ei huomioitu koko jäsenyysneuvotteluissa.
Oikeusvaltion tilaa arvioitiin, mutta silmiinpistävän suppeasti ja kaavamaisesti. Raportit perustuivat lähes yksinomaan Viron viranomaisten itse antamiin vastauksiin. Sitä pääasiaa, noudattavatko tuomioistuimet lakia, ei edes mainittu.
Maan poliittisesta kehityksestä kerrottiin teknisluontoisesti vaalien tuloksia, hallitusvaihdoksia ja muutoksia puoluekartalla. (s. 197)
Joitain esimerkkejä:
Maassa tapahtuneet skandaalit olivat osoitus pahenevasta poliittisesta korruptiosta, mutta esimerkiksi vuoden 1997 Lausunnossa (joka oli keskeinen dokumentti jäsenyysneuvottelujen käynnistämisestä päätettäessä) ei kerrota siitä mitään. Tähän kiinnitti huomiota mm. EU-parlamentin silloinen Viron-asioiden esittelijä Jörn Donner:
”Korruptio – – vaikuttaa kielteisesti oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksiin ja estää markkinatalouden kunnollisen toiminnan. – – meille ei anneta minkäänlaisia tietoja tuon korruption laajuudesta.” (s. 199)
EU:n edustusto ei esittänyt vastalausetta edes siitä, että kymmenen miljoonan dollarin kavallusjutun pääepäilty Siim Kallas valittiin valtiovarainministeriksi vuoden 1999 vaalien jälkeen. Kavallusta ja Kallasin osuutta siihen ei mainittu komission raporteissa.
Vuosina 2000 ja 2001 maassa tapahtuneista poliittisista skandaaleista räikeimmät liittyivät rautateiden ja sähkölaitosten yksityistämiseen. Laittomuuksia arvostelivat lehdistö, kansalaisjärjestöt, yhteiskunnalliset vaikuttajat, poliittinen oppositio, oikeuskansleri, valtion tarkastusvirasto ja presidentti. Raportit kuitenkin vaikenivat sekä skandaaleista ja niitä kohtaan esitetystä kritiikistä.
Esimerkiksi vuoden 2001 raportissa kerrottiin: ”Yritysten yksityistäminen on edennyt hyvin. Rautateiden yksityistäminen on ottanut suuren askeleen eteenpäin, kun 66 % Viron rautateiden osakkeista on myyty. Mitä tulee palavakiviteollisuuteen, Narvan sähkölaitoksen – – yksityistäminen on käynnistetty tekemällä sopimus myydä 49 % yksityiselle yhtiölle.” (s. 201)
Ja vuosien 2000 ja 2001 raporteissa näin: ”Virossa ei ole tapahtunut mitään merkittävää poliittista muutosta edellisvuoden raportin jälkeen”. (s. 198)
Vastoin tosiasioita EU katsoi, että Virossa oli laillisuusperiaatteen turvaavat vakaat toimielimet, ja maa hyväksyttiin jäseneksi vuonna 2004.
Neuvottelut olivat siis olennaisesti silmänlumetta. Ehdokasmaat haluttiin EU:hun riippumatta siitä, täyttivätkö ne oikeusvaltiokriteerit vai eivät.
Suomella oli monella tapaa kiinteät suhteet Viroon ja Suomi saikin Viron jäsenyysneuvotteluissa keskeisemmän roolin kuin mikään muu EU:n jäsenmaa. EU:n komission Viron-edustuston ensimmäiseksi päälliköksi valittiin suomalainen Arhi Palosuo ja europarlamentin ensimmäiseksi Viro-raportoijaksi Jörn Donner.
Sodat, demokratian kriisi ja kansainvälinen laki. Uusi historia -tiedote 1/2024 – edelleen ajankohtainen.
Esittelyä täällä. Lue ilmaiseksi: klikkaa kuvaa.
Viron mahdollisimman pikaisen EU-jäsenyyden katsottiin hyödyttävän Suomea ja Suomen edustajat myötävaikuttivat ratkaisevalla tavalla siihen, että Viro nostettiin perusteettomasti paitsi muiden Baltian maiden yläpuolelle niin jopa ehdokasmaiden ”kärkeen”. (s. 240)
Suomen ulkoministeriön virkamiesjohtoon kuuluvat henkilöt jatkoivat sellaisia ulkopolitiikan menettelytapoja, jotka olivat suomettumisen kaudella omaksuneet: Laillisuusperiaatteen loukkauksia katsottiin läpi sormien vedoten (todelliseen tai kuviteltuun) ”kansalliseen etuun”.
Viro-raportoija Jörn Donner, joka edusti siis EU-parlamenttia eikä Suomen valtiota, arvosteli asiaa ja kertoi myöhemmin: “Sain kuulla eri yhteyksissä, ettei kriittisyyteni hyödyttänyt ’Suomen asiaa’ tai ’Suomen linjaa’. Komission jäsen Erkki Liikanen teki tiettäväksi, että Viron saamiseksi mukaan ’hyväksyttyjen’ maiden joukkoon oli käyty erinomaisen työläs kamppailu – –.” (s. 242)
Suomalaiset olivat Viron jäsenyysprosessissa ainoita, jotka oppivat helposti viroa. On todennäköistä, että mm. siksi EU:n suomalaisjohtoisen Viron-edustuston ja Suomen Tallinnan-suurlähetystön tekemät analyysit olivat ainoita riippumattomia tietolähteitä, joita EU:n komissio käytti arvioidessaan Viron oikeuslaitoksen käytännön toimintaa. Mutta Komission raporteista puuttuivat kaikki konkreettiset tiedot oikeuslaitoksen laittomuuden tilasta ja siitä, miten se vaikutti Viron poliittisiin oloihin.
Skandaalien salaamisen täytyi olla tietoinen päätös, joka oli tehty suurlähetystön työntekijöitä tai suurlähettilästä korkeammalla tasolla – vastaavasti sivuutettiin myös suomalaislehdissä olleet uutiset Virossa tapahtuneista skandaaleista.
Muut jäsenmaat antautuivat Viro-asiantuntijoina esiintyneiden Suomen ulkoministeriön virkamiesten huijattaviksi.
Kannatamme EU:ta. Se on kokonaisuutena katsoen parasta, mitä ihmiskunta on toistaiseksi saanut aikaan yhteiskunnallisessa kehityksessä ja poliittisessa yhdentymisessä. Maailman toivo on tällä hetkellä mielestämme EU:ssa ja sen vahvoissa oikeusvaltioissa vastavoimana Trumpin Yhdysvalloille ja Euroopan maiden äärioikeistolaisille liikkeille. Ajatushautomo ECFR:n kyselytutkimuksen mukaan vain 13 % kansalaisista toivoi “vähemmän Eurooppaa ja Euroopan hajoamista”, vaikka visio EU:n tulevaisuudesta puuttuu. (HS 11.9.2026 Suvi Turtiainen)
Mutta arvostelemme samalla EU:ta jyrkästi länsimaisen demokratian yhden kulmakiven murentamisesta: EU:n elimissä ei toteuteta laillisuusvalvontaa oikeusvaltion edellyttämällä tavalla.
EU ei saa toistaa edellisissä jäsenyysneuvotteluissa tehtyjä virheitä ja tapahtuneet laittomuudet ja vääryydet tulisi käsitellä. Jos EU ei sitä tee, se on karhunpalvelus tuleville jäsenmaille ja koko EU:lle.
Oikeusvaltioperiaate on elimellinen osa demokraattista yhteiskuntajärjestelmää. Jos sitä väheksytään, tie demokratiasta totalitarismiin saattaa olla yllättävän helppo ja lyhyt.
Pitkällä tähtäimellä EU:hun ja sen jokaiseen jäsenmaahan tarvitaan mielestämme pysyvänä instituutiona totuuskomissio – niin kuin kaikkiin oikeusvaltioihin.
Lue tästä aiheesta kirjan osasta I sekä sivustoartikkelista Euroopan unionin laillisuuskriisi.
Uusi historia -yhdistys tukee ehdottomasti Ukrainaa ja sen liittymistä EU:hun. Maa on tällä hetkellä kuitenkin yksi Euroopan korruptoituneimmista. Tiedotusvälineet ovat uutisoineet useista korruptioskandaaleista.
Ukrainassa on kuitenkin myös vahva kansalaisyhteiskunta, joka on osoittanut mieltään korruptiota vastaan. Ukrainan yhteiskunnasta, kansalaisyhteiskunnasta ja tulevaisuudesta on sivustollamme käännös ukrainalaisen sosiologin Myhailo Wynnickyin artikkeli “Sodanjälkeisessä Ukrainassa Zelenskyillä on edessään Churchillin kohtalo”.
Ote artikkelista:
“Itse asiassa viimeisten kolmen kuukauden aikana minusta on tullut Zelenskyin suuri kannattaja. Mielestäni hän tekee loistavaa työtä, vaikka ei niinkään kotimaan politiikassa. Sota-aikaisen presidentin tehtävänä on mobilisoida sotilaallinen, taloudellinen, poliittinen ja diplomaattinen tuki Ukrainalle, ja sen hän tekee hyvin. Hänen kotimaan politiikastaan minulla on monia kysymyksiä. Ensinnäkin hänellä pitäisi olla tiimi.
Tiimi ei toimi silloin kun rakenne on hierarkkinen ja kaikki riippuu presidentistä. Sellainen loppuu (sodan jälkeen). Winston Churchill voitti sodan mutta hävisi sitten vaalit vuonna 1945. Hänet valittiin myöhemmin uudelleen. Mutta se, että hän oli loistava johtaja sodassa, ei tarkoita, että hänellä olisi ollut Britannian kansan luottamus rauhan aikana. Uskon, että samoin tulee tapahtumaan myös Ukrainassa.”
Mm. “Läntiset demokratiat laillisuuskriisissä”, s. 4
Mm. “Kiistely oikeusvaltiomekanismista
peittää alleen todelliset kysymykset”, s. 13
Mm. “Ilman oikeusvaltiota ei ole
demokratiaa”, s. 27
Kaikki uutiskirjeet: klikkaa kuvaa.
