Uutiskirje tammikuu 2025

Venäjän keskuspankki.
Venäjän keskuspankki. KUVA: Fotostream Moscow,  Flickr. CC BY-NC-SA 2.0.

Uutiskirje

 ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Sitä saa lähettää eteenpäin. Postituslistallemme voi ilmoittautua ja siltä voi poistua lähettämällä pyynnön tähän osoitteeseen: uusihistoria (at) humanpath.net

Kuulumisiamme: kaksi kirjaa työn alla

Yhdistys ei toistaiseksi järjestä julkisia tilaisuuksia. Tämä johtuu siitä, että valmisteilla on kaksi kirjaa, joiden tekemiseen haluamme keskittyä:

Työnimellä Uusi historia -manifesti kulkeva julkaisu, joka on kokonaan uudistettu versio nykyisestä ohjelmastamme “Ihmiskunta ensin! Kohti eettistä sivilisaatiota”. Ohjelma löytyy sivustoltamme alkaen etusivulta (https://humanpath.net), ja myös ylävalikosta jokaiselta sivulta. Painettu versio julkaistiin vuonna 2020.

Ohjelman perusnäkemys on kauaskantoinen ja peruspiirteiltään pätee yhä, mutta teksti on liian ylimalkaista. Ja myönnettävä on, että sitä vaivaa myös jonkinasteinen sinisilmäisyys.

Maailman tapahtumat kehittyvät kiihtyvää vauhtia. On koettu koronakriisi, ilmastokriisin kärjistyminen, Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan, Israelin Gazassa suorittama kansanmurha ja Trumpin uusi tuleminen, sen mukana demagogisen oikeiston nousu kaikkialla. Disinformaatiosta, tietoisista valheista ja instituutioita vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on tulossa maan tapa. Hälyttävää on ennen kaikkea laillisuusperiaatteen rapauttaminen Yhdysvalloissa. Tämä paljastaa liberaalidemokratian kaksinaisluonteen: myös laillisuusperiaatetta noudattavat demokraattiset maat voivat rapistua. Fasismi ja perinteinen imperialistinen politiikka voivat saada niissä jalansijaa tai jopa nousta valtaan.

Ohjelmassa esitetty teesi ajan olemuksesta on oikea ja yhä tärkeämpi: ihmiskunta joko tuhoaa itsensä tai yhdistyy itsetuntemuksensa ympärille. Ajan suuri kysymys on: mistä johtuu ihmiskunnan itsetuhoisuus ja irrationalismi? Ensisijaista on eräänlainen opetusvallankumous. Muutosvoimille tärkeintä olisi ajattelu, ei toiminta. Miksi amerikkalaiset ovat halunneet Donald Trumpin? Kansa ei ole aina oikeassa, itsenäinen ajatteleminen on vaikeaa. Maailmaa on hahmotettava kokonaisuutena. Ihmiskunnan itsetuhoisuuden ymmärtämiseksi tarvitaan uutta yhteenvetoa ihmissuvun syntyä ja esihistoriaa tutkivien tieteiden läpimurroista, 1900-luvun yllättävistä tapahtumista ja niiden suhteesta aikakauden uusiin ilmiöihin. Siihen voi päästä vain kaikille mielipidesuunnille avoimen, demokraattisesti järjestetyn keskustelun avulla. Meillä on tuohon keskusteluun oma ehdotus.

Toinen tekeillä oleva kirja on Matti Puolakan filosofisen elämäntyön ja hänen johtamiensa liikkeiden historia 1960-luvulta tähän päivään. Se tulee luullaksemme kiinnostamaan jokaista, joka haluaa pohtia paitsi ihmiskäsitystä ja aikakauden vaihtumista, niin Suomen lähihistorian kipupisteitä ennakkoluulottomasti, avoimin mielin ja harkitsevalla asenteella.

Toiveita on, että molemmat teokset valmistuvat vuoden 2025 aikana. Niistä järjestetään julkkarit ja alamme sitten osallistua paljon nykyistä aktiivisemmin julkiseen keskusteluun.

Yhdysvallat matkalla kohti sekasortoa

“Monet Trumpin itsensä nimittämät tuomarit vetoavat nyt häneen ettei hän armahtaisi Capitol hyökkäykseen osallistuneita. He ovat vaarallisia, väkivaltaisia rikollisia, sanovat tuomarit, ja olisi aivan väärin armahtaa heitä.”

Heli Santavuori Historiallista nyt” -ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/historiallista/permalink/1926342704443613/

“Kenties on niin, että jokaisen rasistin/demagogin sisällä asuu pieni imperialisti. Perustelu: kun lietsotaan valheisiin ja vihaan pohjautuvaa kansallismielisyyttä, se pohjautuu “me vastaan muut” -ajatteluun, joka helposti muuttuu “me parempia kuin muut” -ajatteluksi, josta seuraa “me voimme tehdä mitä tahdomme koska olemme parempia kuin muut” -ajatteluksi. –  Isänmaanrakkaus on tyystin eri asia. Se on “ihmiskunta ensin” -ajattelua, kokonaisuuden huomioimista, itsekriittisyyttä ja itsetuntemusta.”

Heli Santavuori Historiallista nyt! -ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/historiallista/permalink/1933429830401567/

“The New York Timesin jutusta joulukuulta muodostuu hirvittävä näköala siihen, miten Trumpin hallinto yrittää nujertaa USA:n demokraattiset, oikeusvaltioperiaatteita kunnioittavat ja “totuuteen pyrkivät” voimat. Uusimpienkin uutisten valossa käynnissä oleva prosessi kärjistyy kärjistymistään. – Trumpin valitseman budjettiviraston johtajan Russell Vought: Maassa on menossa marxilainen vallankaappaus, jolla maa halutaan tuhota. Vihollisia pesii vallankaappauksen pesäkkeitä, joita on mm. huippuyliopistoissa, yleishyödyllisissä järjestöissä, mediassa, julkishallinnossa, yrityksissä, maahanmuuttajien keskuudessa. –  Salaliittolaiset noissa pesäkkeissä pitää etsiä ja paljastaa. Trumpin tuleva FBI-johtaja Kash Patel: Tämän takia he vihaavat meitä. Tämän takia olemme tyrannia. Tämän takia olemme diktaattoreita. (…)”

Pia Länsman Historiallista nyt! -ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/historiallista/permalink/1932600477151169/

Kansainvälistä lakia puolustavat nykyisin kansalaisjärjestöt, eivät EU tai läntiset demokratiat

“Gazassa palvelleita israelilaissotilaita uhkaa sotarikostutkinta ympäri maailmaa. – Belgialaisen kansalaisjärjestön aloitteesta brasilialainen tuomari määräsi poliisin aloittamaan tutkinnan Brasiliassa lomailevan israelilaissotilaan toimista Gazassa. Sotilas pakeni maasta. Kansainvälistä lakia puolustavat nykyisin kansalaisjärjestöt, eivät esimerkiksi EU tai läntiset demokratiat. Trumpin paluu kärjistää tilannetta: hän on uhannut “helvetillä” Lähi-idässä, mikä tarkoittanee entistä vapaampia käsiä Israelille. EU ja EU:n jäsenmaat joutuvat lähiaikoina ottamaan yhä selvemmin kantaa siihen, noudattavatko ne omia lakejaan ja kansainvälistä lakia vai eivät.”

Pertti Koskela Historiallista nyt! -ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/historiallista/permalink/1933047300439820/

“YK:n ihmisoikeusjärjestön raportin mukaan Israelin sotatoimet ovat täysin tuhonneet Gazan terveydenhuoltojärjestelmän. Tilanne on jo katastrofaalinen. Israelin joukot ovat lisäksi kidnapanneet Kamal Adwan sairaalan tunnetun johtajan, Hussam Abu Safiyan. Hänet on tiettävästi viety pahamaineiseen Sda Teimanin vankilaan Negevin aavikolle. Satoja sairaaloiden työntekijöitä pidetään edelleen panttivankeina Israelin vankiloissa epäselvissä olosuhteissa. Israel ei päästä kansainvälisiä tarkkailijoita vankiloihin lukuisista pyynnöistä huolimatta.”

Otto Toivainen Historiallista nyt! -ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/historiallista/permalink/1932664300478120/

Venäjä romahtamisen prosessissa

“Absurdia barbariaa”

“Koskaan ennen ei historiassa ole ollut imperialistimaata, jonka itsetuhoisuus on noin suoraa, selvää ja selvin sanoin jopa ilmaistua. Ja se todella on koko maapallolle eksistentiaalinen uhka. Mutta se miten nopeasti ja miten ehdottomasti Venäjän hyökkäystä vastaan maailmalla muodostui demokraattinen yhteisrintama, on toivoa herättävää. On yhdistettävä kaikki yhdistettävissä olevat voimat päävihollista vastaan. Sillä tavalla Hitler voitettiin, ja niin tullaan voittamaan myös Kremlin ydinsotahullut.”

Heli Santavuori, Uusi historia -tiedote 1/22, ote johdannosta.  https://humanpath.net/wp-content/uploads/2020/03/20220327-UH-tiedote-ukraina.pdf

Lännen johtajilla kollektiivinen vastuu Putinin sodasta

Valery Hopkins kirjoitti The New York Timesissa 25.12.2024 Vladimir Kara-Murzasta, joka on historioitsija ja toimittaja ja yksi tunnetuimmista venäläisistä oppositiohahmosta. Hänet vapautettiin vankilasta vankienvaihdossa v. 2024 sairaana ja vakavasti laihtuneena, ja lennätettiin länteen vastoin tahtoaan.

Kara-Murza:

“Mikä moraalinen oikeus minulla on kehoittaa Venäjän kansalaisia ​​vastustamaan diktatuuria, jos en ole itse valmis tekemään sitä? – Pointtini oli, että minut pitää vapauttaa, koska olen syytön, ei siksi, että minulla on terveysongelmia.”

Hän vietti ainakin 315 päivää eristyssellissä Venäjän omien lakien vastaisesti. YK:n mukaan yli 15 peräkkäistä päivää eristyssellissä katsotaan kidutukseksi.

“Koulutus historioitsijana ei ehkä koskaan ole ollut minulle niin hyödyllinen kuin vankilassa ollessani. Koska tiedän, että kaikki tämä on ollut Venäjällä ennenkin. Tiedämme, että se päättyi ja tiedämme kuinka se päättyi. Eikä tämä [Putinin aika] ole erilainen.”

Kara-Murzalle tärkeintä on, että Kremlin eliitti saadaan vastuuseen Venäjällä ja sen ulkopuolella tekemistään julmuuksista, mutta hän torjuu jyrkästi Ukrainassa ja muualla yleisen näkemyksen, että kaikki venäläiset ovat vastuussa Putinista ja hänen aggressiostaan.

“Me protestoimme Putinia vastaan ​​alusta lähtien, vuodesta 2000 lähtien, kun länsimaiden johtajat molemmin puolin Atlanttia katsoivat häntä silmiin ja näkivät hänen sielunsa, mutta eivät välittäneet, vaan levittivät punaisia ​​mattoja, kutsuivat häntä huippukokouksiin, ostivat öljy ja kaasu ja niin edelleen. – Joten jos ihmiset haluavat puhua kollektiivisesta vastuusta Venäjällä, älkäämme unohtako länsimaisten johtajien kollektiivista vastuuta, jotka vuosikausia auttoivat Putinia ja tekivät mahdolliseksi hänen toimintansa.”

Lähde: The New York Times 25.12.2024. https://www.nytimes.com/2024/12/25/world/europe/vladimir-kara-murza-interview-critic-putin.html

Venäjän talous syöksyy kohti pysähtyneisyyttä

“Venäläissyntyisen taloustieteilijän arvio Venäjän taloudesta: Venäjän talousmallin perustukset ovat alkaneet näyttää rapautumisen merkkejä. Kysymys ei ole siitä, laajenevatko halkeamat, vaan siitä, miten ja milloin ne laajenevat.”

Pertti Koskela Historiallista nyt! -ryhmässä The Moscow Times -lehden artikkelista.

Artikkelin kirjoittajan Aleksandra Prokopenkon mukaan sodankäynti Ukrainaa vastaan ja länsimaiden pakotteet horjuttavat taloutta. Palkat ja hinnat ovat nousseet ja nostaneet inflaatiota, työvoimapula on pahentunut, korot nousseet. Yrityksiä kaatuu. Talouden kasvu on hidastunut ja talous jähmettynyt.

“Puolustus- ja turvallisuusmenot ylittävät 8 prosenttia BKT:stä ja muodostavat 40 prosenttia liittovaltion kokonaismenoista. Se on ennätys, jota ei ole nähty sitten Neuvostoliiton kylmän sodan aikakauden. – Opettajien, lääkäreiden, viranomaisten eläkeläisten tulot on sidottu viralliseen 9 prosentin inflaatioon, mutta kotitalouksien reaalinen inflaatio on yli 20 prosenttia.”

Lähde: Alexandra Prokopenko, The Moscow Times 9.1.2025

https://www.themoscowtimes.com/2025/01/09/russias-economic-gamble-the-hidden-costs-of-war-driven-growth-a87548

Epävakaus kasvaa Venäjän etnisissä tasavalloissa

  • Viime vuosien suurimmat mielenosoitukset vuonna 2024 nähtiin etnisissä tasavalloissa.
  • Nyky-Venäjän suurin poliittinen oikeudenkäynti Bashkiriassa
  • Alkuperäiskansojen jäseniä on kuollut suhteellisesti eniten hyökkäyssodan eturintamilla.
  • Miehiä pakotetaan sotaan.
  • Alueiden varat päätyvät Moskovaan hyökkäyssodan käyttöön.
  • Etnisten tasavaltojen välillä on jännitteitä ja asellisia selkkauksia.
  • Ihmisoikeusaktivisteja pidätetään.
  • Luonnonvaroja riistetään federaation käyttöön.
  • Infrastruktuuri pettää: lämmityskatkoja kovilla pakkasilla.

Seuraavassa otteita ja referointia aiheita käsittelevistä eri artikkeleista.

Maria Vyushkova, burjaattiaktivisti ja tutkija:

“Kaikki Burjatian rahat käytetään Ukrainan sotaan, alueen päivittäisiin tarpeisiin osoitetaan varoja yhä vähemmän. Se aiheuttaa vakavia ongelmia julkisissa palveluissa ja tilanne vain pahenee.”

“Vuonna 2024 Venäjän kansanedustajat hyväksyivät lain, joka sallii avohakkuut Baikal-järven ympärillä. (…) Tämä avaa oven ympäristön turmelemiselle.”

Burjaattien vähiä ihmisoikeusaktivisteja vastaan nostetaan syytteitä Venäjän armeijan halventamisesta.

Ruslan Aysin, tatarstanilainen politiikan tutkija ja toimittaja:

Tatarstanissa protestoidaan ankarasti uutta lakia vastaan, joka käytännössä hajottaisi paikallisen itsehallinnon.

“Olen varma, että tämä on vasta [alueellisen vastarinnan] alku. Mitä vakavampi poliittinen kriisi, sitä kovemmin kuuluu niiden alueiden ääni, jotka siitä eniten kärsivät.”

Sargylana Kondakova, alkuperäiskansojen oikeuksien ryhmän Free Yakutia Foundationin perustaja:

“Uskon, että elintaso Sahan tasavallassa (Jakutia) huononee entisestään. Inflaatiolla on iso vaikutus Jakutian asukkaisiin, koska alue kuuluu Venäjän köyhimpien joukkoon.”

Jakutian paikallishallintoa ajetaan alas. Paikallisvaaleja ollaan lakkauttamassa.

Sotilaiden mobilisointia kiristetään mm. sähköisen järjestelmän avulla.

Harold Chambers, Pohjois-Kaukasian konflikteja ja turvallisuutta tutkiva analyytikko:

“Tulevana vuonna [2025] Pohjois-Kaukasiassa tullaan todennäköisesti näkemään jatkuvia  mullistuksia.”

“Tšetšeniassa, Dagestanissa ja Ingušiassa tehdään laajoja rynnäkköjä, joilla etsitään uusia varusmiehiä. Tämä pakotettu asevelvollisuus ei lopu ilman laajamittaista julkista protestia (…).”

“Uhka islamistivaltion hyökkäyksistä on edelleen olemassa. Tähän liittyen vankilamurtoja tullaan näkemään.”

Isabella Evlojeva, ingusilainen toimittaja ja riippumattoman uutistoimisto Fortangan perustaja:

“Uhka militanttien toiminnasta on edelleen kriittinen Ingušialle. Aseelliset yhteenotot keväällä 2023 olivat huolestuttava muistutus [jatkuvasta] alueellisesta epävakaudesta.”

“Jännitteitä herättävät viimeaikaiset uutiset Ingušian Erzin luonnonsuojelualueen osien mahdollisesta luovuttamisesta Tšetšenialle. – Sodan päätyttyä Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov saattaa keskittää huomionsa ja voimansa Ingušiaan. Se voi kärjistää tilannetta. Ingušian osia liitettiin Tšetšeniaan jo vuonna 2018.”

“Ingušian budjetti vuodelle 2025 on (…) alijäämäinen. Olemassa olevien ongelmien – korkean työttömyyden, hitaan talouskehityksen ja korruption – kanssa tämä vaje voi lisätä yhteiskunnallista tyytymättömyyttä.”

Lähde: The Moscow Times 7.1.2025. https://www.themoscowtimes.com/2025/01/07/looking-ahead-at-russias-ethnic-republics-in-2025-a87353

Bashkiriassa suurmielenosoitukset ihmisoikeusaktivistin vangitsemista vastaan

Ihmisoikeusaktivisti Fayl Alsynov tuomittiin v. 2024 tekaistuilla syytteillä neljäksi vuodeksi rangaistussiirtolaan. Protestit tuomiota vastaan olivat viime vuosien suurimmat Venäjällä.

“Useat tuhannet ihmiset kokoontuivat Baymakin pikkukaupungin oikeustalon eteen protestoimaan tunnetun baškiirien alkuperäiskansojen ihmisoikeusaktivistin Fayil Alsynovin vangitsemista vastaan. Alsynov tuomittiin neljäksi vuodeksi rangaistussiirtolaan “etnisen vihan lietsomisesta” (…). – Baymakin mielenosoituksia seurasivat laajat aktivistien pidätykset ja Venäjän lähihistorian suurimmat poliittiset oikeudenkäynnit. (…) – Yli 70 baškiiria sai rikossyytteeseen, joista voidaan tuomita jopa 15 ja 10 vuoden vankeusrangaistukseen.

Lähde: The Moscow Times 26.12.2024. https://www.themoscowtimes.com/2024/12/26/the-baymak-case-modern-russias-largest-political-trial-a87355

Lämmityshäiriöt aiheuttavat kärsimystä Venäjän Kaukoidässä pakkasten keskellä

“Tuhannet ihmiset Kaukoidän Chitan kaupungissa ovat jääneet ilman lämmitystä ja kuumaa vettä talven [20 asteen] pakkasissa, kun paikallisessa lämpölaitoksessa tapahtui onnettomuus. (…) – Lämpölaitosta ovat vaivanneet toistuvat viat – viimeisin 29. joulukuuta (…). Vuonna 2023 alueviranomaiset totesivat laitoksen toiminnan olevan vaarallista. (…) – Sahan tasavallassa (Jakutiassa) Zhigansky-alueen asukkaat menettivät lämmityksen kuudeksi päiväksi -50 asteen pakkasessa, kun lämpölaitos jouduttiin sulkemaan uudenvuodenaattona tulipalon vuoksi. – Joidenkin asuntojen sisälämpötilat putosivat 5–7 asteeseen ja vesijohdot ja lämpöpatterit hajosivat.”

Lähde: The Moscow Times 7.1.2025 https://www.themoscowtimes.com/2025/01/07/heating-failures-hit-russias-far-east-amid-subzero-temperatures-a87528

Millainen ihminen oli Matti Puolakka?

Uusi historia -sivustolla on julkaistu Pertti Koskelan esipuhe hänen teokseensa “Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty” vuodelta 2022. Koskela on Puolakan pitkäaikainen ystävä ja työtoveri ja hänen teoksensa perustuu Puolakan luomaan historianfilosofiaan.

Lue täältä: https://humanpath.net/matti-puolakka-ihminen-joka-maaritteli-ihmisen

Toimintaamme voi tukea

Toimimme täysin ilman mitään tukia tai apurahoja, vaikka olemme hakeneet niitä vuodesta toiseen. Julkaisujemme myynti ei kata niistä syntyviä kustannuksia eikä julkisten keskustelutilaisuuksien kuluja.

Voit tukea toimintaamme ostamalla julkaisujamme https://humanpath.net/julkaisuja/ tai lahjoituksella Uusi historia ry:n tilille FI96 5721 1520 3352 53, viite 1119. Rahankeräyksen lupanumero: RA/2021/1110.

Kerätyt varat käytetään yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen rahankeräysluvan edellyttämällä tavalla.

Toiminnan tarkoitus on “… herättää Suomessa ja kansainvälisesti tieteellistä ja kansanomaista keskustelua esihistoriaan, historialliseen aikaan, maailmanhistorialliseen ja -poliittiseen tilanteeseen, filosofian historiaan sekä ihmiskunnan eloonjäämisstrategioihin liittyvistä aiheista. Yhdistys osallistuu keskusteluun erityisesti tuomalla esiin filosofi Matti Puolakan (1947 – 2018) näkemyksiä, tekemällä tunnetuksi hänen elämäntyötään ja liittämällä se mainittuja aihepiirejä koskevaan uusimpaan tutkimukseen. Puolakan filosofian syntyhistoria ja siihen liittyen Suomen lähihistoriassa tapahtuneiden vääryyksien oikaisu kuuluu olennaisena osana hänen elämäntyönsä julkaisemiseen.”

Kommentoi