Eläinten käyttäytymisen tutkija Frans de Waal – edelläkävijä alallaan

Frans de Waal (1948–2024), yksi maailman tunnetuimmista ja ansioituneimmista eläinten ja etenkin kädellisten sosiaalisen ja moraalisen käyttäytymisen tutkijoista kuoli maaliskuussa 2024 75-vuotiaana. Hänen tutkimuksillaan oli tärkeä merkitys Matti Puolakan historianfilosofialle.  de Waal aloitti uransa eläintutkijana Arnhemissa Hollannissa 1970-luvulla aikana, jolloin eläinten käyttäytymistä koskeva, laajaan ja pitkäaikaiseen havainnointiin luonnonoloissa tai tarhaolosuhteissa perustuva tutkimustapa oli vielä uutta. […]

Ihmistä etsimässä – Richard Leakeyn elämäntyö ja ehdotuksemme ihmiskunnan uudeksi historiaksi

Norsunluusta koottu rovio Keniassa.

Tieto Richard Leakeyn (1944-2022) kuolemasta tuli juuri kun Uusi historia -yhdistyksen piirissä ollaan saattamassa julkaisuvalmiiksi Pertti Koskelan teosta ”Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty – Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi, osa 1”. Se perustuu Matti Puolakan (1947-2018) filosofiseen elämäntyöhön, joka eräissä ratkaisevissa vaiheissa on saanut suurenmoisen innoituksen Richard Leakeyn ja hänen työtovereidensa uraauurtavasta työstä. Seuraavassa käsittelen näiden […]

Sodat, demokratian kriisi ja kansainvälinen laki

Uusi historia -tiedote 1-2024 ilmestynyt Tässä Uusi historia -tiedotteessa käsitellään Ukrainaa, Venäjää ja Gazan sotaa lähinnä siltä kannalta, miten kansainvälinen oikeus on vasta kehittymässä. Se, samoin kuin Yhdysvaltain ja Euroopan unionin laillisuuskriisi osoittaa, että oikeustieteellinen ajattelu lännessä rapistuu ellei sitä laadullisesti kehitetä. Uusi ajanjakso maailmanhistoriassa nostaa nämä kysymykset esiin väistämättä. Lue tiedote tästä: Voit lukea […]

Palestiinalaisen sortoa Israelin oikeus­järjestelmässä

Mielenosoitus Palestiinan puolesta.

Taustaa Israelin valtio perustettiin Palestiinan alueelle itsenäisyysjulistuksella vuonna 1948. Tätä ennen alueelle oli muuttanut muutaman vuosikymmenen aikana eri muuttoaaltojen aikana Euroopasta satoja tuhansia juutalaisia. Vuonna 1947 alueella eli noin 630 000 juutalaista. Wikipedian mukaan Euroopan juutalaiset toivat vaurautta mukanaan ja osittain tämän myötävaikutuksesta alueelle muutti myös suurissa määrin arabeja ympäröivistä valtioista, ja arabiväestön määrä oli kasvanut […]

Gazan sota ja kansainvälinen laki

Blinken ja Netanjahu.

Maailmantilanteesta Gazan sodan näkökulmasta Puolakkalaisen näkemyksen mukaan perusristiriita tämän päivän maailmassa on laillisuusperiaatteen ja laittomuustendenssien välinen. Tuo ristiriita on leimannut historiallista kehitystä uuden ajan alusta saakka. Tällä hetkellä tuo ristiriita näkyy ennen kaikkea Ukrainan puolustustaistelun ja sen tukijoiden ja Venäjän hyökkäyksen ja sen tukijoiden välillä. Mutta se näkyy myös Ukrainaa tukevien länsimaiden piirissä jakolinjana kansainvälisen […]

Navalnyi ja Venäjän opposition syntyvaiheita

Kukkia ja kynttilöitä Aleksei Navlanyille Venäjän mielipidevankien näyttelyssä kansalaistorilla 20.2.2024.

Heli Santavuoren alustus Uusi historia -yhdistyksen tapaamisessa 20.2.2024. Video yllä, tekstiversio luettavissa alla, mukaan lukien diat, jotka näkyvät suurempana kun niitä klikkaa. Teksti ei täysin vastaa videota, sillä sitä on jossain määrin täydennetty myöhemmin (erityisesti seuraavat kohdat: dia 5, dia 6, dia 15 ja dia 17.) Johdanto-osaa ei videolla ole. Johdannoksi Seuraavassa joitakin pääkohtia Aleksei […]

Sankaritarinoita Venäjältä

Julia ja Aleksei Navalnyi sekä Ilja Jashin mielenosoituksessa Moskovassa 12.6.2023.

IDEA 1/23 ilmestyi kesäkuussa otsikolla “Ukrainan voitto ja Venäjän tulevaisuus – Voiko tulevaisuutta ennustaa”. Siinä oli kokonainen osasto omistettu Venäjän urhoolliselle oppositiolle.  Seuraavassa osaston esipuhe ja sisällysluettelo. Lehden voi nyt myös lukea ilmaiseksi – klikkaa kuvaa alla. IDEA 1-2023 pdf-muodossa, klikkaa kuvaa. Osasto Venäjän oppositiosta pdf-tiedoston sivut 31-52. Muita aiheita: Venäjän nykysysteemin luonne ja tulevaisuus. Miksi Neuvostoliiton […]

Ensimmäinen ihminen löytyy ajattelemalla, ei kävelemällä

Arkeologeja.

Seuraava artikkeli on editointi Matti Puolakan kahdesta ex tempore -puheesta vuosilta 2006 ja 2007. Vaikka esihistoriaan liittyviä tiedeuutisia tulee koko ajan lisää, pätee tässä esitetty yleisnäkemys hyvin edelleen.[1] Tekstiä on muokattu lisää lähinnä selkeyttämisen vuoksi  helmikuussa 2024. Artikkeli on julkaistu myös IDEA-lehden numerossa 1/2024. Ihmissuvun syntyyn liittyvässä teoretisoinnissa vallitsee suuri hämmennys. Katsotaanpa alan kirjallisuutta tai […]

Ihmisluonnossa on kyky pahuuteen – ja se on niin miehillä kuin naisilla

Feminismi on nykymaailmassa tärkeä asia edelleen, sillä monissa maissa naisen asema on vielä lähes keskiaikaisella tasolla. Eturivissä taistelussa naisten oikeuksista ovat iranilaiset naiset ja miehet, jotka henkensä uhalla uhmaavat raakaa sortoa. Mutta länsimaissa feminismi on synnyttänyt myös monenlaisia ylilyöntejä. #metoo -kampanjointi on aiheuttanut paljon epäoikeudenmukaisuutta ja laillisuusperiaatteen rikkomuksia. Syyttömyysolettama ja sääntö “ei rangaistusta ilman lakia” […]

Perimmäisiä kysymyksiä runoissa

Pintani alla on kohtauspaikkamme Päivi Kaunelan runokirjasta “Pintani alla on kohtauspaikkamme” on ilmestynyt uusi, laajennettu painos. Kirjaa on saatavana kaikista nettikirjakaupoista. Sen voi lukea myös ilmaiseksi täältä, klikkaa kuvaa. Pehmeäkantinen62 sivuaISBN-13: 9789527352182ovh 12 e Päivi Kaunelan runoissa pohditaan syvällisesti ihmiselämää. Katharsiksen kokemusta, rakkautta, pelkoa, surua ja traagisen onnen tunnetta. Runot ovat kauniin koruttomia. Niissä kosketellaan […]

Paradokseja, ajattelua ja arjen havaintoja

Runokirjauutuus: Rapatin teosta saa nettikirjakaupoista sekä Uusi historia -yhdistyksen tilaisuuksista. Ovh 12 euroa. Sen voi nyt myös lukea  ilmaiseksi pdf-tiedostona täällä (klikkaa kuvaa). Uusi historia -yhdistys on julkaissut uuden runokirjan,  Pekka Rapatin “Peilin takana toinen maailma”.  Rapatin runot ovat oivaltavia, usein humoristisia. Niitä voisi kutsua ajatusrunoudeksi; ne sisältävät sekä paradoksaalisia huomioita elämästä että eleettömästi kerrottuja, […]

Muinaistutkijoiden lapsellinen historiateos

Ari Helo: Dosentti Helon kirja on saatavilla kaikista suuremmista kirjakaupoista painettuna ja se on vapaasti luettavissa täältä: Journal of Methology. Seuraava artikkeli on ote teoksesta Ari Helo, Intersektionaa­lista vai “valkoista” ylivaltaa? Syrjäytymiskeskustelun vääristymät Suomessa ja Yhdysvalloissa (Finnish Methodology Society, 2023), 153-157.  Ari Helo on historian tohtori, erityisaloinaan Yhdysvaltain historia ja poliittinen järjestelmä, aatehistoria sekä historian […]

“Evolutivismi” vai anarkismi?

Wengrow Suomessa Alussa oli -teoksen julkkareissa.

IDEA-teemalehdessä 1/2022 julkaistiin useitakin kriittisiä artikkeleita David Wengrow’n ja David Graeberin menestysteoksesta “Alussa oli …ihmiskunnan uusi historia”. Tässä yksi niistä.  David Graeberin ja David Wengrow’n teos Alussa oli… Ihmiskunnan historia on 530-sivuinen tiiliskivi. Se on täynnä mitä kiehtovinta tietoa erityisesti esihistorian loppupuolen erilaisista yhteiskunnista eri puolilta maapalloa Tämä kaikki kahden rautaisen ammattilaisen kertomana. Selvästikin heillä […]

Mona Lisa ei hymyile!

Buddha ja Mona Lisa.

Artikkeli on ote eräästä Matti Puolakan ystävilleen lähettämästä sähköpostista vuodelta 2016. Stilisointi Päivi Kaunela. Kuva Mona Lisasta on kuva ”jumalattaresta”, Leonardo da Vincin ihannenaisesta. Miten ‘yleinen’ (ihmisyys) näkyy (ilmenee, toteutuu, tulee todeksi) ‘erityisen’ kautta?[1] Lopullinen versio Mona Lisasta on kypsemmästä naisihmisestä kuin se versio, mistä Raffaello teki luonnoksen. Mona Lisan lopullisessa versiossa on nainen, joka […]

Itsenäisyys ansaitaan, sitä ei ‘pyydetä’ eikä ‘saada’

Suomen itsenäistyminen tuli mahdolliseksi kansallisen heräämisen, kaikinpuolisen kansallisen kehityksen tuloksena, jossa olivat mukana kaikki yhteiskuntapiirit. Suomessa tapahtui kolme suurta vallankumouksellista muutosta samanaikaisesti:  porvarillisdemokraattinen vallankumous keskiajalta periytynyttä sääty-yhteiskuntaa ja torpparilaitosta vastaan, teollinen vallankumous ja siihen liittyen työväenliikkeen nousu, sekä kansallinen vallankumous tsaarin sortoa vastaan. – Suomi otti itsenäisyytensä oman kansallisen kehityksensä avulla ja itsensä kädestä. Tämä […]

Marxilainen valtioteoria vai oikeusvaltioperiaate

Heli Santavuori alustaa Uusi historia -yhdistyksen tilaisuudessa 17.10.2023.

Teoria ja käytäntö Venäjällä välittömästi vallankumouksen jälkeen Heli Santavuoren alustus Uusi historia -yhdistyksen tapaamisessa 17.10.2023.  Tekstiversio poikkeaa jonkin verran videosta, sillä live-tilanteessa jää helposti yhtä sun toista pois. Johdannoksi Tämä alustus on sarjassamme, joka käsittelee “Sosialistisen maailmanjärjestelmän ja kommunistisen maailmanliikkeen nousua ja tuhoa”. Otsikko on paitsi pitkä, niin kömpelö, koska siinä on toistoa, mutta se […]

Rasismi, demagogia ja aatteellisen keskustelun tila

Osittain kesän rasismikeskusteluihin liittyen Uusi historia -yhdistys järjesti  Suomen sosiaalifoorumissa 2.9.2023 osatapahtuman. Seuraavassa tilaisuuden puheenvuorot: Mitä on rasistinen kaksoisviestintä, mikä on sen funktio ja historia? (Video ↓) Vierailevana asiantuntijana SamiEerola, äärioikeistotutkija.  Sami Eerolan blogi: spektaakkeliyhteiskunta.com, @EerolaSami. Onko nykyinen keskustelu voimatonta demagogiaa vastaan? Millaista uutta somealustaa tarvittaisiin? (Video ↓ ja teksti) Pia Länsman, Uusi historia -yhdistyksen […]

“Rasismikohu” ja demagogia: tule sivistämään poliittista keskustelua!

“Rasismikohu” ja demagogia: TULE SIVISTÄMÄÄN POLIITTISTA KESKUSTELUA! Suomi ja maailma tarvitsevat sellaista somealustaa, joka mahdollistaisi hedelmällisen, kaikille mielipiteille avoimen keskustelun voimakkaita intohimoja herättävistä aiheista. Mikään nykyinen somepalvelu ei tähän kykene. Asia on käynyt erityisen selväksi tämän kesän ns. rasismikohuissa. Uusi historia -yhdistyksellä on ehdotus, jota esittelen jäljempänä tässä artikkelissa. Kutsumme sitä VSK-ideaksi, eli ideaksi Ihmiskunnan […]

Ukrainan voitosta pysyvään rauhaan – miten?

Paneelitilaisuus Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa 7.6.2023. Puheenvuorot ja yleisökeskustelu KUVA: “Pelastakaa lapset putinismilta.” Ukrainalaisten lasten väkivaltainen karkotus hyökkääjämaan alueelle on sotarikos. Suomen venäjänkielisten demokraattinen yhteisö kehottaa avustamaan säätiöitä, jotka toimivat lasten palauttamiseksi vanhemmille ja sukulaisille. Samalla kiinnitetään huomiota venäläisten lasten militarisoimiseen joka alkaa jo lastentarhaiästä. KUVA: Suomen venäjänkielisten demokraattinen yhteisö Facebookissa, suora linkki postaukseen. Kolme lippua: […]

Venäjän opposition tilanne ja tulevaisuus

THE DAY AFTER: Brysselin tapaaminen Euroopan parlamentin ja Demokraattisen Venäjän edustajien kesken.

Irina Vesikko: Tuoreita uutisia Europarlamentin ja demokraattisen Venäjän edustajien tapaamisesta Brysselissä Kolme lippua: Suomi, Ukraina ja tulevaisuuden demokraattinen Venäjä. Tilaisuudessa vietettiin myös IDEA-teemalehden julkkareita. THE DAY AFTER: Brysselin tapaaminen Euroopan parlamentin ja Demokraattisen Venäjän edustajien kesken 5.–6. kesäkuuta 2023. KUVA Venäjän Demokratian Puolesta -Facebook-sivu, suora linkki julkaisuun 6.6.2023. Irina Vesikon puheenvuoro Uusi historia -yhdistyksen keskustelutilaisuudessa […]