Historianfilosofiaa

Catal Höyük: Rauhanomainen, tasa-arvoinen protokaupunki 9000 v. sitten

Asunto Catal Hüyükissä.
Rekonstruoitu astunto Catal Hüyükissa. KUVA: Stipich Béla - Private collection, CC BY 2.5
Artikkeli perustuu Matti Puolakan historianfilosofiseen näkemykseen ja hänen käyttämäänsä lähdeaineistoon.
Catal Hüyük (tai Çatalhöyük) oli egalitaarinen ja rauhanomainen sivilisaatio Turkin Anatoliassa, myöhemmin kuivuneen Çarşamba -joen rannoilla. Vanhin, joen itäpuolinen kumpu on ajoitettu noin vuosiin 7400 – 6200 eaa. ja länsipuolelle rakennettu uusi alue n. 6200-5200 eaa. [1]

Asutus jatkui olennaisesti samanlaisena siis yli 2000 vuotta. Huippukausi ajoittuu vuosiin 6700 – 6500 eaa, jolloin siellä on arvioitu asuneen n. 10 000 – 8000 ihmistä.

Catal Hüyükissa ei ollut mitään mistä voisi päätellä hallitsevan, etuoikeutetun eliitin olemassaoloa. Siellä ei ollut muureja eikä mitään merkkejä sodankäynnistä.

Keskuspaikkaa ei ollut, ei julkisia rakennuksia, ei pyramideja tai yhteisiä pyhättöjä. Tiedetään ettei mitään sellaista lymyä maan alla odottaen löytämistään. Arkeologit tutkivat asian normaaleja tekniikoita käyttäen eivätkä löytäneet muuta kuin lukemattomia pieniä, savitiilistä valmistettuja asuintaloja. [2]

Arkeologit eivät tahtoneet päästä yksimielisyyteen siitä, oliko Catal Hüyük kaupunki vai ylisuureksi kasvanut kylä. Kaupungin olennaisin tunnusmerkki olisi – temppeleiden tai hallintorakennusten lisäksi – se, että se saa elintarvikkeensa ympäröivältä maaseudulta. Mutta Catal Hüyükin asukkaat viljelivät itse, eikä heillä ollut ruoantuotantoon liittyvää työnjakoa toisten kylien kanssa, saatikka ylivaltaa niihin. Niinpä Catal Hüyükia on kutsuttu ”protokaupungiksi”.

Catal Hüyük Mellaartin ensimmäisten kaivausten jälkeen. KUVA: Omar hoftun. CC BY-SA 3.0

Ravinnon saannin suhteen Catal Hüyük oli sekoitus pyynti-keräilyä ja maataloutta. Viljaa ja palkokasveja viljeltiin, mutta omenia, manteleita, pistaasipähkinöitä ja vesilintujen munia keräiltiin. Kalastuksen lisäksi metsästettiin villieläimiä, esim. härkiä, kauriita, hirviä ja lintuja. Vuohi ja lammas oli kesytetty, nautakarjaa ei – sen kesyttämisestä löytyy merkkejä vasta asutuksen loppuvaiheessa.

Kukoistava kauppapaikka

Catal Hüyükin kukoistuksen suurin syy oli obsidiaani eli laavalasi. Se oli erittäin arvostettua kivikaudella, koska siitä oli mahdollista valmistaa hyvin teräviä veitsiä ja nuolenkärkiä.

Keskisessä Anatoliassa on muutama ehtynyt tulivuori (Hasan Dagi n. 120 kilometrin päässä Catal Hüyükista sekä toinen Kappadokian alueella vähän kauempana idässä), josta obsidiaania saatiin.

Kuuluisa brittiarkeologi Colin Renfrew tutki obsidiaanilla käytyä kauppaa jo 60-luvulla. Hän päätteli, että asutukset, jotka olivat lähimpänä tulivuoria, kuten Catal Hüyük, saivat raaka-aineensa suoraan lähteestä. Siellä noin 80 prosenttia käytetyistä kivityökaluista oli tehty obsidiaanista. Kauempana sijaitsevat kylät omistivat niitä paljon vähemmän ja ne oli saatu kaupan välityksellä.

Tämä ei ehkä todista että Catal Hüyük olisi kontrolloinut obsidiaanin kauppaa Levantissa, mutta koska se oli Anatolian suurin yhteisö, sen rooli oli varmasti merkitsevä, arvioi Michael Balter. [3]

Lennart Palmqvist puolestaan kirjoittaa:

”Catalissa harjoitettiin myös erikoistuneita käsityöammatteja. Siellä valmistetut isketyt kiviesineet, joista on esimerkkeinä joukko seremonia-aseita, sekä hiotut ja kiillotetut obsidiaanipeilit ovat lajissaan hienostuneimpia koko LounaisAasiassa. Lisäksi tehtiin hienoja villatekstiilejä erilaisin kudoksin. (…) Yhteisön toimeentulon tärkeänä osana näyttää olleen erikois- ja jopa ylellisyysesineiden valmistaminen määrätyistä raaka-aineista. Yhteisön vaurauden kaupallista perustaa osoittanee monien tarvittavien raaka-aineiden tuonti muualta.” [4]

Merkittävästä kaukokaupasta todistavat myös Mesopotamiasta tai Levantista peräisin olevat, taatelipalmun lehdistä valmistetut korit joita on löytynyt Catal Hüyükistä. Simpukankuoret osoittavat, että kauppaa käytiin Punaisen meren ja/tai Välimeren rannikoiden kanssa. [5]

Yksityisomistus perusyksiköiden itsenäisyyden takeena

Vaikka noin mittavan kaupan organisointi on edellyttänyt jonkinlaista keskusvaltaa, ei millään ryhmällä Catal Hüyükissä ollut mahdollisuutta kontrolloida ravinnon tai muun omaisuuden jakoa. Ei ollut yhteisiä varastotiloja. Asunnoissa oli viljavarasto – kullekin perhekunnalle oma – ja lattioiden alla uunin lähellä oli obsidiaanikätkö. Tämä mahdollisti perhe- tai ryhmäkohtaisen omistuksen.

Yhteisiä työpajoja ei myöskään ollut, vaan käsityöt tehtiin kodeissa. ”Massiivinen todistusaineisto” puhuu sen puolesta, että valtaosa obsidiaaniesineiden valmistuksesta tapahtui yksittäisissä asunnoissa. [6]

Kaivauksia 1990-luvun alusta johtanut Ian Hodder arvelee että perusyksikkö Catal Hüyükissä oli suurperhe, jonka muodosti neljän tai viiden talon rypäs. Ne hoitivat päivittäisiä askareitaan enemmän tai vähemmän itsenäisesti.

”On vaikea kuvitella että 10 000 ihmistä, vähintään 2000 perhettä, kulki siellä hoitaen omia asioitaan, mutta niin se vain oli.”

Ian Hodderin puheissa ja kirjoituksissa kuitenkin väheksytään Catal Hüyük merkitystä kauppapaikkana, ja sen yhteyttä paikan rauhanomaisuuteen. Tällä on oma taustansa toisaalta arkeologien teoreettisissa kiistoissa ja toisaalta historianfilosofisen kokonaisnäkemyksen puutteessa.

Näkemystä Catal Hüyükista hajakeskitettynä yhteisönä, jossa vallitsi minimaalinen työnjako, vahvistaa tieto että maatalous oli vielä suhteellisen alkeellista. [7]

Asunnot

Asunto Catal Hüyükissä

Rekonstruoitu asunto Catal Hüyükin kaivauksilla. Tässä näkyy takka ja portaat joita pitkin katolta tultiin sisään. KUVA: Stipich Béla, CC BY-SA 3.0

Suuri osa Catal Hüyükin taloudellisesta, sosiaalisesta ja uskonnollisesta elämästä tapahtui kodeissa.

Asunnot on rakennettu kennomaisesti yhteen. Välissä on vain roskakuiluja, mutta ei katuja. Asuntoihin laskeuduttiin katoilta tikapuita pitkin.

Ne olivat suurin piirtein saman kokoisia (25 m2) ja saman kaavan mukaan rakennettuja, vaikkakin tutkijat pystyivät osoittamaan, että jokainen asunto oli asukkaiden itsensä rakentama. Niissä oli ”olohuone”, penkit ja tasanteet, nurkkaus uunille ja liedelle sekä varastotila. Kaikki oli tehty maa-aineksen ja laastin seoksesta. Asuntoihin mahtui n. 5-10 ihmistä.

Hautaus

Vainajat haudattiin asunnon lattian alle. Tämä hautaustapa on ollut yleinen joillakin paikoin esihistoriallista lähi-Itää, mutta myös monien alkuperäiskansojen keskuudessa eri puolilla maailmaa.

Joskus haudat avattiin muutamien vuosien päästä ja pääkalloja irrotettiin ruumiista; niihin valettiin savesta kasvonpiirteet ja niitä värjättiin, jonka jälkeen ne haudattiin uudelleen, usein eri paikkaan, esim. jonkin uuden vainajan kanssa. Ian Hodder näyttää videolla [8] kuvaa tällaisesta haudasta, jossa nuorelta näyttävä naisvainaja pitää rakastavasti tällaista savesta retusoitua (myös naisen) pääkalloa sylissään.

Taide

Asunnoissa oli runsaasti taideteoksia, joilla varmasti oli myös uskonnollinen merkitys.

Kuuluisin pienoisveistos lienee lihava naishahmo joka istuu tuolilla, ja kädet lepäävät kahden leopardin päiden päällä. Catal Hüyükin löytänyt James Mellaart arveli 1960-luvulla, että tämä veistos esitti jumalataräitiä, joka olisi ollut Catal Hüyükissa erityisen palvonnan kohde. Nykytutkijat eivät pidä tätä tulkintaa uskottavana.

Taiteesta hyvin suuri osa on erittäin maskuliinista. Seinämaalaukset, joita oli runsaasti, kuvasivat miehiä metsästämässä villieläimiä: leopardeja, villisikoja ja karhuja. Eläimillä on usein erektiossa näkyvä penis.

Kaikkein tärkein oli villihärkä, jonka sarvia ja päitä oli muurattu asuntojen seinille ja lavereille. Myös pässinpäitä oli asuntojen seinillä. Villihärkä (aurus) oli pelottava, paljon isompi otus kuin nykyinen kesytetty serkkunsa. Tutkijat päättelivät eläinten luista, että kun villihärkä oli tapettu, se syötiin jonkinlaisissa juhlamenoissa, johon osallistui useampi perheryhmä. Miehet ja naiset saivat syödäkseen yhtä paljon häränlihaa.

Seinämaalauksissa on paljon yhtäläisyyksiä eri puolilta maailmaa löytyneiden luolamaalausten kanssa. Ne siis olivat pyynti-keräilykulttuurin heimojen palvontapaikkoja. Paitsi metsästyskohtaukset ja villieläimet, myös punaisella tai mustalla maalatut geometriset kuviot ja ihmisten kädet muistuttavat niistä.

Catal Hüyük villihärkä seinämaalaus

Rekonstruoitu seinämaalaus villihärän metsästyksestä. KUVA: Omar Hoftun, CC BY-SA 3.0

Pienoisveistokset esittivät myös miehiä, vaikkakin enemmän oli naishahmoja. Ne ovat lihavia, ja pikemminkin vanhoja kuin nuoria. Hodder arvelee että tämä kertoo vanhusten kunnioituksesta, joka oli havaittavissa myös kun tutkittiin asukkaiden ravitsemustilaa. [8]

Tasa-arvo

Miesten ja naisten välillä vallitsi tasa-arvo. Mitään eroa ei löydetty sen enempää hautaustavoista, ravitsemustilanteesta kuin muistakaan elintavoista. – Tutkijat kykenevät luurangoista päättelemään senkin miten paljon ihminen on liikkunut, eikä tässäkään havaittu eroa. Myös savua ovat miehet ja naiset saaneet keuhkoihinsa yhtä paljon – sitä syntyi avotulesta, kun savupiippuja ei ollut. [9]

”Haarukkakumpu”

Asuntojen katot ja osa seinistä hajotettiin aina välillä, ja useasti ne myös poltettiin. Pienoispatsaita ja villieläinten luita, usein urosten, aseteltiin uhreiksi, ja tämän kaiken päälle lastattiin maa-ainesta. Sitten rakennettiin uusi koti entisen päälle.

Tällä tavalla syntyi kumpu, joka lopulta oli yli 20 metrin korkuinen. Kun v. 6200 eaa. tienoilla itäinen kumpu hylättiin ja siirryttiin länsipuolelle, syntyi lopulta kaksi kumpua. Siitä Catal Hüyükin nimi, joka Turkin kielessä tarkoittaa ”haarukkakumpua”.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

AdLibriksestä:

Balter, Michael: The Goddess and the Bull. Catalhöyük: An Archaeological Journey to the Dawn of Civilization. Routledge 2017 (2005).

Veteran science writer Michael Balter skillfully weaves together many threads in this fascinating book about one of archaeology`s most legendary sites at Calhöyük. Part story of the human past, part soap opera of modern scholarly life, part textbook on the practice of modern archaeology, this book should appeal to general readers and archaeological students alike.

Väkivalta

Jonkinlaisia väkivallan merkkejä löydettiin luurangoista, joita spesialistit tutkivat kaivausten päättymisen jälkeen. Esim. 93 kallon otoksesta neljäsosalta löytyi parantuneita kallovammoja. Iskut oli annettu kovilla, pyöreillä esineillä. Löytyi myös savipalloja, jotka olisivat oikean kokoisia ja muotoisia tähän tarkoitukseen. Eniten tällaisia vammoja löytyi ajalta, jolloin Catal Hüyükissä oli eniten ihmisiä. Uhrit olivat sekä miehiä että naisia. [10] Tällaisesta yksittäisestä tiedosta on vaikea sanoa mitään varmaa – ehkä ei koskaan tule tietoon mistä oli kysymys. Rangaistuksesta, riitistä?

Kuolettavia väkivallan merkkejä ei kuitenkaan ole löytynyt, mikä on hämmästyttävää. Sotien puuttuminen ei sinänsä tarkoita, etteikö väkivaltaa, myös kuolemaan johtavaa, voisi esiintyä. Sitä on tavattu monissa pyynti-keräilykulttuureissa, jotka ovat olleet pääosin sekä egalitaarisia että rauhanomaisia. Esim. napapiirieskimoiden yhteisöissä, jotka ovat kärkisijoilla väkivallattomuudessa, saattoi kuitenkin esiintyä murha, jota ei edes paheksuttu. Joskin se oli hyvin harvinaista. [11] Toisaalta pyynti-keräilykulttuureista eri puolilta maailmaa on paljon merkkejä väkivallasta, esim. ryöstöretkistä ja reviiritaisteluista, eikä myytti ”rauhantahtoisesta villistä” todellakaan pidä paikkaansa. [12]

Juuri siksi onkin huomionarvoista, että on löytynyt monimutkaisia yhteiskuntia eli sivilisaatioita joista sodat ja luokkasorto puuttuivat kokonaan.

Protokaupungin loppu

Tietty yhdenmukaisuus Catal Hüyükissä oli silmiinpistävää: talot olivat kaikki samankokoisia ja samalla tavalla sisustettuja. Ja tätä jatkui parituhatta vuotta! Paitsi että tuo merkitsee jonkinlaisen keskusvallan olemassaoloa, se kertoo myös innovatiivisuuden puutteesta. Pyörä, aura, tähtitiede ja kirjoitustaito keksittiin sotia käyvässä Sumerissa, ei rauhanomaisissa sivilisaatioissa. Ja tietenkin filosofia filosofiana syntyi vasta antiikin Ateenassa.

Innovatiivisuuden puutteesta todistaa myös se, että nämä kulttuurit katosivat. Ne eivät kyenneet uudistumaan uudenlaisissa oloissa.

Catal Hüyükin hylkäämisen on arveltu johtuneen siitä, että ilmaston kylmeneminen ja köyhtyminen pakotti yhteisön jäseniä kulkemaan asunnoistaan aina kauemmas hoitamaan peltoja, metsästämään ja hakemaan puutavaraa.

Catal Hüyük hylättiin noin v. 5950 eaa. Se hylättiin tietoisesti. Päällimmäiset asunnot rikottiin jälleen ja peitettiin maa-aineksella. Sinne jäivät esi-isät hautoihinsa, häränpäät ja pienoisveistokset, villieläinten luut, saviastiat, obsidiaanikätköt ja seinämaalaukset.

Ehkä Catal Hüyükin asukkaat siirtyivät lähiseuduille kyliin viljelemään maata.

Viitteet

(Teosten nimistä linkit johtavat AdLibris -nettikauppaan, ellei toisin mainita)

[1] Luvut ovat Unescon sivuilta vuodelta 2012; ne vaihtelevat jonkin verran eri lähteissä. http://whc.unesco.org/en/list/1405

[2] Balter, Michael. 1998. The First Cities: Why Settle Down? The Mystery of Communities. Science Magazine.

[3] Balter, Michael: The Goddess and the Bull. Catalhöyük: An Archaeological Journey to the Dawn of Civilization. Routledge 2017 (2005).

[4] Palmqvist, Lennart: Lounais-Aasian maatalouden alkuvaiheet -luku teoksessa Ihmisen suku, Kivikauden ihmiset, Osa 2, WSOY 1994.

[5] National Geographic, 4.3.2019

[6] Balter, Michael. The First Cities: Why Settle Down? The Mystery of Communities. Science Magazine. 1998.

[7] Sama.

[8] Hodder, Ian: “Origins of Settled Life; Göbekli and Çatalhöyük” | Talks at Google. 6.5.2015

[9] Hodder, Ian. “Women and Men at Çatalhöyük,” Scientific American Magazine, tammikuu 2004.

[10] Proceedings of the National Academy of Sciences, 17.6.2019. Kansainvälisen bioarkeologien ryhmän raportti tutkimuksista, jotka perustuvat 25 vuotta kestäneeseen kaivaustyöhön.

[11] Peter Freuchen: Vaeltava viikinki, WSOY 1954. Kirja kertoo mm. napapiirieskimoista 1900-luvun alkupuolella, ajalta jolloin heillä oli ollut vain minimaalisesti kontakteja ulkomaailmaan.

[12] Ks. esim. Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs. Ihmisen ja yhteiskuntien kohtalot. . Terra Cognita 2005.

Muita lähteitä

Çatalhöyük – Excavations of a Neolithic Anatolian Höyük. Kaivaustiimin virallinen internetsivu.

The New World Encyclopedia

Mellaart, J. (1967) Çatal Hüyük: A Neolithic Town in Anatolia. London: Thames and Hudson.

Hodder, Ian. The Leopard’s Tale: Revealing the Mysteries of Çatalhöyük. New York: Thames & Hudson, 2006. ISBN 0500051410

» Alkuun » Historianfilosofiaa » Catal Höyük: Rauhanomainen, tasa-arvoinen protokaupunki 9000 v. sitten

About the author

Heli Santavuori

Toimitussihteeri, sivujen toteutus ja ulkoasu. VSK-työryhmä. Muistelmat ja tarinat.
Uuden Suomen blogi
Helin liikuntaoppaat ja muita julkaisuja CDON.comista

Kommentoi